Millaisia eläimiä ovat aasiannorsut?

5 minuuttia

Tarkistanut ja hyväksynyt: biologi Samuel Sanchez

Viimeisin päivitys: 04 tammikuuta, 2023

Aasiannorsu on savanninorsun ja metsänorsun lisäksi yksi kolmesta nykyisestä norsulajista. Savanninorsua ja metsänorsua kutsuttiin aikaisemmin afrikannorsuksi, mutta ne on sittemmin todettu omiksi lajeikseen. Afrikannorsut ovat suurimpia maalla eläviä nisäkkäitä ja aasiannorsut puolestaan Aasian suurimpia maanisäkkäitä.

Aasiannorsun elinympäristö

Aasiannorsua kutsuttiin aiemmin intiannorsuksi, mutta koska lajia tavataan Intian lisäksi myös muualla Aasiassa, lajista käytetään nykyään aasiannorsu-nimeä. Aiemmin aasiannorsujen elinalue ulottui aina Iranin rannikolta Kiinan Jangtse-joelle, mutta valitettavasti niiden elinalue on pienentynyt ja pirstaloitunut. Nykyään niitä tavataan enää toisistaan eristäytyneillä alueilla Etelä-Intiasta ja Sri Lankasta Vietnamiin ulottuvalla alueella sekä muutamien muiden Kaakkois-Aasian maiden alueilla. Luonnonvaraisina elävistä 20 000-35 000 aasiannorsusta noin puolet elää Intiassa.

Aasiannorsut viihtyvät varjoisilla metsäalueilla sekä avoimilla, lähinnä matalan kasvillisuuden ja pensaiden täyttämillä alueilla. Ne vaeltavat pitkiä matkoja ravinnon perässä ja muokkaavat samalla jatkuvasti elinympäristöään esimerkiksi repimällä pensaita maasta, polkemalla kasveja ja katkomalla oksia.

Aasiannorsun tuntomerkit

Aasiannorsu on Aasian suurin maanisäkäs 2 700-5 000 kilon painollaan, kuuden metrin pituudellaan ja kolmen metrin korkeudellaan. Se on pienempi kuin sukulaisensa afrikannorsu, joka voi saavuttaa jopa kahdeksan metrin pituuden ja monen tonnin painon. Aasiannorsu on myös karvaisempi kuin afrikannorsu, ja sillä on pienemmät korvat.

Etenkin poikaset ovat hyvin karvaisia, mutta iän myötä osa niiden suojaavasta karvasta kuluu pois. Vanhemmilla yksilöillä on toisinaan ihossaan vaaleanpunaisia laikkuja. Aasiannorsulla on suuri pää, lyhyt niska, lihaksikas kärsä, tynnyrin muotoinen keho ja vahvat jalat. Naarailla ei ole suuria syöksyhampaita, ja ne puuttuvat myös osalta uroksista.

Aasiannorsulla on vahvat heinän syöntiin erikoistuneet hampaat, jotka kuitenkin kuluvat syödessä. Sen hampaimisto uusiutuukin neljä kertaa elämän aikana. Kun viimeiset hampaat ovat kuluneet loppuun, iäkäs aasiannorsu ei enää pysty pureskelemaan ravintoaan ja voi kuolla nälkään. Norsun kärsä on muodostunut pidentyneestä turvasta ja ylähuulesta, ja sen kärjessä on haju- ja tuntoaisti. Aasiannorsun kärsässä on paljon lihaksia, joiden avulla norsu pystyy liikuttamaan sitä tarkasti moneen suuntaan ja suurellakin voimalla. Norsu käyttää kärsäänsä juomiseen, ravinnon keräämiseen, ääntelyyn, haisteluun ja tunnustelemiseen.

Aasiannorsun ravinto

Afrikannorsut syövät lähinnä heinää, mutta täydentävät ruokavaliotaan myös puunkuorilla, taimilla, lehdillä ja viljelyskasveilla, kuten banaanilla ja riisillä. Aasiannorsu voi käyttää ravinnon hankkimiseen ja syömiseen jopa 18 tuntia vuorokaudesta ja syödä joka päivä 250 kiloa ravintoa ja juoda 160 litraa vettä. Norsun on syötävä päivässä heinää noin kahdeskymmenesosa omasta painostaan. Syödyn ravinnon määrän selittää se, että aasiannorsun ruoansulatus on tehoton, ja ravinnon energiasta jopa 60 % jää imeytymättä ja päätyy ulosteeseen.

Aasiannorsun käyttäytyminen

Aasiannorsulaumat muodostuvat 3-40 naarasnorsusta ja niiden poikasista. Laumaa johtaa yleensä iäkäs yksilö, joka muistaa suurimman osan aikaisemmin kulkemistaan reiteistä ja osaa ohjata lauman parhaisiin ravinnonhakupaikkoihin. Toisinaan laumat lyöttäytyvät yhteen muodostaen niin sanottuja klaaneja. Aikuiset urosnorsut elävät pienemmissä laumoissa tai yksinään, eikä niiden ja naarasnorsujen välille muodostu erityistä sidettä.

Sukukypsät urokset käyvät vuosittain läpi 2-4 kuukauden pituisen kiiman, jonka aikana ne etsivät itselleen kumppania ja kamppailevat muiden urosnorsujen kanssa. Mikäli myös naaras on kiimassa ja valmis parittelemaan, aasiannorsut aloittavat soitimen, johon kuuluu muun muassa kumppanin kosketteleminen kärsällä. Uros ja naaras pysyvät yhdessä 10-15 päivän ajan, minkä jälkeen uros palaa vanhan laumansa pariin tai jatkaa erakkoelämäänsä.

Aasiannorsut saavat poikasia enintään joka neljäs vuosi ja huonoissa olosuhteissa tätäkin harvemmin. Naarasnorsu kantaa poikasta jopa yli kaksi vuotta. Itse synnytys on nopeasti ohi, mutta koska norsuemo on sen aikana altis petoeläinten hyökkäyksille, muut lauman naaraat asettuvat sen ympärille turvaksi. Aasiannorsunpoikanen painaa syntyessään noin 90 kiloa. Emo ja muut lauman naaraat imettävät sitä jopa puolentoista vuoden ajan, vaikka se oppiikin syömään maidon rinnalla myös kasveja.

Norsut tunnetaan siitä, että ne vaeltavat pitkiä matkoja ravinnon perässä. Perinteisiä kulkureittejään pitkin edetessään aasiannorsut muokkaavat jatkuvasti ympäristöä. Ne voivat jopa hidastaa metsien kasvua ja lisätä köynnöstiheikköjen laajentumista. Aasiannorsut viestivät keskenään kuulo-, näkö- ja hajuaistinsa avulla. Niiden eniten käyttämä ääni on kurkunpäällä muodostettu murina, jonka muut norsut kuulevat kilometrien päähän. Ääntelyn lisäksi norsut käyttävät viestinnässä myös häntäänsä, päätään, korviaan ja kärsäänsä.

Aasiannorsut ovat ihmisten jälkeen pitkäikäisimpiä maalla eläviä nisäkkäitä. Ne elävät yleensä 60-70-vuotiaiksi, mutta jopa yli 80-vuotiaita yksilöitä on tavattu. Taipein eläintarhassa eläneen Lin Wang -norsun raportoitiin eläneen 86 vuoden ikään asti.

Aasiannorsun alalajit

Srilankannorsu eli ceyloninnorsu on suurin ja väritykseltään tummin aasiannorsun alalajeista. Nämä norsut elävät nimensä mukaisesti Sri Lankan saarella. Noin 4 000 yksilöstä suurin osa elää suojelluilla alueilla saaren kansallispuistoissa. Srilankannorsu on kooltaan suurin aasiannorsun alalajien populaatioista.
Intiannorsu kasvaa 2,5-3 metrin korkuiseksi ja painaa 2 000-5 000 kiloa. Se on väritykseltään srilankannorsua vaaleampi mutta sumatrannorsua tummempi. Sen ihossa voi olla vaaleita läiskiä. Intiannorsut elävät pääasiassa Intian alueella, mutta niitä tavataan pieninä populaatioina myös muun muassa Bangladeshissa, Vietnamissa, Nepalissa, Kambodžassa, Malesiassa, Laosissa ja Thaimaassa.
Sumatrannorsu on luokiteltu erittäin uhanalaiseksi lajiksi. Kansainvälisen ympäristöjärjestö WWF:n mukaan laji saattaa kuolla sukupuuttoon alle 30 vuodessa, ellei sen elinympäristöä aleta suojella välittömästi. Vuonna 1985 sumatrannorsuja eli Sumatralla villinä noin 2 400-2 800 yksilöä, mutta tänä päivänä määrä on puolet pienempi.
Borneonnorsu on aasiannorsun alalajeista pienin. Se poikkeaa muista alalajeista myös suurempien korviensa, suorempien syöksyhampaidensa, pidemmän häntänsä ja pyöreämmän muotonsa puolesta. Jäljellä olevat noin 1 500 yksilöä elävät Borneon saaren koillisosassa.

Aasiannorsun suurimmat uhat

Aasiannorsun pahin vihollinen on ihminen. Rakentamalla teitä, teollisuuslaitoksia, kaivoksia, patoja sekä viljelys- ja laidunmaata aasiannorsujen elinalueinaan käyttämiin metsiin olemme vähentäneet jatkuvasti näiden eläinten elintilaa. Ihmisten rakentamat rakennelmat pakottavat norsulaumat vaeltamaan yhä pidempiä matkoja ravinnon ja elintilan toivossa. Tämä pienentää aasiannorsujen selviytymismahdollisuuksia huomattavasti, ja nämä eläimet onkin luokiteltu erittäin uhanalaisiksi. Se, että norsut joutuvat vaeltamaan entistä pidempiä matkoja, johtaa paikoin myös vakaviin ihmisten ja norsujen välisiin konflikteihin.

Toinen vakava uhka aasiannorsujen selviytymiselle on salametsästys. Norsuja metsästetään paitsi lihan ja vuotien, etenkin norsunluun ja syöksyhampaiden vuoksi. Esimerkiksi thaimaassa aasiannorsuja käytetään edelleen työjuhtina, koristeltuina esiintyjinä perinteisissä kulkueissa ja ratsuina turistikohteissa. Yleensä kaikissa näistä tapauksista norsuja kohdellaan erittäin huonosti, mikä jokaisen turistin on syytä pitää mielessä.

Vuonna 1990 Kansainvälinen luonnonsuojeluliitto IUCN julkaisi aasiannorsujen suojelemiseksi suunnitelman, jonka mukaan mahdollisimman monia aasiannorsujen elinalueita pyritään suojelemaan ja ihmisten ja norsujen välisten konfliktien määrää pienentämään. Nykyään aasiannorsuja elää monilla luonnonsuojelualueilla, ja moni maa on kieltänyt niiden metsästyksen.