Onko totta, että koirilla on tunteet?

· 21.12.2018

Jokainen, jolla on koira tai joka on viettänyt aikaa näiden eläinten kanssa, tietää, että koirilla on tunteet. Nämä eläimet tuntevat rakkautta puhtaalla ja epäitsekkäällä tavalla.

Onko totta, että koirilla on tunteet?

Moni kuvittelee ajatuksen siitä, että koirilla on tunteet, olevan satua. Toiset taas ajattelevat koiran tunteiden olevan jalostamalla ja tuhansien vuosien kesyttämisellä aikaansaatu haitta. Nämä henkilöt sanovat tunteiden olevan opittu käytös – tapa, jolla eläin varmistaa, että ihminen ruokkii sen ja huolehtii siitä.

Onko totta, että koirilla on tunteet?

Tutkimukset alkavat

Aiemmin tutkijat olivat sitä mieltä, että koirat eivät tunne aitoja tunteita. Eläintieteen synnyn myötä aihetta alettiin kuitenkin tutkia tarkemmin 1900-luvulla.

Vaikka tutkimukset todistavat koirien tuntevan rakkautta, kaikki ihmiset eivät hyväksy ajatusta. Koirat ilmaisevat myös muita, ilon ja surun kaltaisia, tunteita. Tämän lisäksi koirat tunnistavat nämä tunteet sekä ihmisissä että lajitovereissaan.

Koirilla on monimutkaiset aivot, jotka kykenevät muuhunkin kuin reagoimaan positiiviseen tai negatiiviseen stimulointiin. Tunteiden prosessoiminen on itse asiassa yhtä monimutkainen prosessi koiran kuin ihmisenkin aivoissa.

Oksitosiini, rakkauden ja onnellisuuden hormoni

Yksi tärkeimmistä löydöistä oli se, että myös koirien (ja kissojen) kehot tuottavat oksitosiinia, joka tunnetaan myös rakkaushormonina. Tällä hormonilla on tärkeä rooli läheisten ihmissuhteiden ­– etenkin äidin ja lapsen ­välisen – luomisessa. Oksitosiinilla on suuri vaikutus kesytettyjen koirien lempeään ja sosiaaliseen luonteen sekä tapaan, jolla koirat muodostavat siteen omistajaansa.

Koirat tuntevat rakkautta, mutta ainoastaan sen ansaitsevia kohtaan

Eläintieteilijät, neurobiologit ja muut tutkijat ovat selvittäneet, että koiran kyky tuntea rakkautta on harkinnanvaraista. Tämä tarkoittaa joidenkin koirien olevan toisia hellempiä ja rakastavampia. Koirat eivät siis rakasta kaikkia kohtaamiaan ihmisiä.

Väkivaltaisia koulutusmetodoja käyttävät ja lemmikkiään kaltoinkohtelevat omistajat saavat koirissa aikaan pelkoa ja ahdistusta. Tällaista kohtelua kokeva koira ei rakasta omistajaansa.

Perhe ja lauma ovat sama asia

Vaikka poikkeuksiakin valitettavasti on, suurin osa lemmikin hankkivista perheistä pitää eläintä perheenjäsenenä. Joissain tapauksissa koirilla on jopa enemmän etuoikeuksia kuin perheen ihmisillä.

Koira kunnioittaa omistajaansa ja pitää tätä lauman jäsenenä. Tämän vuoksi koiralla on vahva ja elämän mittainen side omistajaansa. Moni koira olisi valmis uhraamaan oman henkensä itselleen rakkaiden ihmisten puolesta.

Koirat tuntevat rakkautta, iloa, surua ja kateutta

Eläintieteisiin erikoistuneet tutkijat pyrkivät selvittämään, tuntevatko koirat tunteita, ja jos tuntevat, niin miten. Mitä koiran rakkauden ja hellyyden taustalla on? Tutkimukset osoittavat myös koirien iloitsevan ja surevan reaktiona ympäristön ärsykkeisiin. Tämän lisäksi koirat tunnistavat ihmisten tunteita.

Koiran luonnollinen vaisto on pyrkiä lohduttamaan ja tukemaan surullista tai poissa tolaltaan olevaa henkilöä. Koirien tiedetään lohduttavan jopa niille tuntemattomia ihmisiä.

Omistajan tunteet voivat vaikuttaa koiran mielialaan. Jos ympärillä olevat ihmiset ovat iloisia, myös koira innostuu, ja sen voi lähes nähdä hymyilevän. Kuten ihmisilläkin, myös koirilla yksi vaikeimmin salattavista tunteista on kateus.

Onko totta, että koirilla on tunteet?

Koiran tapa ilmaista rakkautta

Moni koira ilmaisee rakkautensa ja muut tunteensa hyvin selvästi. Yksi tyypillisimmistä tavoista on hännän vauhdikas heiluttaminen koiran tervehtiessä omistajaansa. Muita merkkejä koiran rakkaudesta ovat esimerkiksi käden nuoleminen ja leikkimään pyytäminen.

Jos yksi koiran perheenjäsenistä on sairas, eläin ei poistu tämän rinnalta, vaan haluaa lohduttaa ja tukea sille rakasta ihmistä.