9 mielenkiintoista faktaa ruskeakarhuista
Kirjoittanut ja tarkastanut biologi Georgelin Espinoza Medina
Eläinkunnassa on monia erilaisia saalistajia, jotka ovat ravintoketjun huipulla, ja vain harvat eläimet pystyvät haastamaan ne. Karhut ovat yksi niistä. Ne ovat majesteettisia, vaikuttavia, kookkaita ja myös hurjia nisäkkäitä. Jos haluat tietää enemmän näistä suurista otuksista, olet tullut oikeaan paikkaan, sillä tässä tulee yhdeksän kiehtovaa ja mielenkiintoista faktaa ruskeakarhuista.
Miltä ruskeakarhut näyttävät?
Ruskeakarhujen tieteellinen nimi on Ursus arctos, ja ne kuuluvat Ursidae-heimoon. Ne ovat laajasti levittäytyneet Pohjois-Aasian, Euroopan ja Amerikan metsiin.
Kuten nimikin jo kertoo, ruskeakarhuilla on ruskea turkki, mutta yksilötasolla sävy vaihtelee. Yleensä niillä on vaaleampi kuono ja tummemmat tassut. Niiden pää on leveä, kuono ulkoneva ja korvat pienet. Niillä on lyhyt häntä ja viisi varvasta jokaisessa raajassa. Niiden kynnet eivät ole vedettävissä sisään.
Ruskeakarhuilla voidaan havaita sukupuolidimorfismia, mikä tarkoittaa sitä, että naaraat ja urokset eroavat joiltakin osin toisistaan, tässä tapauksessa ruumiinmassan osalta. Urokset ovat vankempia kuin naaraat. Yleensä niiden paino vaihtelee 100 ja 675 kilon välillä, ja niiden pituus voi olla yksilöstä riippuen lähes 3 metriä.
9 mielenkiintoista faktaa ruskeakarhuista
Tässä tulee yhdeksän mielenkiintoista faktaa ruskeakarhuista.
1. Alalajeja on 16
Vaikka ruskeakarhuja on vain yksi laji ja usein luullaan, että ne ovat kaikki samanlaisia, todellisuudessa niissä on melko paljon eroavaisuuksia sen mukaan, missä ne elävät. Siksi tällä hetkellä hyväksytään 16 ruskeakarhun alalajia, joilla kaikilla on omat erityispiirteensä, sillä ne voivat vaihdella niin kooltaan, ruumiinmassaltaan kuin muiltakin fyysisiltä ominaisuuksiltaan.
2. Ne ovat kanta-astujia
Ruskakarhut ovat kanta-astujia, mikä tarkoittaa sitä, että ne käyttävät kävelyyn koko jalkateräänsä. Tämä ominaisuus on myös muun muassa ihmisillä ja joillakin muilla eläimillä, kuten jyrsijöillä, jäniksillä, kenguruilla, pesukarhuilla ja koaloilla. Tämän liikkumistavan ansiosta karhut voivat myös nousta takajaloilleen.
3. Niiden ruokavaliossa on runsaasti kasveja
Vaikka ruskeakarhut ovat kookkaita ja hurjia, ne ovat kaikkiruokaisia eläimiä, jotka syövät pääasiassa kasviperäistä ravintoa, erityisesti keväällä ja syksyllä. Joillakin alueilla niiden ruokavalio voi olla jopa 90-prosenttisesti kasvipohjainen. Niiden ruokavalioon kuuluu ruohoja ja muita ruohovartisia kasveja. Ne syövät myös juuria ja hedelmiä, kuten hasselpähkinöitä, tammenterhoja, omenoita, karhunvatukoita, mustikoita ja kirsikoita.
Niiden ruokavalio on kuitenkin hyvin monipuolinen. Ne ovat hyviä saalistajia ja etsivät ravinnokseen tiettyjä nisäkkäitä. Lisäksi ne voivat syödä hyönteisiä ja raatoja. Ne ovat tunnetusti mieltyneitä myös loheen sellaisilla seuduilla, joilla nämä kalat vaeltavat. Tästä ravinnosta ne saavat runsaasti proteiinia lähes vaivatta.
4. Ne vaipuvat talviuneen
Yksi mielenkiintoinen fakta ruskeakarhuista on se, että ne nukkuvat talviunta talvikauden ravinnon niukkuuden vuoksi. Ne vaipuvat syvään uneen noin 5–6 kuukaudeksi. Tuona aikana ne vähentävät aineenvaihduntaansa, minkä ne saavuttavat fysiologisen sopeutumisensa ansiosta.
Ennen talviunta ruskeakarhut käyvät läpi hyperfagia-kauden, eli ne syövät suuremman määrän ruokaa, jotta niillä olisi tarvittavat ravintovarastot. Tuona aikana niiden paino voi lisääntyä jopa 70 %.
Ruskeakarhut syövät ruoan lisäksi ruohoa ja maaperää ennen talviunta. Tämän tarkoituksena on muodostaa eräänlainen bolus, joka tukkii suolen talviunen ajaksi. Näin ruoansulatus hidastuu ja kaikki ravintoaineet tulevat käytetyksi.
5. Ne syövät jopa 40 kiloa ruokaa päivässä
Kokonsa vuoksi ruskeakarhujen on syötävä päivittäin suuria määriä ruokaa, erityisesti ennen talviunille käymistä. Ne voivat syödä jopa 40 kiloa, mikä onnistuu niiden monipuolisten ruokailutottumusten ansiosta – toinen vaikuttava seikka näistä nisäkkäistä.
6. Karhut saavat pentuja 2–3 vuoden välein
Yksi mielenkiintoinen fakta ruskeakarhuista liittyy niiden lisääntymiseen. Ne kantavat pentujaan kohdussaan, mikä kuluttaa ylimääräistä energiaa ja on niiden selviytymisen kannalta haasteellisempaa talviunen vuoksi.
Tästä syystä karhuilta voivat viedä jopa 2–3 vuotta, ennen kuin ne saavat jälleen jälkeläisiä. Ne saavat pentunsa talven aikana, imettävät niitä ja tarjoavat niille lämpöä, mikä lisää niiden energiankulutusta. Lisäksi pentujen hoitaminen jatkuu kaksi ja puoli vuotta. Tämä osoittaa, kuinka kova työ näillä uljailla sotureilla on.
7. Ne ovat moniavioisia eläimiä
Kuten kaikille nisäkkäille, ruskeakarhuille on ominaista suvullinen lisääntyminen. Ne ovat moniavioisia, eli niillä ei ole vain yhtä kumppania. Joissakin tapauksissa samassa pentueessa on jälkeläisiä useilta uroksilta, ja pentueet voivat olla yhdestä neljään jälkeläistä, mikä on yllättävä seikka.
8. Niillä on huono näkö
Ruskeakarhuille on ominaista huono näkökyky. Ne luottavat kuitenkin muihin aisteihinsa, jotka ovat kehittyneempiä, kuten kuuloon ja hajuun. Tällä tavoin ne pystyvät hoitamaan saalistuksen.
9. Ne ovat vaarassa kuolla sukupuuttoon joillakin alueilla
Vaikka karhujen maailmanlaajuinen kanta on vähäisempi huolenaihe, Kansainvälisen luonnonsuojeluliiton mukaan joillakin alueilla tilanne on kriittisempi. Esimerkiksi Välimeren seudulla laji on luokiteltu uhanalaiseksi. Niiden suurimpiin uhkiin kuuluvat muun muassa salametsästys, populaatioiden eristäytyminen ja elinympäristön muuttuminen.
Nämä 9 mielenkiintoista faktaa ruskeakarhuista ovat tuoneet esiin joitakin hämmästyttäviä piirteitä, joita et ehkä tiennyt näistä hurjista otuksista. Ne ovat eläimiä, jotka käyttävät hyväkseen ympäristöstä löytyviä resursseja ja muokkaavat aineenvaihduntaansa talvella selviytymistaistelussaan.
Kaikki lainatut lähteet tarkistettiin perusteellisesti tiimimme toimesta varmistaaksemme niiden laadun, luotettavuuden, ajantasaisuuden ja pätevyyden. Tämän artikkelin bibliografia katsottiin luotettavaksi ja akateemisesti tai tieteellisesti tarkaksi.
- McLellan, B.N., Proctor, M.F., Huber, D. & Michel, S. 2017. Ursus arctos (amended version of 2017 assessment). The IUCN Red List of Threatened Species 2017: e.T41688A121229971.
- Naves, J., & Palomero, G. (2006). Ecología de la hibernación del oso en la Cordillera Cantábrica. Recuperado el 27 de abril de 2022, disponible en: https://www.miteco.gob.es/es/biodiversidad/temas/conservacion-de-especies-amenazadas/090471228015f110_tcm30-195606.pdf
- Purroy, F. J. (2017) Oso pardo – Ursus arctos. En: Salvador, A., Barja, I. (Eds.). Enciclopedia Virtual de los Vertebrados Españoles. Museo Nacional de Ciencias Naturales, Madrid. http://www.vertebradosibericos.org/
Tämä teksti on tarkoitettu vain tiedoksi eikä se korvaa ammattilaisen konsultaatiota. Jos sinulla on kysyttävää, konsultoi asiantuntijaasi.