Logo image
Logo image

Näin vältät ongelmat, kun koiranpentu jää yksin kotiin

3 minuuttia
Näin vältät ongelmat, kun koiranpentu jää yksin kotiin
Viimeisin päivitys: 30 toukokuuta, 2019

Jokaisen koiranpennun hankkivan elämässä tulee eteen hetki, jolloin lemmikki on jätettävä yksin kotiin, ensin lyhyeksi ja myöhemmin pidemmäksi ajaksi. Tänään annamme muutamia vinkkejä siihen, kuinka vältytään suurilta ongelmilta, kun koiranpentu jää yksin kotiin.

Näin vältät ongelmat, kun koiranpentu jää yksin kotiin

Ihmisillä on omat velvollisuutensa, ja työntekoa ja arjen askareiden hoitamista täytyy jatkaa vielä koiranomistajanakin, huolimatta siitä, kuinka ikävältä tilanne tuntuu pennun puolesta. Omistajalla on tyypillisesti mielessään muutama erityinen huoli koiranpennun jäädessä yksin kotiin ensimmäisiä kertoja.

Sen lisäksi, että eläimen olosta ja terveydestä huolehditaan, omistajia mietityttää myös se, tuhoaako pentu kodin esineistöä tai virtsaako se vääriin paikkoihin. Lisäksi riskinä on, että koira vinkuu, haukkuu tai ulvoo tuntikausia – naapureiden iloksi.

1. Opeta koiranpennulle itsenäisyyttä

Koira on erittäin riippuvainen omistajastaan, mutta on tärkeää opettaa koiranpentu viettämään muutama tunti päivässä yksin. Se, että kuulet pennun ulisevan ja haukkuvan välittömästi sulkiessasi oven takanasi, johtuu siitä, että eläin ei kestä olla yksin. Käytös on selvä merkki siitä, että koiran turvallisuuden tunne riippuu sinusta.

Siksi on tärkeää antaa pennulle tilaa ja mahdollisuuksia olla itsenäinen silloin, kun olette yhdessä kotona. Tähän on monia tapoja, joista yksi on olla nostamatta koiraa jatkuvasti syliin. Toinen on se, että pennun ei anneta keskeyttää tilannetta sen halutessa huomiota.

Some figure

Sinun ei tarvitse tuntea syyllisyyttä siitä, että et voi jatkuvasti olla koirasi seurassa. Jopa koiraemojen täytyy välillä olla erossa pennuistaan! Pentua kannattaa alkaa jo varhaisessa vaiheessa opettaa siihen, että et tule aina olemaan läsnä. Tästä hyödytte sekä sinä että koirasi.

2. Vältä torumista ja pelottelua

Kun tulet kotiin ja kaikki on kaaoksessa, reaktionasi saattaa olla huutaminen tai toruminen. Jos teet näin, on suuri riski siitä, että pentu ei ymmärrä, miksi olet niin kovin vihainen. Siksi tällä tavalla reagoiminen on usein tilannetta pahentavaa.

Sen sijaan toru koiraa ainoastaan silloin, kun saat sen kiinni “itse teossa” tuhoamasta kotianne. Näin se saa oppia, mitä sen ei tulisi tehdä. Muuten tuloksena voi olla vain se, että koira pelkää sinua.

3. Tarjoa ruokaa ja liikuntaa ennen lähtöäsi

Jos joudut jättämään pentusi yksin kotiin, yksi parhaista avuista on se, että autat sitä polttamaan energiaa ennen lähtöäsi.

Näin pentu ei tunne yhtä suuurta halua tuhota kaikkea ympärillään tylsistymisen vuoksi.

Voit myös viedä sen kävelylle puistoon tai naapurustoon. Jotta voisit väsyttää koiran kunnolla, ota sen lempilelu ja leiki seurana muutaman minuutin ajan.

Voit käyttää ruokailuakin avuksi, jotta saisit pennun nukkumaan – aivan kuten vauvojenkin kanssa voidaan tehdä. Kun pentu on syönyt ja liikkunut, se nukahtaa varmasti ainakin muutamaksi tunniksi. Voit olla varma, että pentu on liian väsynyt kaivatakseen sinua aivan heti kun lähdet.

Some figure

4. Jätä saataville turvallisia leluja

Yleensä pentu tuhoaa kaiken lähettyvillään olevan pelkästä tylsistymisestä. Ei tietenkään voida olettaa koiran nukkuvan koko päivää, kun omistaja on poissa. Lelut auttavat tähän ongelmaan, joten kannattaa jättää muutama näkyville.

On kirjaimellisesti tuhansia ja tuhansia eri tyyppisiä koiranleluja, ja jos valitset oikeanlaiset, pystyt pitämään lemmikkisi viihdytettynä tuntikausien ajan. Kun jätät koiran yksin kotiin, varmista kuitenkin, että esille jättämäsi lelut ovat turvallisia leikkiin ilman valvontaa.

5. Vältä lähtemistä huomiota herättäen

Tuntuu todella pahalta jättää pieni koiranpentu yksin kotiin. Ole kuitenkin mahdollisimman vähän huomiota herättävä, kun lähdet – tämä on yksi tärkeimmistä asioista itsenäisen koiran kasvattamiseksi. Jotkut omistajat käyttäytyvät dramaattisesti ja vaikuttavat siltä, että he eivät tule enää koskaan palamaan. Koira tulkitsee tämän negatiiviseksi, vaaralliseksi ja jopa uhkaavaksi käytökseksi.

Käyttäydy normaalisti, ota tavarasi ja lähde. Et ole huono koiranomistaja, jos lähdet hyvästelemättä lemmikkiäsi. Mikäli näin tekeminen saa olosi todella huonoksi, muista tämä: oleellisinta on koirasi henkinen hyvinvointi.

Jotta voisit jättää koiranpennun päiväksi kotiin ilman suuria ongelmia, kuvittele itsesi sen asemaan – jätä siis saataville kaikki sellainen, mitä se saattaa tarvita.  Useimmiten mukava sänky, muutama turvallinen lelu sekä kulhollinen puhdasta vettä riittävät. Pikkuhiljaa lemmikkisi tottuu kyllä siihen, että se on kotona ihan ypöyksin.

Tämä teksti on tarkoitettu vain tiedoksi eikä se korvaa ammattilaisen konsultaatiota. Jos sinulla on kysyttävää, konsultoi asiantuntijaasi.