Millainen rotu on argentiinankarvatonkoira?
Argentiinankarvatonkoira eli pila on harvinainen ja Suomessa huonosti tunnettu argentiinalainen koirarotu, joka on läheistä sukua perunkarvattomallekoiralle ja meksikonkarvattomallekoiralle. Nämä kolme koiraa ovat kotoperäisiä latinalaisamerikkalaisia rotuja, joiden silmiinpistävin ominaisuus on karvattomuus – joskin joidenkin linjojen yksilöillä on hieman karvaa päässä, raajoissa ja hännässä.
Millainen rotu on argentiinankarvatonkoira?
Jos et ole aiemmin kuullut tästä rodusta tai sen sukulaisista, aivan ensiksi haluamme kertoa, että koiran ulkonäkö voi herättää kummastusta, sillä tämä eläin näyttää siltä kuin sen ihossa olisi syyhyä tai muuta ongelmaa. Näin ei kuitenkaan ole, vaan sillä kyseessä on karvaton koira, eläimen iho on yksinkertaisesti tavallista enemmän näkyvillä.
Sillä karvaa ei ole suojana, argentiinankarvatonkoira on hyvin altis ihosairauksille, kuten esimerkiksi ärtymiselle tai ihotulehdukselle. Siksi onkin tärkeää, että omistaja pitää hyvää huolta lemmikkinsä ihosta. Jos koira saa tarvitsemaansa hoitoa, tällä rodulla voi olla äärimmäisen pitkä ikä – itse asiassa yksilöt voivat päätyä jopa 20-vuotiaiksi.
Argentiinankarvatonkoira on lähinnä Argentiinan pohjoisissa osissa tavattava rotu, ja se on arvossa ennen kaikkea pehmeästä ihostaan johtuen. Argentiinalaisten legendojen mukaan nämä koirat saapuivat maahan inkojen tuomina, ja tarkoituksena oli vahvistaa poliittisia siteitä.
Rotua on olemassa kolmea kokoa: pientä, keskikokoista ja suurta, mutta tavallisin näistä on pieni argentiinankarvatonkoira. Huolimatta eläimen koosta, voidaan kuitenkin sanoa, että tämän rodun tärkeimmät ominaisuudet ovat aina samat, ja näin on myös luonteen osalta.
Tämä koira on hyvin rakastava perheensä ja muiden lemmikkien kanssa vuorovaikutuksessa ollessaan, ja lisäksi yksi sen etu on, että koonsa puolesta koira sopii vaivatta pieniinkin tiloihin. Se on erittäin leikkisä ja iloinen, mutta se toimii silti erittäin hyvänä vahtikoirana.
Tärkeimmät ominaisuudet
Tämän rodun alkuperä on epäselvä ja vain legendan varassa, sillä ei ole saatavilla mitään tarkkoja historiallisia tietoja tämän tyyppisistä koirista. Kuten mainitsimmekin, uskotaan että tällainen karvaton koira saapui Argentiinaan lahjana inkojen valtakunnasta, ja tätä teoriaa tukee se, miten selkeästi rotu on sukua perulaiselle karvattomalle koiralle.
Huolimatta siitä, että rotua on ollut Argentinassa jo useamman vuosisadan ajan, siitä ei tullut suosittu kuin vasta 1900-luvulla. Yleisesti ottaen voidaan myöskin sanoa, että karvattomat koirat eivät ole kovin suosittuja ympäri maailmaa.
Argentiinankarvatonkoira on rotu, jolla ei ole kehossaan kovin paljon karvaa, ja tarkemmin ottaen tarkoitamme tällä sitä, että sillä ei yleensä ole karvaa kehossaan muuten kuin eräillä hyvin pienillä alueilla. Monella rodun edustajalla on karvaa päänsä päällä ja hännässä, mutta karva ei koskaan ole paksua tai runsasta, ja se on kuivaa ja oljenväristä.
Vaikka rotu ei olekaan kovin tunnettu muualla maailmassa Argentiinan ulkopuolella, tämä karvaton koira on helposti tunnistettavissa, sillä sen ihossa on yleensä tumma väri, joka muistuttaa lyijynharmaata. On olemassa myös mustia tai ruskeita yksilöitä sekä sellaisia, joilla on valkoisia täpliä vatsassa ja jaloissa.
Argentiinankarvatonkoira omaa kehon, jonka linjat ovat vahvat ja elegantit, ja se muistuttaakin tässä mielessä vinttikoiraa. Sillä on ohuet raajat ja se on rakenteeltaan sopusuhtainen, ja se onkin nopea ja ketterä eläin. Näiden koirien tuntomerkkeihin kuuluvat pitkät ja terävämuotoiset korvat, jotka ovat aina valppaassa asennossa pään päällä.
Kiltti ja energinen koira, joka sopii hyvin lemmikiksi
Argentiinankarvatonkoira on siis erinomainen valinta lemmikiksi, ja se on hyvin rakastava, leikkisä ja iloinen, ja toisaalta se on erittäin kärsivällinen. Se on ihanteellinen rotu hyvin aktiiviselle perheelle, sillä se on dynaaminen ja energiaa pursuava koira.
Huolimatta runsaasta energiastaan tämä rotu sopeutuu itse asiassa minkä tahansa kokoiseen kotiin. Jos asut kerrostalossa, ei ole mitään ongelmaa pitää kotona pila-rotuista koiraa, mutta tällöin on kuitenkin tärkeää muistaa, että se tarvitsee säännöllisen usein liikuntaa.
Päivittäiset kävelyt ovat siis erittäin tarpeellisia, jotta koira saa poltettua energiaansa, ja näin se saa samalla vietettyä aikaa muiden koirien kanssa. Tämä on erittäin hyväksi rodun mielelle, sillä pila on todella sosiaalinen koira.
Argentiinankarvatonkoira on siis loistava lemmikki, mutta lisäksi siitä saa mahtavan vartiokoiran, jos se vain koulutetaan oikein. Muista, että tämän rodun edustajat ovat todellä älykkätä, ja ne tarvitsevat älyllisiä haasteita. Älä siis epäröi antaa lemmikillesi vähän haastavampia leikkejä, ja tee niistä yhä vaikeampia, kun eläin saa lisää ikää!
Liikunta ja ihonhoito
Yksi tärkeimmistä asioista, joita argentiinankarvatonkoira omistajaltaan vaatii hyvinvoinnin takaamiseksi, on riittävä liikunnan määrä. Omistajan tulee tarjota koiralle tilaisuus polttaa aina tarvittaessa energiaa, sillä muuten tuloksena voi olla levoton ja hermostunut lemmikki.
Vaikka tämän rodun koirat ovatkin todella kilttejä ja kärsivällisiä, niillä voi ilmetä vähemmän hyvää käytöstä, jos niiden energia pääsee kerääntymään. Siksi on syytä kävelyttää koiraa päivittäin ja lisäksi tarjota sille joka päivä leikkejä ja liikunnallista aktiviteettia. Kuntopiiri on erinomainen laji tälle älykkäälle koiralle.
Yksi tärkeimmistä asioista silloin, kun on kyseessä karvaton koira, on sen herkkä iho ja hoidon tarve. Sillä ihoa ei peitä karva, koira on normaalia herkempi, ja siksi suositellaankin kosteutuksesta huolehtimista hypoallergeenisilla tuotteilla. Ota kuitenkin aina ensin yhteyttä eläinlääkäriin ennen kuin alat käyttää minkään tyyppistä kemiallista tuotetta koirasi iholla.
Tämä teksti on tarkoitettu vain tiedoksi eikä se korvaa ammattilaisen konsultaatiota. Jos sinulla on kysyttävää, konsultoi asiantuntijaasi.