Eläimet

Lemmikkien lisäksi eläinten maailma on täynnä tuhansia muitakin lajeja. Tässä osiossa tutustumme joihinkin tunnetuimpiin lajeihin, kuten hevosiin, sikoihin ja lintuihin, sekä villieläimiin kuten leijoniin, valaisiin ja apinoihin.

Kanarialintujen kasvattaminen: kaikki mitä sinun tarvitsee tietää

Kanarialinnut ovat kallisarvoisia eläimiä, joilla on yksi eläinkunnan kauneimmista äänistä. Ei ole yllätys, että niin monia ihmisiä kiinnostaa kanarialintujen kasvattaminen. Oletko itse koskaan harkinnut lintujen kasvattamista? Jos vastaus on kyllä, paina mieleesi alla näkyvät vinkit. Kanarialintujen kasvattaminen ja mielessä pidettävät…

5 syytä hankkia iso koira

Iso koira on yksi kauneimmista ja hauskimmista olennoista. Isot koirat ovat kokonsa lisäksi yleensä myös uskollisia, helliä ja suojelevaisia. Sanotaan, että yksi isokokoisen koiran merkittävistä ongelmista on, että se vie paljon tilaa. Todellisuudessa pienet koirat ovat usein niitä, jotka tarvitsevat…

Kuulokoirat ja niiden kyky muuttaa lapsen elämää

Tiedämme koirien olevan hyviä leikkikavereita lapsille. Koirat myös auttavat lapsia kasvamaan terveiksi, onnellisiksi, herkiksi ja vastuuntuntoisiksi ihmisiksi. Mutta ne voivat tehdä vieläkin enemmän. Nämä hyväsydämiset olennot voivat olla erittäin suureksi avuksi sellaisten lasten kanssa, joilla on jokin sairaus, oli se…

Miksi kannattaa adoptoida vanha koira?

Hankkiessasi lemmikin, tiedät olevasi vastuussa eläimestä niin kauan kuin se elää. Ja ymmärrät olevan luonnonlaki, että lemmikkisi tulee vanhenemaan. Älä kuitenkaan unohda, että myös me ihmiset vanhenemme lemmikkiemme rinnalla, joskin eri tahtiin. Tänään kerromme, miksi on hienoa omistaa vanha koira. Vanha…

Miksi koira on ihmisen paras ystävä

Kuullessasi fraasin ”ihmisen paras ystävä”, tiedät välittömästi olevan kyse koirasta. Ja nyt uudet tutkimukset ovat todistaneet tämän lausahduksen olevan tosi. Koiran kanssa eläminen tekee ihmiselle hyvää monin eri tavoin. Kerromme joitain näistä hyödyistä ja jaamme lisätietoa kyseisestä tutkimuksesta. Koiran kanssa…

Vinkkejä hiekkalaatikon hajuttomana pitämiseen

Jos olet onnekas, kissasi tekee tarpeensa hiekkalaatikkoon. Tällöin hajut keskittyvät laatikon läheisyyteen, vaikka putsaisit laatikon päivittäin. Kissanhiekan hajuttomana pitäminen voi tuntua vaikealta tai jopa mahdottomalta tehtävältä, mutta on olemassa tapoja, joilla se onnistuu. Tänään kerromme sinulle vinkkejä hiekkalaatikon hajuttomana pitämiseen. Vinkkejä hiekkalaatikon…

Mitkä eläimet eivät voi elää yhdessä?

Oletko kuullut kerrottavan, että kissat ja koirat eivät tule toimeen keskenään? Emme tiedä, mistä tämä uskomus on saanut alkunsa, sillä on olemassa paljon ihmisiä, joiden kotona asuu sekä kissa että koira, joiden yhteiselo ei tuota minkäänlaisia ongelmia. Onko totta, että…

Vinkkejä koiran korvien puhdistamiseen

Koirasi korvat keräävät kaikenlaista likaa. Ne ovat erinomainen kasvualusta eri tyyppisille sienille ja bakteereille, jotka voivat aiheuttaa muun muassa erilaisia tartuntoja ja ikäviä hajuja. Siksi kerromme tässä artikkelissa joitakin vinkkejä koiran korvien puhdistamiseen sekä sairauksien ja tautien välttämiseen. Vinkkejä koiran…

Onko lemmikin kuoleman sureminen samanlaista kuin ihmisen?

Koiran tai kissan kuollessa suurin osa lemmikinomistajista kokee samanlaisia tunteita kuin rakkaan ihmisen menettämisen jälkeen. Monissa tapauksissa suru on jopa syvempää silloin, kun kyseessä on lemmikin menetys. Lemmikin sureminen on kivuliasta Ihmiset, jotka ovat menettäneet rakkaan koiran tai kissan, tietävät,…

Koiran adoptointi: onko kaksi koiraa parempi kuin yksi?

Lähdet töihin, kuten joka aamu, ja kuten aina, näet koirasi surkean ilmeen. Mietit, miltä tuntuu jäädä yksin. Toisinaan harkitset toisen koiran hankkimista. Mutta onko kaksi koiraa parempi kuin yksi? Tähän kysymykseen ei luonnollisestikaan ole yksinkertaista vastausta. Sinä ja elämäntilanteesi määrittelevät,…

Mitä koiran aivoissa tapahtuu sen nähdessä omistajansa?

On yleisesti tiedossa, että koiran ja sen omistajan suhde on uniikki ja erityinen. Mitä tapahtuu eläimen aivoissa, kun koira näkee omistajansa? Meksikolaisessa yliopistossa suoritettiin tutkimus liittyen koiran tunteisiin sen ollessa omistajansa läheisyydessä. Tutkimus koiran aivoista Tutkimuskohteena olivat viisi collieta, kultainennoutaja…

Kunnianosoitus television ja elokuvien kuuluisimmille koirille

Koirat ovat olleet osa ihmisten elämää kymmenien tuhansien vuosien ajan, joten on luonnollista, että niillä on ollut rooli myös monissa elokuvissa, televisio-ohjelmissa ja sarjakuvissa. Tänään matkaamme läpi ajan ja muistelemme eräitä television ja elokuvien kuuluisimpia koiria. Muistat varmasti itsekin monia…

Tässä on Yogi, ihmiskasvoinen koira

Internetistä on mahdollista löytää todella erikoisia asioita. Mitä tähän tarinaan tulee, edes koiran omistaja ei uskonut lemmikkinsä tekevän näin suurta vaikutusta sosiaalisessa mediassa. Somea selatessamme törmäämme välillä joukosta erottuviin eläimiin. Toiset erottuvat ulkonäkönsä vuoksi, toiset taas tekemistensä takia. Tämä on…

Lemmikin varhainen sterilisaatio: mitä sinun tulee tietää

Eläinlääkäri voi suorittaa sterilisoinnin lemmikille jo ennen kuin se saavuttaa sukukypsyyden. Huolimatta operaation kiistanalaisesta maineesta tämä on hyvin tehokas keino kulkueläinten liiallisen syntyvyyden estämiseen. Se myös auttaa monien rappeuttavien sairauksien ehkäisyssä ja hillinnässä. Mitä sterilisaatio on? Sterilisaatio on leikkausoperaatio, jonka tarkoituksena…

Onko totta, että koira suree toisen lemmikin kuolemaa?

Keskustelu siitä, onko koiralla tunteita, on käynyt jo pitkään kuumana eläinrakkaiden ja vähemmän eläimistä välittävien ihmisten välillä. Tästäkin syystä moni miettii, onko totta että koira suree läheisen lemmikin tai perheenjäsenen kuolemaa. Vaikuttaako kuolema koiriin? Kysymykseen on yksinkertainen vastaus. Tiedossa on tapauksia,…

Miksi ei kannata tappaa hämähäkkejä kotona?

Voi olla, että irrationaalinen pelkosi kohtaan saa sinut luulemaan, että tulisi hankkiutua eroon kaikista kotonasi olevista hämähäkeistä. Nämä harmittomat pienet otukset tekevät kuitenkin enemmän hyvää kuin voit kuvitellakaan. Sen sijaan, että hankkiudut eroon kaikista hämähäkeistä, joita nurkissasi näet, olisi tärkeää…

Vinkkejä omistajalle, jonka koira on paljon yksin kotona

Koira, joka joutuu viettämään pitkiä aikoja yksin kotona, saattaa masentua, stressaantua, kehittää aggressiivisia piirteitä tai tuhota omaisuutta. Se, että koira viettää paljon aikaa yksin, saattaa johtua omistajan elämäntilanteen tai -tyylin muuttumisesta. Tässä artikkelissa kerromme vinkkejä, jotta voisit tehdä koiran yksin…

Mistä tiedän, rakastaako kissani minua?

Mistä tiedän, rakastaako kissani minua? Kissat ovat huomattavasti itsenäisempiä ja vähemmän ilmeikkäitä kuin koirat, mikä voi tehdä niiden tunteiden tulkitsemisesta vaikeaa. Kun opit lukemaan kissan kehonkieltä, opit myös ymmärtämään, mitä se tuntee. Tässä artikkelissa kerromme, mitkä merkit vastaavat kysymykseen siitä,…