5 ajaviin koiriin kuuluvaa rotua

5 ajaviin koiriin kuuluvaa rotua

Viimeisin päivitys: 24 heinäkuuta, 2021

Erinomaisesta hajuaististaan tunnetut ajavat koirat kuuluvat kansainvälisen koiranjalostusliitto FCI:n roturyhmään 6 (ajavat ja jäljestävät koirat). Ne jaetaan koon mukaan suuriin, keskikokoisiin ja pieniin ajaviin koiriin. Tänään esittelemme viisi ajaviin koiriin kuuluvaa rotua.

5 ajaviin koiriin kuuluvaa rotua

1. Beagle

Artikkelin pääkuvassa esiintyvä beagle on yksi tunnetuimmista ajavista koirista. Tämä eläväisestä ja säyseästä luonteestaan ja loistavasta hajuaististaan tunnettu keskikokoinen koira on lähtöisin 1600-luvun Englannista, missä se jalostettiin risteyttämällä pieniä englanninkettukoiria tai jäniskoiria vanhojen englantilaisten metsästyskoirien kanssa.

Beagle on aktiivinen ja peloton, alun perin pääasiassa jäniksiä ajava metsästyskoira. Kiitos erinomaisen hajuaistinsa, nämä koirat ovat erinomaisia jäljestäjiä. Suomessa ja muissa Pohjoismaissa valtaosaa beagleista käytetään edelleen aktiivisesti metsästykseen, mutta beaglet ovat myös erinomaisia seurakoiria.

Beaglet ovat aktiivisia ja uteliaita koiria, jotka tarvitsevat paljon liikuntaa ja aktiviteetteja. Kyseessä on metsästyskoira, joka voi lähteä kuljeskelemaan tilaisuuden tullen. Perusluonteeltaan beaglet ovat älykkäitä, lempeitä, iloisia, sopeutuvia, itsenäisiä ja jopa itsepäisiä, minkä vuoksi koirat tarvitsevat johdonmukaisen koulutuksen. Monet koirista ovat haukkuherkkiä.

2. Basset hound

Basset houndin silmiin pistävin piirre ovat sen pitkät korvat, jotka usein riippuvat maata viistäen. Koiran keho on vankka ja pitkä – itse asiassa on niin pitkä, että eläin saattaa ylettyä yllättäviin paikkoihin lyhyistä jaloistaan huolimatta. Basset hound on rauhallinen ja hyväntahtoinen koira, jota on kuitenkin vaikea kouluttaa sen itsepäisyyden ja vähäisen miellyttämishalun vuoksi. Basset hound ei ole erityisen energinen koira, mutta se pitää ulkoilusta, ja sen kanssa voi harrastaa esimerkiksi jäljestystä, jossa se pääsee hyödyntämään tarkkaa hajuaistiaan.

5 ajaviin koiriin kuuluvaa rotua

Rodun varhainen alkuperä on epäselvä, mutta sen uskotaan olevan peräisin Ranskasta ja polveutuvan englantilaisesta vihikoirasta. Ranskassa on käytetty etenkin pienriistan metsästyksessä vuosisatojen ajan käyräraajaisia ja hitaasti liikkuvia ajokoiria, joita metsästäjät pystyivät seuraamaan jala.

3. Vihikoira

Vihikoira on yksi suurimmista ajavista koirista. Myös veri- ja jälkikoiraksi kutsutulla vihikoiralla on erinomainen hajuaisti, ja näitä koiria onkin käytetty paitsi metsästysapuna, myös esimerkiksi rikollisten ja kadonneiden ihmisten etsimiseen. Vihikoira pystyy haistamaan jopa 15 päivää vanhan jäljen.

5 ajaviin koiriin kuuluvaa rotua

Vihikoira on luonteeltaan rauhallinen ja ystävällinen. Se kiintyy syvästi omistajaansa ja on seurallinen myös muiden ihmisten joukossa. Muita koiria ja eläimiä se sietää tyypillisesti hyvin. Itsepäisen luonteensa ja vahvan jäljestyshalunsa vuoksi vihikoira voi olla vaikea koulutettava.

4. Englanninkettukoira

Englanninkettukoira on beaglen ja basset houndin tavoin brittiläinen koirarotu. Rodun alkuperästä tiedetään, että Ranskan kuningas Henrik IV lähetti 1600-luvun alussa Englannin silloiselle hallitsijalle Jaakko I:lle ajokoiria, joita alettiin risteyttää talbot houndin kanssa, minkä tuloksena syntyivät ensimmäiset englanninkettukoirat.

5 ajaviin koiriin kuuluvaa rotua

Vaikka englanninkettukoira on luontainen metsästyskoira, se ei käyttäydy aggressiivisesti ihmisten keskuudessa. Se on ystävällinen, sosiaalinen ja aktiivinen koira, joka tulee hyvin toimeen lajitovereidensa ja muiden eläinten kanssa. Englanninkettukoira nauttii ihmisten ja lasten seurasta, mutta on silti kohtalaisen harvinainen lemmikki. Suomessa englanninkettukoiria rekisteröidään vuosittain muutamia.

5. Gascognenbassetti

5 ajaviin koiriin kuuluvaa rotua

Gascognenbassetti on ranskalainen koirarotu, jota tavataan vain harvoin kotimaansa ulkopuolella. Suomessa näitä koiria on rekisteröity tällä hetkellä vain hieman yli 20. Gascognenbassetti on tyypillinen bassetti, joka on perinyt kantarotunsa piirteitä. Se on rakenteltaan melko tanakka, ja sen pitkät korvat ovat riippuvat, teräväkärkiset ja ohuet. Isogascognenajokoirasta polveutuva gascognenbassetti on luonteeltaan eloisa, iloinen, ystävällinen, leikkisä ja aktiivinen. Sitä käytetään yleensä jänisten ja kaniinien ajoon.


Tämä teksti on tarkoitettu vain tiedoksi eikä se korvaa ammattilaisen konsultaatiota. Jos sinulla on kysyttävää, konsultoi asiantuntijaasi.