Koiran opettaminen päivittäisillä kävelylenkeillä

29.5.2019
Kouluttaminen päivittäisten kävelylenkkien aikana auttaa koiraa muuttumaan tasapainoisemmaksi, nauttimaan kävelyistä enemmän ja välttämään hankaluuksia.

Jos olet koiranomistaja, tiedät melko varmasti, millaista on, kun koira vetää lenkin aikana. Vähintään olet nähnyt, kuinka muiden koirat lähtevät juoksemaan innoissaan tai haukkuvat ilman selvää syytä unohtaen täysin omistajansa käskyt. Tämänpäiväisessä artikkelissamme kerromme, kuinka tärkeää koiran opettaminen päivittäisten kävelylenkkien aikana on, ja kuinka voit onnistua tehtävässä myös itse.

Koiran opettaminen päivittäisillä kävelylenkeillä perusohjeiden avulla

Jos kotiisi on vasta muuttanut koiranpentu, ja olette juuri aloittaneet yhteiset kävelylenkkinne, sinun on tärkeää noudattaa tiettyjä perusohjeita, joiden avulla ulkoilu on miellyttävää ja turvallista molemmille osapuolille.

1. Valjaat ja talutushihna

Jokainen koira tarvitsee hyvän talutushihnan ja kaulapannan tai valjaat, ja erityisen tärkeitä nämä välineet ovat nuorille koirille, joilla ei ole vielä kokemusta kävelyllä käymisestä. Kytkettynä koira ei pääse vaeltelemaan liian kauas omistajasta, ja eläimen kontrolloiminen on helpompaa.

Aluksi koira todennäköisesti vetää kävellessään, mutta riittävällä kärsivällisyydellä ja päättäväisyydellä eläin saadaan lopulta kävelemään omistajan vierellä, kuten tarkoitus on. Monet eläinlääkärit suosittelevat koirilla käytettävän valjaita kaulapannan sijaan niiden turvallisuuden vuoksi, ja myös pennulle valjaat ovat hyvä vaihtoehto.

2. Kontrollointi

Tämä asia on tärkeä pitää aina mielessä, jotta ulkoileminen on miellyttävä kokemus sekä koiralle että omistajalle. Olipa kyseessä sitten shar pei tai dalmatialainen, koiran tulee tietää omistajan olevan johtaja, eikä toisinpäin.

Koiran tulee osata kävellä omistajan vierellä ja seurata tämän kulkua. Alkuun lemmikki voidaan palkita makupalalla aina, kun se kävelee tällä tavoin.

Koiran opettaminen päivittäisillä kävelylenkeillä

3. Rauhallisuus

On hyvä pitää mielessä, että koirat ymmärtävät ihmisten tunteita ja käyttäytyvät omistajan tunteiden mukaisesti. Näin ollen lemmikki pysyy rauhallisena, jos omistaja on rauhallinen.

Kannattaa pyrkiä välttämään koiran liikaa innostamista esimerkiksi ilmoittamalla kovaan ääneen, että nyt lähdetään ulos. On parempi toimia rauhallisesti ja nauttia hetkestä, jolloin koira tekee samoin.

4. Kärsivällisyys

Koiran opettaminen ei ole yksinkertainen tehtävä, vaan se vaatii aikaa, omistautumista ja jatkuvaa vaivannäköä. Omistaja tulee kuitenkin näkemään lopulta tuloksia, kunhan ei luovuta koulutuksen suhteen.

Koira oppii joka päivä hiukan lisää. Kun lemmikkiä kehutaan ja siitä ollaan ylpeitä, se haluaa toimia seuraavalla kerralla vielä paremmin.

5. Palkinnot

Mikäpä olisi parempi tapa näyttää koiralle, että sen käytökseen ollaan tyytyväisiä, kuin pieni palkinto? Palkinto kannattaa valita lemmikin mieltymysten mukaan, eikä sen tarvitse aina olla syötävää, vaan monen koiran kohdalla silittäminen, lempeä sana tai hiukan pidempi leikkiaika ajaa asian.

Koiran opettaminen lenkin aikana ilman talutushihnaa

Siinä vaiheessa, kun jo hallitsette aiemmin mainitut asiat, on aika siirtyä johonkin vielä haastavampaan, kunhan vain olet varma, että koirasi kykenee siihen. Koiran kävelyttäminen ilman hihnaa voi vaikuttaa mahdottomalta tehtävältä, mutta sitä se ei ole.

Parasta tässä on, että siinä vaiheessa, kun koirasi osaa tämän täysin ja arvostaa vapauttaan kävellä ilman hihnaa, lenkeistänne tulee entistäkin mukavampia.

Kun aloitat kävelyharjoitukset ilman hihnaa, koiran liikkumavapautta on lisättävä vähä kerrallaan. Voit hankkia tähän avuksi jatkettavan hihnan, jota voi pidentää muutaman metrin verran. Tällaisen hihnan tarkoitus on saada koira luulemaan, että se on vapaana, vaikka se onkin vielä hihnan päässä.

Valitse tätä harjoittelua varten jokin avara ja suljettu tila, jos mahdollista. Koiran ensimmäinen reaktio uudenlaisesta vapaudestaan on juosta karkuun ja pakahtua ilosta, juosta tien yli tai törmäillä muihin lähellä oleviin ihmisiin.

On tärkeää, että käskysi koiralle ovat suoria ja selkeitä, jotta se ymmärtää, milloin sen on tultava takaisin vierellesi ja käveltävä lähelläsi (ikään kuin hihnassa ollessa). Jo yksi tai kaksi selkeää sanaa riittää: ”mennään”, ”kävele”, ”leiki” jne.

Koiran opettaminen välttämään tappeluita

Suurimmalla osalla ihmisistä on tapana viedä koiransa päivittäisillä lenkeillä puistoon tai muualle luontoon, jossa voi olla muitakin eläimiä. Vaikka sosialisointi onkin koirille hyvin tärkeää, se voi aiheuttaa myös käytösongelmia varsinkin, jos niillä on tarve hyökätä ”ystäviensä” kimppuun tai purra niitä.

Koiran opettaminen päivittäisillä kävelylenkeillä

Tässä vaiheessa koirasi tulisi ymmärtää, että sinä olet ohjaksissa, ja että sen on ehdottomasti noudatettava sinun käskyjäsi. Toisinaan se saattaa kuitenkin ”unohtaa” tämän pienen yksityiskohdan, jos se ajattelee, että lähistöllä on jonkinlainen uhka (toinen koira).

Älä päästä sitä heti vapaaksi, vaan anna sen lähestyä toista koiraa pikku hiljaa. Tarkkaile eläinten keskinäistä kehonkieltä ja reaktioita toisiinsa ja pysy valppaana sen varalta, että joudut vetämään koirasi pois toisen eläimen luota.

Koirasi opettaminen päivittäisten lenkkien aikana ei ole helppo tehtävä, mutta siitä voi olla rutkasti iloa. Siksi se onkin täysin sen arvoista!