Ymmärtääkö hevonen ihmisen tunteita?

Ymmärtääkö hevonen ihmisen tunteita?
Francisco María García

Kirjoittanut ja tarkastanut asianajaja Francisco María García.

Viimeisin päivitys: 21 joulukuuta, 2022

On vaikea löytää toista yhtä eleganttia ja kaunista olentoa kuin hevonen. Mutta oletko koskaan miettinyt, ymmärtääkö hevonen ihmisen tunteita ja käytöstä?

Hevosen älykkyys

Vuosisatojen ajan ihmistä pidettiin ainoana lajina, jolla on järjellistä ajattelua. Tämä käsitys on kuitenkin muuttunut vuosien ja teknologian kehittymisen myötä. Eläinlääketiede on nimittäin osoittanut eläinten vaistoihin liittyvät aistilliset ja kognitiiviset kyvyt.

Monet eläinten kanssa tekemisissä olevat ihmiset ovat tienneet jo pitkään, että esimerkiksi koira pystyy aistimaan pelon ja hevonen tulkitsemaan ihmisen tunteita. Mutta onko tämä ainoastaan yleinen uskomus vai onko asiasta tieteellisiä todisteita?

Ymmärtääkö hevonen ihmisen tunteita?

Hevosen kehittyneet aistit

Ensin ihmiset uskoivat, että monet nisäkkäät pystyvät osoittamaan empatiaa lajitovereitaan kohtaan. Esimerkiksi delfiineillä on tehty tutkimuksia, jotka tukevat tätä käsitystä. Viime vuosikymmeninä käsityksemme empatiasta, jota koira voi tuntea omistajaansa kohtaan, on muuttunut suuresti. Myös hevosten vastaavista sosiaalisista taidoista on tehty tutkimuksia.

Ei ole vaikea havaita, että hevonen pystyy osoittamaan empatiaa lajitovereitaan sekä koiria ja aaseja kohtaan. Se myös ymmärtää ilmeitä ja tiettyjä ääniä ja äänenpainoja. Näin voidaankin todeta, että hevosella on kehittyneet aistit. Tutkijat eivät kuitenkaan ole löytäneet tapaa selvittää ja verrata niitä reaktioita, joita hevosilla on, kun ne kohtaavat erilaisia ihmisen tunteita.

Tieteelliset todisteet

Tällä hetkellä  tutkijat vahvistavat, että hevonen on hyvin herkkä eläin, joka kykenee muodostamaan tunnetason siteitä ihmiseen. On kuitenkin paljon opittavaa ennen voidaan vahvistaa, että hevosella on oikeasti kyky aistia ihmisen tunteita. Hyvä uutinen on se, että moni tieteellinen tutkimus on jo asettanut hevosen samalle tasolle koiran kanssa, mitä tulee ihmisen tunteiden tunnistamiseen.

Sussexin yliopiston projektissa tarkasteltiin hevosten reaktioita ihmisten erilaisiin ilmeisiin. Kun hevoselle näytettiin ystävällisiä kasvoja, se vaikutti sosiaaliselta ja rauhalliselta, eikä mitään huomattavia psykologisia muutoksia näyttänyt ilmenevän. Kun hevonen näki vihaiset kasvot, sen sydämen lyöntinopeus nousi, ja se käänsi päätään katsoakseen henkilön ilmettä vasemmalla silmällään.

Hevosen ilmeet

Nisäkkään vasen silmä välittää ärsykkeitä suoraan aivojen oikealle puolelle. Siellä tietoa käsitellään reaktion syntymiseksi. Tämä selittää, miksi hevonen katsoo heti vasemmalla silmällään, kun se näkee ihmisellä hämmentävän ilmeen.

Ymmärtääkö hevonen ihmisen tunteita?

Popkulttuurissa hevosen vasen silmä edustaa niin kutsuttua pahaa silmää, ja sen uskotaan herättävän pelkoa eläimen tuntiessa olonsa uhatuksi. Toisin sanoen se toimii hevosen itsesuojeluvälineenä.

Hevonen osoittaa pelkoaan muuttamalla käytöstään ja tapaansa olla vuorovaikutuksessa. Kun hevonen aistii vaaran, se reagoi kääntämällä ja madaltamalla päätään katsoakseen maahan. Tämän tyyppinen käytös ja Sussexin yliopiston tutkijoiden keräämät tiedot voisivat olla todisteita siitä, että hevosella on kehittynyt kyky aistia ihmisen tunteita.

Hevosen reaktioiden analysointi

Kaikki yksilöt, joita tähän mennessä on tutkittu, ovat osoittaneet samanlaisia reaktioita. Näin ollen saadut tulokset eivät liity mitenkään koulutukseen. Hevonen on kehittänyt tämän ihmeellisen kyvyn selviytyäkseen ja elääkseen yhdessä ihmisen kanssa.

Tutkimusten mukaan hevosen reaktio erilaisiin ihmisen kasvojen ilmeisiin on merkittävä ilmiö, joka todistaa, että hevonen voi aistia ihmisen tunteita. Tulokset voisivat myös olla lähtökohta sen osoittamiselle, että tämä vaisto on kognitiivisen älykkyyden muoto.

Olipa syynä tieteellinen tai kulttuurinen kiinnostus asiaan, on aina hyvä kiinnittää huomiota eläinten käyttäytymiseen. Jos hevonen voi aistia ihmisen tunteita, se voi myös auttaa meitä kehittämään tunneälyämme ja tietoisuuttamme.


Tämä teksti on tarkoitettu vain tiedoksi eikä se korvaa ammattilaisen konsultaatiota. Jos sinulla on kysyttävää, konsultoi asiantuntijaasi.