Sokea koira Hoshi ja sen opaskoira Zen

Sokea koira Hoshi ja sen opaskoira Zen

Viimeisin päivitys: 25 lokakuuta, 2018

Opaskoirat ovat koulutettuja ohjaamaan ja suojelemaan sokeita ihmisiä, ja ne auttavat omistajiaan ympäri maailman. Mutta mitä tapahtuu, kun koira itse on sokea? Kenties et ole koskaan ajatellut asiaa.

Tämän päiväisen tarinamme pääosassa on Hoshi, sokea koira, jolla on oma opaskoira. Eläinten uskollisuus ja rakkaus ei riipu koosta, rodusta tai väristä, ja tämä tarina on taas yksi todiste siitä, että ihmisten kannattaisi monessa tilanteessa ottaa eläimiltä oppia.

Sokea koira ja sen opaskoira – Hoshin ja Zenin tarina

Sokea koira Hoshi ja sen opaskoira Zen

Kun Hoshi oli 11-vuotias, sillä diagnosoitiin pitkälle edennyt silmänpainetauti. Koiran molemmat silmät jouduttiin poistamaan eläimen hengen pelastamiseksi.

Kyseessä oli raju ja äärimmäisen surullinen tapahtuma koiralle, jonka elämä tietysti muuttui huonompaan suuntaan – tai näin olisi voinut olettaa. Eläimen omistajat olivat huolissaan, mutta he joutuivat hyväksymään lääkärin päätöksen.

Omistajat kuitenkin olivat fiksuja ja adoptoivat Zen-koiran, pienen pomeranian-rodun edustajan, jotta Hoshi ei olisi yksinäinen. Zenistä kasvoikin aivan jotain muuta kuin pelkkä sokean koiran kaveri.

Kun Hoshi oli toipunut leikkauksesta, sen omistajat keksivät pukea molemmille koirille tukevat valjaat, jotta ne voisivat kävellä yhdessä. Tämä ei kuitenkaan onnistunut.

Zen osoittaa halukkuutensa olla opaskoira

Sanotaan, että eläimillä on kuudes aisti, ja Zenin tapauksessa tämä vaikuttaa olevan totta. Zen näytti ymmärtävän erittäin hyvin, että sen uusi ystävä ei nähnyt ja tarvitsi apua. Zen alkoi opastaa Hoshia haukkumalla, ja myöhemmin hihnan avulla, johon molemmat koirat olivat kiinnitettyinä.

Oppaana toimiminen käy Zeniltä luonnostaan, ja Hoshi vaikuttaa luottavan ystäväänsä täysin. Koirista on muodostunut erottamaton parivaljakko, joka tekee kaiken yhdessä. Niillä on syvä ystävyys, ilman meidän ihmisten tuntemia ennakkoluuloja.

Mielenkiintoisinta on se, että Zen ei ole saanut opaskoiran koulutusta, mutta on silti täydellinen opaskoira toverilleen.

Sosiaalinen media rakastaa Hoshia ja Zeniä

Hoshi ja Zen ovat omistajiensa mielestä niin erityinen parivaljakko, että he eivät voineet pitää koirien yhteiseloa vain omana tietonaan. He alkoivat kertoa koirista tarinoita sosiaalisessa mediassa, mutta eivät voineet aavistaa saamaansa vastaanottoa.

Hoshi ja Zen ovat saaneet kuuluisuutta niin Instagramissa, Facebookissa kuin muissakin sosiaalisen median kanavissa, ja koirilla on kymmeniä tuhansia seuraajia. Joka päivä koirien omistaja julkaisee kuvia ja videoita, ja saamme seurata ystävysten seikkailuja erilaisissa kummallisissa, mutta hauskoissa tilanteissa. Fanit eivät saa tästä kaksikosta tarpeekseen!

Koirien empatia ja uskollisuus

Sokea koira Hoshi ja sen opaskoira Zen

Eläimet ovat moneen kertaan osoittaneet olevansa hyvin uskollisia – eivät ainoastaan ihmisiä, vaan myös muita eläimiä kohtaan, olipa kyseessä lajitoveri tai ei. Hoshi ja Zen eivät ole tässä mikään poikkeus.

Olet ehkä kuullut tarinoita erilaisten eläinten välisestä ystävyydestä ja siitä, kuinka nämä eläimet ovat välittäneet toisistaan, vaikka niiden olisi kuulunut nähdä toisensa uhkana.

Eläimillä olisi meille ihmisille paljon opetettavaa. Niiden uskollisuus ja avoimuus viestivät meille tämän arvokkaan sanoman: rehelliset tunteet ovat paljon tärkeämpiä kuin pinta. Rakkaus, ystävyys ja uskollisuus ovat ne seikat, jotka merkitsevät. Otetaan siis mallia eläimistä ja tehdään maailmasta parempi paikka – rakkauden avulla.

Kuvien lähde: Koirien Facebook-tili (The.Fluffy.Duo)


Tämä teksti on tarkoitettu vain tiedoksi eikä se korvaa ammattilaisen konsultaatiota. Jos sinulla on kysyttävää, konsultoi asiantuntijaasi.