Itsepäisen kissan opettaminen

· 30.3.2019
Jokainen, joka on jokus kohdannut omapäisen kissan, tietää, miten vaikeaa tällaisen eläimen opettaminen voi olla. Itsepäisen kissan kouluttaminen vaatii hyvin paljon kärsivällisyyttä.

Lemmikki tuo kotiin iloa jakaen seuraansa ja rakkauttaan. Toisaalta perheen elämäntapaan ja arkeen tottuminen vaatii myös eläimen kouluttamista. Näin varmistetaan miellyttävä yhteiselo molemmille osapuolille. Jokainen omistaja kuitenkin tietää, että itsepäisen kissan opettaminen voi olla haastavaa.

Miten opettaa eläintä, joka ei ole halukas oppimaan? Kissa vaatii lemmikkinä yleensä koiraa vähemmän huomiota. Se tarvitsee kuitenkin koulutusta, ja jokainen, joka on joutunut kouluttamaan omapäistä kissaa, tietää miten vaikeaa tämä voi olla.

Itsepäisen kissa opettaminen

Kärsivällisyys

Kärsivällisyys on välttämätöntä vastaan hangoittelevan kissan opettamisessa. Kissan käytöksen muuttaminen voi olla erittäin vaikeaa. Omistaja saattaa joutua kokeilemaan monia tekniikoita, mutta epäonnistumista ei kannata pelätä.

Hiekkalaatikko

Yksi tavallisista ongelmista kissojen kohdalla liittyy hiekkalaatikon käytön opettelemiseen.

Itsepäisen kissa opettaminen
Paras paikka hiekkalaatikolle

Hiekkalaatikon sijainti voi auttaa kissaa tottumaan laatikkoon ja sen käyttöön välittömästi.

  • Laatikko tulee sijoittaa rauhalliseen paikkaan, jossa kissalla on yksityisyyttä ilman äkillisiä kovia ääniä tai tapahtumia.
  • Kissalla täytyy olla esteetön pääsy laatikolle. Jos eläin on iäkäs tai vammautunut, kannattaa hankkia matalareunainen laatikko, johon kissan on helppo astua.
  • Hiekkalaatikko ei saa olla samalla alueella, jossa kissa syö ja juo.
Kissan vieminen hiekkalaatikolle

Viemällä kissanpennun laatikolleen tiettyinä aikoina, edistät kissan tottumista laatikon käyttöön. Voit viedä kissan laatikolle heti sen heräämisen jälkeen. Kissa todennäköisesti tarvitsee laatikkoa näinä hetkinä. Toinen hyvä aika on syömisen jälkeen.

Laatikon puhtaus

Hiekkalaatikon puhtaudesta huolehtiminen on erittäin tärkeää, sillä kissa ei halua käyttää likaista laatikkoa.

  • Poista jätteet päivittäin vähintään kerran. Monessa kissataloudessa laatikko vaatii useamman puhdistuskerran vuorokaudessa.
  • Puhdista laatikko kunnolla kerran viikossa. Tämä tarkoittaa laatikon tyhjentämistä ja pesemistä miedosti hajustetulla pesuaineella.
  • Monen kissan talouteen tarvitaan useampi kuin yksi hiekkalaatikko. Suositeltu määrä on yksi enemmän kuin kissojen määrä.
Valitse hyvä hiekka

Markkinoilla on runsaasti erilaisia kissanhiekkoja, joista voit valita kotiisi ja kissallesi sopivimman. Osa kissoista pitää puupelleteistä, kun taas toiset suosivat hienojakoista paakkuuntuvaa savipohjaista hiekkaa.

Pureminen ja raapiminen

Kissa puree ollessaan peloissaan tai tuntiessaan olonsa uhatuksi. Joissain tapauksissa se puree ja raapii myös ilmaistakseen itseään. Jos kissa ei pidä siitä, että sitä silitetään, sillä ei ole muuta tapaa estää tätä kuin näykkiä tai raapia.

Korjataksesi kyseistä tapaa, ota avuksi alla esitetyt perusneuvot.

Leikkiminen

Leikit voivat toimia kissan koulutuksena. Kun kissa alkaa purra, lopeta leikkiminen. Koska kissa rakastaa leikkimistä, se pettyy ja siten luultavasti lakkaa puremasta.

Jätä kissa huomiotta aina sen purressa tai raapiessa. Tämä on hyvä tapa kouluttaa eläintä olemaan purematta.

Tee leluista saaliita

Metsästäminen on kissalle vaistomaista ja luonnollista toimintaa. Hanki lemmikille leluja, joita se voi jahdata, toteuttaen näin luonnollisia vaistojaan.

Huonekalujen raapiminen

Kaikilla kissaeläimillä on vaistomainen tarve raapia erilaisia pintoja. Kyseessä on alkukantainen ja luonnollinen käytös, jota kissan täytyy saada toteuttaa. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, ettäkö lemmikin täytyisi antaa raapia huonekaluja ja muita kodin esineitä.

Kissat raapivat pitääkseen kyntensä terveinä ja poistaakseen niistä kuolleet kerrokset, minkä lisäksi raapiminen on kissalle tapa merkata reviiri ja viestiä lajitovereidensa kanssa. Raapiminen helpottaa stressiä ja auttaa kissaa venyttelemään ja pitämään nivelet kunnossa.

Kissa raapii huonekaluja
Raapimapuut

Jos kissalla ei ole raapimiseen tarkoitettua esinettä käytettävissään, se tulee raapimaan kodin pintoja. Paras tapa estää lemmikkiä raapimasta huonekaluja ja muuta omaisuutta, on tarjota sille raavittavaksi suunniteltuja esineitä tai leluja.

Eläinliikkeet ovat täynnä erilaisia raapimapuita ja -tolppia, joista jokainen lemmikin omistaja löytää varmasti mieleisensä ja parhaiten omaan kotiinsa sopivan. Isoimmat raapimapuut toimittavat myös kiipeilyalustan ja piilopaikan virkaa.

Huonekalujen peittäminen

On selvää, että kaikkia huonekaluja ei kannata tai voi peittää, mutta jos kissan huomataan olevan pakkomielteisen kiinnostunut tietystä esineestä, se voidaan peittää esimerkiksi torkkupeitolla. Tämä saa kissan menettämään mielenkiintonsa kyseistä huonekalua kohtaan. Samalla tämä voi auttaa eläintä tottumaan raapimapuun käyttöön huonekalun sijaan.

Huonekalujen hajun muuttaminen

On olemassa tiettyjä hajuja, kuten sitrushedelmien aromi, joista kissat eivät pidä. Tottelemattoman kissan kouluttamiseksi ja raapimisen estämiseksi huonekaluille voidaan ripotella sitruunamehua.