Omistajien yleisimmät virheet koiran kävelytyksessä

· 27.2.2019

Useimmat koiranomistajat nauttivat lemmikkinsä kanssa ajan viettämisestä ja ulkoilusta. Totuus kuitenkin on, että virheet koiran kävelytyksessä ovat yleisiä, eikä lemmikin ulkoiluttaminen ole aivan niin yksinkertainen aktiviteetti kuin voisi kuvitella.

Tänään kerromme, kuinka omistaja voi estää ja ratkaista koiran ulkoiluttamiseen liittyviä ongelmia – jatka lukemista ja paina vinkit mieleesi seuraavaa kävelylenkkiä varten.

Yleisimmät virheet koiran kävelytyksessä

Aloitetaan tärkeimmästä, eli siitä, kuinka jotkut omistajat uskovat, että koiralle riittää se, että se pääsee päivän aikana ulos muutamaksi minuutiksi tarpeensa tehdäkseen. Oli kyseessä minkä kokoinen ja rotuinen koira tahansa, tämä ei pidä paikkaansa. Koiran ulkoiluttaminen vaatii huomattavasti enemmän vaivannäköä, sillä kävelylenkkien tulee olla niin pitkiä, että eläin saa purettua energiaansa, rentouduttua ja tutustuttua ympäristöönsä.

Omistajien yleisimmät virheet koiran kävelytyksessä

Koiraa ulkoilutettaessa ei siis saa kiirehtiä. Tämän lisäksi kannattaa kiinnittää huomiota seuraaviin viiteen asiaan.

Koiran ei anneta haistella ympäristöä

Kun näet, että lemmikkisi innostuu jostakin ällöttävästä roskasta tai muusta katukäytävällä – kuten toisen koiran virtsasta -, et ehkä haluaisi sen jatkavan haistelemista. Anna koirasi kuitenkin tehdä näin, sillä tällä tavalla kyseisen lajin eläimet viestivät toisilleen.

Lisäksi muista, että haistelemisella on kaksi tärkeää hyötyä: rentoutus (sillä koira pystyy vapauttamaan paljon stressiä) sekä se, että se pystyy tutustumaan ympäristöönsä ja saamaan selville, keitä asuu lähestöllä ja keitä se saattaa kohdata kävelyillään.

Jos olet huolissasi siitä, että koira työntää kuonoaan ihan joka paikkaan, varmista tarpeelliset rokotukset ja madotus. Näin pystyt estämään terveysonglmia siitä johtuen, että koira haistelee kaduilla erilaisia jätteitä.

Talutusihnan vetäminen koiran vetäessä

Kovaa hihnan vetäminen ei opeta koirallesi yhtään mitään. Päinvastoin, se aiheuttaa stressiä ja mahdollisesti vahingoittaa eläintä. Jos se vetää hihnastaan, on parasta ostaa vetämisen haittoja estävä haarniskamallinen valjas ja kouluttaa koira pois vetämisestä. Olemme kertoneet tästa asiasta useissa artikkeleissamme, kuten tässä.

Koiralle huutaminen sen leikkiessä tai tapellessa lajitovereidensa kanssa

Huutaminen ja fyysinen väärinkohtelu ovat aina paheksuttavia asioita koiranomistajalta. Parasta olisi koiran tapellessa lähteä pois paikalta mahdollisimman nopeasti.

Jos koirasi ärsyttää aina toisia koiria tai sitten ärsyyntyy itse ja hyökää, hanki ammattilaisen apua lemmikkisi koulutukseen. Toteuta aina positiivista vahvistamista. Jos huudat tai lyöt koiraasi silloin, kun se on keskellä tappelua, todennäköisesti se hermostuu ja saattaa kostaa sinulle puremalla.

Koira ei saa tutustua muihin eläimiin

Sosiaalistaminen on hyvin tärkeää koirilla ja lemmikeillä yleisesti ottaen. Siksi onkin niin, että jos olet kadulla tai puistossa koirasi kanssa, sinun tulisi antaa sen mennä muiden koirien ja ihmisten lähelle, jotta sen persoonallisuus kehittyy ystävälliseksi.

Omistajien yleisimmät virheet koiran kävelytyksessä

Kuten kaikissa asioissa, ongelmia ilmenee aina silloin tällöin, ja konflikteja toisten koirien kanssa saattaa kehittyä. Älä turhaudu näistä tilanteista suuresti, vaan ole kärsivällinen ja yhteistyössä muiden koiranomistajien kanssa, jotta saisit aikaan positiivisia tuloksia.

Hyvin lyhyet tai pitkät lenkit

Kuten jo mainitsimmekin, jos viet koirasi ulos vain roskienviennin ajaksi ja annat sen kävellä itsekseen viiden minuutin ajan, tämä ei ole tarpeeksi, sillä koira tarvitsee kävelyiltään muutakin kuin ulostamista ja virtsaamista ollakseen terve.

Toisaalta taas hyvin pitkät kävelytykset voivat olla joillekin koirille haitallisia, ja tämä riippuu yksilön tarpeista ja persoonallisuudesta. Hermostunut koira tarvitsee enemmän aikaa kävelyillään, ja ikääntynyt koira taas vähemmän. Muodosta rutiinisi koirasi kanssa maalaisjärjen avulla sekä sen, että mukautat omat tottumuksesi koiran tarpeisiin.

Vältä näitä viittä virhettä, kun seuraavan kerran lähdet ulos ystäväsi kanssa, ja muista myös tietysti nauttia yhdessä viettämästänne ajasta!