5 molossirotua

Molossikoirat ovat saaneet nimensä muinaisilta molosseilta, joilla oli kookkaita, raskasrakenteisia vahtikoiria. Molossirotujen alkuperän uskotaan olevan Kreikan luoteisosissa sijaitsevassa Epeiroksessa ja eteläisessä Albaniassa. Molossirodut jaetaan mastiffeihin ja vuoristokoiriin, joista ensin mainitut ovat yleensä lyhyt- ja sileäkarvaisia ja jälkimmäiset keskipitkä- tai pitkäkarvaisia ja tuuheaturkkisia. Seuraavaksi esittelemme viisi molossirotua.

5 molossirotua

1. Englanninbulldoggi

Iso-Britanniasta kotoisin oleva englanninbulldoggi jalostettiin aikoinaan käytettäväksi härkätappeluissa. Nykyistenkin bulldoggirotujen tunnistettavimman piirteen, lyhyen kuonon, kerrotaan auttaneen englanninbulldoggia hengittämään härkää purressaan. Tuimasta ulkonäöstään ja päättäväisestä ja tarmokkaasta luonteestaan huolimatta englanninbulldoggi on erinomainen ja lempeästi käyttäytyvä lemmikki.

Tämä Yhdistyneen kuningaskunnan kansallinen ikoni on melko pieni ja hyvin tukevarakenteinen koira. Sen säkäkorkeus on 35-45 senttimetriä ja paino 22-25 kiloa. Englanninbulldoggin pää on suuri ja voimakas, ja sillä on lyhyt kuono ja huomattava alapurenta. Sen pään ja kaulan alueella on löysää nahkaa ja poimuja, jotka tulehtuvat herkästi, mikäli niitä ei puhdisteta säännöllisesti.

Englanninbulldoggeilla esiintyy valitettavasti lyhytkuonoisille roduille tyypillisiä vaivoja, kuten hengitysteiden ahtautta, kuorsausta ja penikointivaikeuksia, minkä lisäksi ne ovat alttiita silmävaivoille ja lämpöhalvaukselle. Rodulla esiintyy myös sydänvikoja ja tutkituista roduista eniten lonkkavikaa.

2. Napolinmastiffi

Napolinmastiffi on muihin tässä artikkelissa esiteltäviin koiriin verrattuna harvinainen molossikoira. Rodun historia juontaa yli 2000 vuoden päähän. Sen alkuperästä ei ole täyttä varmuutta, mutta yleisimmän teorian mukaan 300-luvulla eaa. Aleksanteri Suuri toi Aasiasta mukanaan Kreikkaan suuria molossityyppisiä koiria. Roomalaiset käyttivät napolinmastiffin kantamuotona pidettäviä koiria vahti-, taistelu-, sota- ja sirkuskoirina.

Napolinmastiffiurokset painavat 60-70 kiloa ja nartut 50-60 kiloa. Urosten säkäkorkeus on 65-75 senttimetriä ja narttujen 60-68 senttimetriä. Kyseessä on suuri, raskas ja massiivinen koira, jolle on tyypillistä hidas ja pitkäaskeleinen käynti. Napolinmastiffi on herkkä, uskollinen ja voimakas koira, josta saa määrätietoisella koulutuksella saa miellyttävän seuralaisen. Näillä koirilla on kuitenkin hyvin voimakas vartiointi- ja suojeluvaisto, jota on syytä hillitä.

Napolinmastiffien kanta on maailmanlaajuisesti erittäin pieni, minkä vuoksi rodulla esiintyy tavallista enemmän terveysongelmia. Monien muiden suurien rotujen tavoin napolinmastiffeilla tavataan tavallista runsaammin nivel- ja lonkkasairauksia, minkä lisäksi allergiat, ihotaudit ja silmäsairaukset ovat kohtalaisen yleisiä.

3. Bullmastiffi

Bulldoggista ja mastiffista polveutuva bullmastiffi on englanninbuldoggin tavoin kotoisin Isosta-Britanniasta. Ensimmäiset yksilöt ovat peräisin 1800-luvulta, jolloin näitä koiria käytettiin lähinnä vartiointitehtävissä. Aktiivinen ja valpas bullmastiffi sopii hyvin sekä vartio- että seurakoiraksi. Se ei hauku paljon ja sopeutuu monenlaisiin koteihin. Se tarvitsee kuitenkin johdonmukaisen koulutuksen pentuiästä lähtien.

Tällä vankkarakenteisella eläimellä on suuri ja neliömäinen pää, tummat silmät ja kolmion muotoiset riippuvat korvat. Sen iho on poimuista etenkin pään ja kaulan alueella. Nämä koirat kärsivät usein synnynnäisistä hengitysvaikeuksista, minkä vuoksi liikunta on niille erittäin tärkeää, sillä säännöllinen liikkuminen estää hengityskapasiteettia heikentymästä entisestään.

4. Bordeaux’ndoggi

Bordeaux’ndoggi on Ranskasta kotoisin oleva arvostettu vahti- ja seurakoira, jolla on pitkä historia. Sitä on käytetty viimeisen 200 vuoden aikana niin taistelijana, vahtikoirana, metsästysapuna, karjan paimentajana kuin isäntäväen omaisuuden suojelijanakin. Rodun alkuperästä ei ole täyttä varmuutta, mutta yleisen uskomuksen mukaan se on kotoisin Lounais-Ranskasta. Koirakannat romahtivat maailmansotien jälkeen, ja bordeaux’ndoggeja jäi henkiin vain noin viisikymmentä. Nykyinen kanta periytyy noista yksilöistä.

Bordeaux’ndoggin silmiinpistävin piirre on sen suuri pää, joka on iso suhteessa sen kehoon. Sen pään halkaisija on yleensä yhtä pitkä kuin sen rintakehän leveys. Koiran kasvot ovat ryppyiset, ja iho on kasvojen alueelta hyvin löysä. Poskilla on tapana roikkua alaleuan yli. Bordeaux’ndoggi on voimakasrakenteinen, tasapainoinen ja melko matalaraajainen koira. Urokset painavat keskimäärin 52 kiloa ja nartut noin 45 kiloa. Säkäkorkeus on uroksilla 60-68 senttimetriä ja nartuilla 58-66 senttimetriä.

Bordeaux’ndoggit ovat uskollisia ja omistajalleen omistautuneita koiria ja erinomaisia seuralaisia kaikenlaisiin perheisiin. Ne tulevat yleensä erittäin hyvin toimeen lasten kanssa ja ottavat mielellään osaa perheen tekemisiin. Bordeaux’ndoggit ovat pääasiassa hiljaisia ja haukkuvat vain harvoin.

5. Bernhardinkoira

Siinä missä aiemmat neljä molossirotua kuuluvat mastiffeihin, bernhardinkoira kuuluu vuoristokoiriin ja poikkeaa ulkonäöltään muista artikkelin roduista. Bernhardinkoira on sveitsiläinen vuoristokoira, josta on olemassa sekä pitkä- että lyhytkarvainen muunnos. Alun perin kaikki bernhardinkoirat olivat lyhytkarvaisia, mutta 1800-luvulla rodusta kehitettiin pitkäkarvainen muunnos, joka on nykyään lyhytkarvaista muunnosta yleisempi.

Bernhardinkoira on massiivinen ja voimakas koira, jolla on leveä kallo ja suuret leuat. Koska sen alahuuli roikkuu, se kuolaa melko paljon. Urosten säkäkorkeus on 70-90 senttimetriä ja narttujen 65-70 senttimetriä, joskin koirat voivat olla tätäkin suurempia. Aikuisen koiran paino on 60-100 kiloa. Bernhardinkoiran turkki on oranssi, mahonginpunaisen juovikas, punajuovikas tai valkoinen punertavin laikuin.

Bernhardinkoira on lempeä, ystävällinen, luotettava ja uskollinen koira, joka sopii erinomaisesti lemmikiksi, mutta tarvitsee ympärilleen runsaasti tilaa. Se ei juurikaan hauku, mutta puolustaa perhettään ja tämän omaisuutta tarvittaessa. Se on älykäs koira, joka tarvitsee johdonmukaista ja taitavaa koulutusta.

Bernhardinkoiran pahimpia terveysongelmia ovat erilaiset luuston kehityshäiriöt, minkä lisäksi nämä koirat ovat alttiita sydänsairauksille, luusyövälle ja epilepsialle. Bernhardinkoirat voivat kärsiä kyynär- ja lonkkanivelten kehityshäiriöistä. Pennut eivät saakaan harrastaa liikaa liikuntaa, ja liikunnan määrää täytyy lisätä vähitellen, jotta koiran luusto ja kudokset eivät rasitu liikaa.