5 suurta ja ystävällistä koiraa

Joitain koiran iso koko voi jopa pelottaa, mutta tosiasiassa monia suuria koiria voidaan kuvata lempeiksi jättiläisiksi, jotka ovat erinomaisia seurakoiria, lemmikkejä ja harrastuskumppaneita. Seuraavaksi esittelemme viisi suurta ja ystävällistä koiraa.

5 suurta ja ystävällistä koiraa

1. Tanskandoggi

Tanskandogginarttujen säkäkorkeus on vähintään 72 cm ja urosten vähintään 80 cm, mutta yleensä rodun edustajat ovat selvästi tätä suurempia. Narttu painaa tavallisesti 53-75 kg ja uros 67-93 kg. Tanskandoggia pidetään toiseksi suurimpana koirarotuna. Kansainvälisen koiranjalostusliitto FCI:n tunnustamista roduista suurimpana pidetään usein irlanninsusikoiraa, vaikka tanskandoggin minimisäkäkorkeus onkin irlanninsusikoiran minimisäkäkorkeutta suurempi. Kummallakaan rodulla ei ole määritelty maksimisäkäkorkeutta, mutta tanskandoggi painaa näistä roduista enemmän.

Tanskandoggi on Saksan alueella kehittynyt molossityyppinen voimakasrakenteinen ja ryhdikäs koira, jota on alun perin käytetty suurriistan metsästyksessä ja suojeluskoirana. Vielä nykyäänkin tanskandoggeja käytetään jonkin verran vahti- ja suojelutehtävissä, mutta pääasiassa ne ovat seurakoiria. Rodun yleisin harrastusmuoto ovat näyttelyt, mutta tanskandoggit sopivat moniin muihinkin harrastuksiin.

Lemmikkinä tanskandoggi on lempeä ja uskollinen. Se kiintyy perheeseensä ja muihin ihmisiin, joita se tapaa usein, mutta kertoo hanakasti omistajalleen, jos sen reviiriä lähestyy vieras ihminen tai eläin. Tanskandoggi sopii aktiiviseen perheeseen, sillä se tarvitsee aikuisena pari tuntia liikuntaa päivittäin. Kasvuvaiheessa pentu ei saa liikkua liikaa, sillä liika rasitus voi aiheuttaa vakavia ongelmia luustolle, nivelille ja lihaksille.

Tanskandoggin elinikä on tyypillisesti 5-7 vuotta, joten sitä pidetään lyhytikäisenä rotuna. Jotkut yksilöt elävät jopa 9-13 vuotta, mutta tämä on harvinaista. Näillä koirilla esiintyy muillekin suurille roduille ominaisia terveysongelmia kuten sydänsairauksia, vatsalaukun kiertymää, osteosarkoomaa ja luuston kehityshäiriöitä. Tilastojen mukaan tanskandoggien yleisimmät kuolinsyyt ovat juurikin sydänsairaudet, erilaiset syövät ja vatsalaukun kiertymä.

2. Bernhardinkoira

Bernhardinkoira on sveitsiläinen vuoristokoira, josta on olemassa sekä pitkä- että lyhytkarvainen muunnos. Alun perin kaikki bernhardinkoirat olivat lyhytkarvaisia, mutta 1800-luvulla rodusta kehitettiin pitkäkarvainen muunnos, joka on nykyään lyhytkarvaista muunnosta yleisempi. Pyhän Bernhardin luostarin munkit käyttivät bernhardinkoiria veto- ja laviinikoirina 1660-luvulta alkaen.

Bernhardinkoira on massiivinen ja voimakas koira, jolla on leveä kallo ja suuret leuat. Koska sen alahuuli roikkuu, se kuolaa melko paljon. Urosten säkäkorkeus on 70-90 cm ja narttujen 65-70 cm, joskin koirat voivat olla tätäkin suurempia. Aikuisen koiran paino on 60-100 kg. Bernhardinkoiran turkki on oranssi, mahonginpunaisen juovikas, punajuovikas tai valkoinen punertavin laikuin.

Bernhardinkoira on lempeä, ystävällinen, luotettava ja uskollinen koira, joka sopii erinomaisesti lemmikiksi, mutta tarvitsee ympärilleen runsaasti tilaa. Se ei hauku juurikaan, mutta puolustaa perhettään ja tämän omaisuutta tarvittaessa. Se on älykäs koira, joka tarvitsee johdonmukaista ja taitavaa koulutusta.

Myös bernhardinkoiran pahimpia terveysongelmia ovat erilaiset luuston kehityshäiriöt, minkä lisäksi ne ovat alttiita sydänsairauksille, luusyövälle ja epilepsialle. Monien muiden isojen rotujen tavoin bernhardinkoirat voivat kärsiä kyynär- ja lonkkanivelten kehityshäiriöistä. Pentu ei saa harrastaa liikaa liikuntaa, ja liikunnan määrää täytyy lisätä vähitellen, jotta koiran luusto ja kudokset eivät rasitu liikaa. Täysikasvuinen koira tarvitsee päivittäin noin tunnin verran liikuntaa.

3. Newfoundlandinkoira

Newfoundlandinkoira on sukua mastiffille ja edellä mainitulle bernhardinkoiralle. Rodun tarkkaa alkuperää ei tunneta, mutta sen arvellaan kehittyneen intiaanien suurista koirista, viikinkien Newfoundlandin saarelle tuomista koirista ja myöhemmin Euroopasta tuoduista koirista. Newfoundlandinkoira kehittyi suureksi koiraksi, joka pystyy työskentelemään rankoissa ja äärimmäisissä olosuhteissa. Nämä koirat työskentelivät aikoinaan kalastajien ja metsätyöläisten apuna toimien vesipelastuskoirina ja vetäen painavia taakkoja ja verkkoja sekä maalla että vedessä. Eurooppaan tuoduista karhumaisista koirista tuli hyvin nopeasti suosittuja, mutta maailmansotien aikana niiden määrä romahti. Newfoundlandinkoirakanta saatiin kuitenkin elvytettyä vuoteen 1950 mennessä.

Newfoundlandinkoira on eläin, joka ei jää huomaamatta. Sen silmiinpistävimmät tuntomerkit ovat sen suuri koko ja paksu musta tai ruskea turkki. Mustalla koiralla saattaa olla valkoinen täplä rinnassa, hännänpäässä tai tassussa. Uroksen säkäkorkeus on yli 70 cm ja nartun 66 cm. Urosten paino on keskimäärin 64-70 kg ja narttujen 50-55 kg.

Newfoundlandinkoiran varpaiden välissä on räpylöitä muistuttavat ihopoimut, ja sen karva pitää hyvin vettä, mikä saattaa olla peruja siitä, että rotua yritettiin aikoinaan risteyttää vesikoirien kanssa, joskin heikolla menestyksellä. Newfoundlandinkoirat pitävät edelleen vedestä ja uimisesta ja soveltuvat erinomaisesti vesipelastuskoiriksi.

Newfoundlandinkoira on luonteeltaan rauhallinen, lempeä, kekseliäs, leikkisä ja seurallinen. Kiltteytensä ja ystävällisyytensä ansiosta nämä koirat ovat erinomaisia seurakoiria ja sopivat hyvin myös lapsiperheen lemmikiksi. Ne ovat kilttejä ja ystävällisiä myös vieraita ihmisiä kohtaan. Omistajan on huolehdittava, että newfoundlandinkoira pääsee ulkoilemaan runsaasti ja saa myös uida säännöllisesti. Newfoundlandinkoiran hankintaa harkittaessa on myös huomioitava, että sen turkin hoito vaatii kohtalaisen paljon vaivaa päivittäisen sukimisen muodossa.

Monien muiden suurten koirien tapaan newfoundlandinkoirat ovat alttiita nivelongelmille ja etenkin lonkka- ja kyynärnivelten kasvuhäiriöille. Niillä esiintyy myös tavallista useammin muita luustoperäisiä vaivoja, sydämen kammioita laajentavaa sydänlihassairautta ja kystiinivirtsakiteitä aiheuttavaa kystinuriaa.

4. Berninpaimenkoira

Berninpaimenkoira on Bernin kantonin mukaan nimetty sveitsiläinen koirarotu, jota käytettiin alun perin vahti-, veto- ja karjanajokoirana. Kun näitä koiria ei enää tarvittu työkäyttöön, niiden määrä alkoi vähentyä huomattavasti, ja lopulta rotu oli sukupuuton partaalla. Vuonna 1892 eräs kauppias alkoi kuitenkin hankkia itselleen rotutyypillisiä berninpaimenkoiria ja kehitti niistä oman rodun.

Berninpaimenkoira on suuri, voimakas ja liikkuva koira, joka on rungoltaan voimakas ja tiivis ja rakenteeltaan sopusuhtainen. Urosten säkäkorkeus on 64-70 cm ja narttujen 58-66 cm. Koiran turkki on kolmivärinen. Pääväri on musta, minkä lisäksi koiran päässä, käpälissä, rinnassa ja hännänpäässä saa olla valkoisia merkkejä. Punaruskeita merkkejä on raajoissa, rinnassa, poskissa ja silmien yläpuolella.

Berninpaimenkoira on hyväntahtoinen, itsevarma ja kohtuullisen temperamenttinen koira, joka kiintyy omistajaansa syvästi, mutta voi olla pidättyväinen vieraita kohtaan. Se haluaa olla ihmisten seurassa, eikä näin sovi missään nimessä tarha- tai juoksulankakoiraksi. Berninpaimenkoira on siis ensisijaisesti seura- tai perhekoira, joka sopii ulkoilusta pitävälle perheelle, jolla on runsaasti aikaa lemmikille.

Vaikka berninpaimenkoiran karva on pitkää, sen turkin hoitaminen on helppoa. Karvanlähtöaikaan turkki kannattaa harjata päivittäin, muuten riittää harjaus kerran viikossa. Koiran tassunpohjien karvat kannattaa lyhentää, sillä ne keräävät helposti likaa kesällä ja lumipaakkuja talvella. Ensimmäinen elinvuosi vaikuttaa huomattavasti koiran luuston kehitykseen, minkä vuoksi ruokinnassa ja liikunnassa on noudatettava tarkkaan eläinlääkärin ohjeita. Berninpaimenkoiran osalta Suomen Kennelliiton perinnöllisten vikojen ja sairauksien vastustusohjelma PEVISAan sisällytetyt sairaudet ovat lonkkanivelen ja kyynärnivelen kasvuhäiriö. Rodulla esiintyy myös muita tuki- ja liikuntaelinsairauksia, immunologisia sairauksia ja kasvainsairauksia.

5. Tiibetinmastiffi

Tiibetinmastiffi on yksi maailman vanhimmista koiraroduista. Tämän alkukantaisen koiran alkuperäinen tehtävä oli Tiibetin luostareiden sekä Tiibetin ja sen lähimaiden kylien ja karjan vartioiminen. Nykyään näitä koiria käytetään pääasiassa vahti- ja seurakoirina. Tiibetinmastiffin säkäkorkeus on uroksilla vähintään 66 cm ja nartuilla 61 cm. Ylärajaa ei ole määritelty. Tiibetinmastiffiuros painaa tyypillisesti yli 40 kg ja narttu yli 30 kg. Koiralla on tuuhea turkki, jossa on pitkä peitinkarva ja tiheä pohjavilla. Turkissa hyväksytään monet väritykset, mutta yleisin muoto on musta ruskein merkein.

Tiibetinmastiffi on uskollinen, kiltti ja luotettava koira, mutta koska se on myös itsepäinen, eikä sillä ole tarvetta miellyttää omistajaansa, sen kouluttaminen vaatii kärsivällisyyttä ja pitkäjänteisyyttä. Tiibetinmastiffi ei ole niin sanottu helppo koira, vaan itsenäinen ja pidättyväinen lemmikki, joka haluaa osallistua perheen touhuihin lähinnä tarkkailijan roolissa. Se ei sovi asumaan kerrostaloasuntoon, vaan tarvitsee ympärilleen tilaa. Tiibetinmastiffit ovat kohtalaisen terveitä koiria, mutta jossain määrin alttiita lonkkanivelen ja kyynärnivelen kasvuhäiriölle, perinnöllisille silmäsairauksille, demodikoosille ja ristisideongelmille.