Onko koirilla sielu?

Onko koirilla sielu?

Viimeisin päivitys: 20 tammikuuta, 2019

Koirien sanotaan voivan nähdä ihmisen auran, ja niiden aistien kerrotaan olevan terävämmät kuin yhdelläkään muulla eläimellä. Mutta onko koirilla sielu? Kullakin on asiasta oma näkemyksensä, ja tässä artikkelissa avaamme aihetta teologisesta ja uskonnollisesta näkökulmasta.

Onko koirilla sielu?

Katolisen kirkon näkökulma

Katolinen kirkko ja iso osa seurakuntalaisista ajatteli vielä muutamia vuosia sitten, että eläimillä ei yleisesti ottaen ole sielua. Mutta kaksi kolmesta viimeisimmästä paavista, Johannes Paavali II ja Franciscus, muuttivat tämän käsityksen. He väittivät, että eläimille on elävinä olentoina varattu paikka taivaassa.

Useat pastorit ja papit kehottavat roomalaiskatolisen kirkon seuraajia ottamaan lemmikkinsä mukaan messuihin, eivätkä ainoastaan siksi, että koirat nähdään yhä enemmän perheenjäseninä, vaan myös siksi, että papisto on sitä mieltä, että lemmikeillä on sielu aivan kuten ihmisilläkin.

Katolinen kirkko on tunnustanut, että nämä elävät olennot tuovat apua yksinäisille, masentuneille ja sairaille ihmisille, ja ansaitsevat siten paikan taivaassa. Kaikki ihmiset eivät tietenkään ole koirien oletetusta sielusta samaa mieltä.

Henkilö, joka otti asiassa ensiaskeleen, oli paavi Johannes Paavali II väitteellään siitä, että eläimillä on jumalalta saatu elämän henki, jolla selvästi viitataan sielun olemassaoloon. Näitä sanoja seurasivat väittelyt teologien, uskonnollisten ihmisten, ekologien ja ateistien välillä.

Kiistat

Onko koirilla sielu?

1990-luvun alussa sanaharkka kiinnitti median huomion ja johti otsikoihin, kuten “Paavi avaa taivaan portit eläimille” ja “Eläimillä on sielu kuten ihmisilläkin”.

Karol Wojtila, joka tunnetaan paremmin Johannes Paavali II :na, antoi myöhemmin ymmärtää, että hänen sanansa pohjautuivat pyhiin kirjoituksiin. Tarkemmin ottaen hän viittasi osioon, jossa ihmisiä kehotetaan solidaarisuuteen kaikkien elävien olentojen kanssa ilman jakoa ihmisten ja eläinten välillä.

Kuukausien kuluessa aiheesta kertovat uutiset vajosivat takaisin pinnan alle ja kiistanalainen väite vaipui horrokseen lähes kahden vuosikymmenen ajaksi, kunnes paavi Franciscus totesi, että kuolemanjälkeinen elämä ei ole lahja ainoastaan uskovaisille, vaan myös eläimille.

Paavi Franciscus, jonka nimi pohjaa Franciscus Assisilaiseen, eläinten ja luonnon suojelupyhimykseen, teki hyvin selväksi, että taivaan ovet ovat auki kaikille luontokappaleille.

On syytä mainita, että aiempi paavi Benedictus XVI, joka oli kissojen ystävä, sanoi eläinten olevan rajoitettuja elämään maan päällä.

Onko koirilla sielu?

Muut uskonnot

Katolisen kirkon lisäksi myös muilla uskonnoilla on omat mielipiteensä eläimistä. Esimerkiksi buddhalaisuus esittää, että jokainen, joka käyttäytyy tässä elämässä väärin, syntyy eläimeksi seuraavassa elämässään. Islamin mukaan ihmisen on oltava armollinen kaikkia eläviä olentoja kohtaan ja juutalaisuus vaatii myötätuntoa eläimiä kohtaan. Mutta yhdelläkään näistä uskonnoista ei ole suoraa vastausta siihen, onko koirilla sielu vai ei.

Teologinen näkemys

Voidaksemme jatkaa väitteen analysointia, meidän on pohdittava koiran käyttäytymistä. Koirat eivät tee eroa hyvän ja pahan välillä. On totta, että koirat voivat vaikuttaa syyllisyydentuntoisilta toimittuaan väärin – erityisesti jos niitä torutaan – mutta ne eivät pohdiskele asioiden moraalista merkitystä. Koirat käyttäytyvät kuten käyttäytyvät vaistojensa, kokemustensa tai tapojensa ohjaamina, eivätkä suinkaan järkeilyn tai sielun sanelemina.

Sen sijaan moni koiranomistaja väittää lemmikillään olevan sielu samalla tavoin kuin lapsilla. Tämä johtuu koirien osoittamasta hyväsydämisyydestä, vilpittömyydestä ja pyyteettömästä rakkaudesta.


Kaikki lainatut lähteet tarkistettiin perusteellisesti tiimimme toimesta varmistaaksemme niiden laadun, luotettavuuden, ajantasaisuuden ja pätevyyden. Tämän artikkelin bibliografia katsottiin luotettavaksi ja akateemisesti tai tieteellisesti tarkaksi.



Tämä teksti on tarkoitettu vain tiedoksi eikä se korvaa ammattilaisen konsultaatiota. Jos sinulla on kysyttävää, konsultoi asiantuntijaasi.