Asioita, joita koira ei halua omistajansa tekevän

Koirat kommunikoivat hyvin eri tavoin kuin ihmiset, olivatpa ne miten kesyjä tahansa. Tämän vuoksi omistajan on tärkeä välttää tiettyjä eleitä tai tapoja, jotka lemmikki voi tulkita hyväksynnän, dominanssin tai varoituksen merkiksi. Koira myös kaipaa laumaansa johtajaa, ja ihmisten kanssa eläessä tämä johtaja on omistaja.
Asioita, joita koira ei halua omistajansa tekevän

Viimeisin päivitys: 16 huhtikuuta, 2019

Koirasi todennäköisesti rakastaa sinua ja myös näyttää sen. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sen nauttivan kaikista tekemisistäsi. Tietyt ihmiselle lajityypilliset tavat tai käytösmallit voivat hämmentää tai jopa ärsyttää eläintä. Seuraavaksi listaamme viisi asiaa, joita koira ei halua omistajansa tekevän.

Asioita, joita koira ei halua omistajansa tekevän

Kehonkielen unohtaminen

Me ihmiset olemme ilmaisuvoimainen laji, joka ilmaisee tunteitaan sanoin. Vaikka et siihen kiinnittäisikään huomiota, puhut luultavasti lemmikillesi jatkuvasti kertoillen päivästäsi ja tunteistasi.

Koirat kykenevät yhdistämään tietyt sanat tiettyyn toimintaan. Lemmikille on esimerkiksi helppo opettaa sen tyyppisiä käskyjä kuin paikka, istu ja luokse. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, että koira ymmärtää omistajaansa. Eläimet eivät puhu tai ymmärrä kieltämme, halusimmepa sitä kuinka paljon tahansa.

Ainoa tapa, jolla koira voi ymmärtää ihmistä, on kehonkielen kautta. Ole varovainen opettaessasi lemmikillesi uusia signaaleja, sillä ihmisillä on tapana hämmentää koiria tahtomattaan. Saatat esimerkiksi nojata eteenpäin nuhdellessasi koiraa, mutta eläin tulkitsee tämän eleen hyväksyntänä.

Halaaminen

Koirat ovat rakastavia ja omistajaansa kiintyviä eläimiä, jotka harvoin kieltäytyvät läheisten ihmisten silityksistä. Saatamme välillä unohtaa, että koirat eivät kommunikoi samalla tavoin kuin ihmiset, ja niille liian kauan kestävä tai liian läheinen fyysinen kontakti voi olla epämiellyttävää. Koirien keskuudessa lajitovereiden väliset ”halaukset” merkitsevät valta-aseman osoittamista ja reviirin merkitsemistä.

Koira voi tulkita ihmisen halauksen aggressiiviseksi tai uhkaavaksi eleeksi, vaikka se sietäisikin halaamisen. Tämän vuoksi etenkin lapset on tärkeä opettaa kunnioittamaan eläimen omaa tilaa.

Vierasta koiraa silmiin katsominen

Ihmisten keskuudessa silmiin katsominen on erinomainen tapa luoda yhteys ja vahvistaa emotionaalista sidettä. Eläinten joukossa vastaava käytös koetaan yleensä varoituksena tai osoituksena eläimen dominanssista.

Jos päätät lähestyä koiraa, joka ei ole omasi, ja katsot sitä koko ajan suoraan silmiin, koira saattaa tulkita eleesi väärin ja vetäytyä puolustuskannalle. Parempi tapa on lähestyä koiraa hitaasti käsi eläimen kuonon korkeudella. Eläimen täytyy saada haistella kättä ja tunnistaa näin ihminen ennen kuin sitä yritetäänkään silittää.

Liian vapauden antaminen

Koirat ovat laumaeläimiä, jotka tarvitsevat johtajan, ja tänä päivänä lauman luonnollinen johtaja on eläimen omistaja. Luonnossa johtaja antaa käskyjä, jakaa tehtävät hierarkian mukaisesti ja käyttäytyy aina johdonmukaisesti.

Tällaista käytöstä koira odottaa omistajaltaan. Se, että käsket koiraa ja opetat sitä tottelemaan, ei tee sinusta huonoa ja ankaraa omistajaa. Päinvastoin tarjoat koiralle sen kaipaamaa järjestystä, jolloin se tietää oman paikkansa ja roolinsa laumassa. Tämä on erityisen tärkeää dominoivien koirien kohdalla, jotka on jalostettu vastuuntuntoisiksi ja tuntemaan itsensä tarpeellisiksi.

Koiran pakottaminen viettämään aikaa epämiellyttävien ihmisten tai eläinten kanssa

Aivan kuten ihminenkin, myös koira pyrkii välttämään sellaisen ihmisen tai eläimen seuraa, josta se ei pidä. Koira ei välitä siitä, että kyseessä on sen omistajan sisko tai omistajan puolison lemmikki. Joissain tapauksissa kaksi eläintä tai eläin ja ihminen eivät yksinkertaisesti tule toimeen keskenään, eikä tilanne välttämättä muutu minkään toimenpiteen avulla.

Älä pakota lemmikkiä viettämään aikaa sellaisessa seurassa, josta se ei pidä. Muuten ainoastaan edistät epämukavia ja jopa aggressiivisiksi muuttuvia tilanteita, jotka saavat koiran kärsimään, ja jotka pahimmillaan vaarantavat eläimen tai ihmisen terveyden. Jos lemmikki murisee kävelylenkillä toiselle koiralle, on parempi jatkaa matkaa, kuin yrittää tehdä koirista ylimmät ystävykset.


Tämä teksti on tarkoitettu vain tiedoksi eikä se korvaa ammattilaisen konsultaatiota. Jos sinulla on kysyttävää, konsultoi asiantuntijaasi.