5 vinkkiä aggressiivisen koiran käsittelyyn

Koirat voivat käyttäytyä aggressiivisesti esimerkiksi kivun tai pelon vuoksi tai yksinkertaisesti puolustaakseen reviiriään. Kun mahdolliset syyt lemmikin aggressiiviseen käytökseen tunnetaan, pystytään aloittamaan eläimen koulutus ongelman korjaamiseksi.
5 vinkkiä aggressiivisen koiran käsittelyyn

Viimeisin päivitys: 15 tammikuuta, 2020

Koira voi muuttua aggressiiviseksi monista syistä, joista yleisimmistä kerromme alla. Aggressiivinen käytös on haitallista sekä koiralle itselleen että sen ympärillä oleville ihmisille ja muille eläimille. Aggressiivisen koiran käytöstä on usein vaikea ennustaa, ja pahimmillaan eläin on vaaraksi niin itselleen kuin muillekin. Tämän vuoksi listaamme tänään viisi vinkkiä aggressiivisen koiran käsittelyyn,

Aggressiivisen koiran käsittely voi olla haastavaa etenkin sellaisille omistajille, joille on uutta nähdä eläin tällaisessa tilassa. Lisäksi asiasta tekee vaikean se, että omistajalle tilanne voi olla hyvin pelottava, koska eläimen pelätään vahingoittavan sitä rauhoittelemaan pyrkivää ihmistä. Koska aggressiivisuuden syyt vaihtelevat, myös ongelman ratkaisu on erilainen eri tilanteissa. Tilanteen vaikeus riippuu luonnollisesti myös kyseessä olevasta koirasta.

Mistä koiran aggressiivisuus johtuu?

Aggressiivisuus on koiralla vaistonvarainen reaktio, joka johtuu erilaisista ärsykkeistä ja tilanteista. Nämä ärsykkeet eivät aina kerro selkeästä vaarasta tai hyökkäyksestä. Yleensä aggressiivisen koiran toiminta on reaktio pelkoon, paniikkiin tai kipuun.

Tämän vuoksi on aina pidettävä mielessä, että koira ei ole aggressiivinen siksi, että se haluaisi tahallaan aiheuttaa haittaa ihmiselle, vaan siksi, että se reagoi vaistomaisesti tiettyyn tilanteeseen. Jos koira on loukkaantunut, väkivaltainen reaktio on tavallinen, sillä eläin ei ymmärrä, miksi siihen sattuu.

Aggressiivinen käytös ei aina johdu kivusta tai muusta vastaavasta ongelmasta. Kyseessä voi myös olla esimerkiksi käytösongelma, joka johtuu huonosta koulutuksesta. Ongelman ratkaisemiseksi on siis tärkeää osata tunnistaa aggressiivisuuden merkit ja syyt koiran käytökseen.

5 vinkkiä aggressiivisen koiran käsittelyyn

Koiran aggressiivisuuden erilaiset syyt

Kuten jo mainittiin, koira voi alkaa käyttäytyä aggressiivisesti useammasta eri syystä, mutta moni tällaisista reaktioista johtuu koiran primaarisista vaistoista, jotka ovat peräisin siltä ajalta, kun tämä laji eli vielä villinä luonnossa. Olemme jo puhuneet hiukan siitä, että koiran aggressiivisuus voi olla reaktio kipuun, mutta syynä voi olla myös jokin sairaus. Ihotulehdus ja suun ongelmat ovat suurimpia syitä koiran aggressiivisuuteen. Reaktio johtuu siitä, että koira kokee tällöin kehossaan voimakasta ärtyneisyyttä tai suun ongelmien ollessa kyseessä turvotusta. Koira ei ymmärrä, mitä sen kehossa tapahtuu, joten se reagoi ainoalla osaamallaan tavalla.

Aggressiivinen reaktio voi johtua myös koiran tarpeesta suojella perhettään, mikä on tavallista emoille, jotka ovat juuri saaneet ensimmäisen pentueensa. Äidinvaisto on mahtava voima myös eläinten maailmassa, eivätkä koirat ole tässä suhteessa mikään poikkeus. Emo tekee lähes mitä tahansa, jopa uhraa oman henkensä, pentujensa vuoksi. On siis tärkeää muistaa, että emolla aggressiivisuus voi olla puolustusmekanismi pentujen tähden.

Yksi syy koiran aggressiivisuuteen on halu puolustaa omaa reviiriä. Olet varmasti kuullut vartiokoirista ja siitä, miten aggressiivisia nämä yksilöt voivat olla, ja tämä johtuu juurikin oman reviirin puolustamisesta. Siksi on tärkeää käyttäytyä oikein tuntemattoman koiran kanssa.

Lisäksi tavallinen syy aggressiiviseen käytökseen on se, että eläin on keskeytetty sen syödessä. Tällöin se toimii näin siksi, että se puolustaa ruokaansa varkaudelta.

5 vinkkiä aggressiivisen koiran käsittelyyn

5 vinkkiä aggressiivisen koiran käsittelyyn

On useita tapoja pyrkiä korjaamaan koiran tapaa reagoida erilaisiin tilanteisiin, ja tässä on hyvin suuri merkitys kärsivällisyydellä ja itsevarmuudella. Ennen kuin ryhdyt kokeilemaan seuraavassa kuvaamiamme menetelmiä oman lemmikkisi aggressiivisen käytöksen kitkemiseksi, sinun on tärkeää olla yhteydessä eläinlääkäriin, jotta voit ensin varmistaa, että eläimellä ei ole mitään sellaisia sairauksia, jotka voisivat olla syynä sen käytökseen.

Nämä ovat tärkeimmät neuvot koiran aggressiivisuuden hallinnassa:

  • Älä aiheuta eläimelle kipua rangaistuksilla: Kuten sanottu, kipu on yksi syistä koiran aggressiiviseen käytökseen, joten on hyvin tärkeää, että et aiheuta lisää kipua koirallesi. Voit kokeilla kevyempiä rangaistuksia tai sanallista nuhtelua sen sijaan, että käytät voimaa.
  • Lisäksi vältä fyysistä kontaktia sisältäviä leikkejä: Omistajina me pidämme tietysti koiramme kanssa leikkimisestä, mutta joskus tämä voi kuitenkin olla haitaksi koiran käytöksen kannalta. Eläin saattaa nimittäin innostua ja ruveta puremaan leikin aikana.
  • Tunne lemmikkisi persoonallisuus hyvin: Eläimet, joilla on taipumus dominoivaan käytökseen, ovat yleensä aggressiivisempia, eli ne haluavat näin päästä määräämään muita. Tehtäväsi omistajana ja kouluttajana on tällaisen koiran kohdalla opettaa sitä kunnioittamaan käskyjärjestystä ja ymmärtämään, että sinä olet päättävässä asemassa oleva osapuoli.
  • Älä häiritse koiraa, kun se syö tai on keskittynyt itsenäiseen leikkiin: Ruokakupin tai lempilelun ottaminen pois koiralta voi saada aikaan aggressiivisuutta. Eläin puolustaa vaistomaisesti asiaa, jonka kokee kuuluvan itselleen.
  • Leikkauta koira: Monessa tapauksessa koiran leikkauttaminen auttaa myös aggressiivisuuden hillintään. Sen lisäksi, että koiran koulutus muuttuu helpommaksi, leikkauttamisella on myös pitkän aikavälin terveyshyötyjä.

Tämä teksti on tarkoitettu vain tiedoksi eikä se korvaa ammattilaisen konsultaatiota. Jos sinulla on kysyttävää, konsultoi asiantuntijaasi.