Millainen eläin on jacarenkaimaani?

Millainen eläin on jacarenkaimaani?

Tämä vaikuttavan näköinen matelija kasvaa tavallisesti 2,5-3 metrin pituuteen. Sillä on pitkä ja kapea pää, ja sen kuono kapenee kärkeä kohden. Sen kehoa peittävät luutuneet suomut, jotka tekevät sen ihosta käytännössä läpäisemättömän. Yksi kiinnostava seikka jacarenkaimaanin kehossa on sen lihaksikas häntä, joka erottuukin helposti sen ulkomuodossa.

Nuoret jacarenkaimaanit ovat väriltään oliivin sävyisiä mustin läikin, kun taas täysikasvuisilla yksilöillä on mustaan vivahtava väritys. Näitä eläimiä kutsutaan toisinaan piraijakaimaaneiksi niiden alaleuan suurista, ylös- ja eteenpäin työntyvistä hampaista johtuen.

Mitä tulee jacarenkaimaanin lisääntymiseen, urokset suorittavat tansiin, jossa ne tekevät vedessä piruetteja. Niillä on hyvin selkeä rituaali, joka tapahtuu kesäkuukausina, ja tällöin ne urokset, jotka pystyvät tekemään suurimman vaikutuksen naaraisiin, saavat lähestyä näitä tanssin jälkeen.

Jälkeläiset syntyvät yleensä joulukuun ja huhtikuun välisenä aikana, ja munat lasketaan pesään, joka jacarenkaimaani on rakentanut orgaanisesta jätteestä ja löytämistään materiaaleista. Nämä pesät ovat noin 1,25 metriä läpimitaltaan.

Elinympäristö ja leviäminen

Tällä hetkellä tätä lajia elää Etelä-Amerikassa ja useassa maassa, mukaan lukien Argentiinassa, Boliviassa, Brasialiassa ja Paraguayssa. Kaimaanit ovat krokotiilien ja gaviaaien tavoin aina veden kanssa tekemisissä, ja siten niitä löytyy vain vesistöjen läheisyydestä – ne pitävät jokien, järvien ja suistojen kirkkaan veden alueista.

Toisaalta ne nauttivat auringonssa makaamisesta jokien varsilla ja suistojen alueilla, ja Brasiliassa ne elävät rauhassa kapybarojen kanssa – kyseessä on maailman suurin elossa oleva jyrsijälaji.

Jacarenkaimaanin suojelu ja lajin elinvoimaisuus

Jacarenkaimaani luokitellaan elinvoimaiseksi lajiksi. Yksilöitä arvioidaan elävän luonnossa 100 000–200 000, mutta tietyillä aluille populaatiot ovat pienentyneet. Eläimen nahan perässä olevat salametsästäjät ovat näille matelijoille suurin uhka vielä tänäkin päivänä.

1970-luvulla jacarenkaimaanin määrä oli vain murto-osa nykyisestä, mikä johtui juurikin runsaasta laittomasta metsästyksestä ja salakuljetuksesta. 1800-luvulla ja 1900-luvun alkupuolella nuoret jacarenkaimaanit olivat todella haluttua riistaa, sillä niiden nahka oli suuressa suosiossa.

Kaimaanikantojen säilyttämisen eteen on alettu tehdä töitä ainakin Argentiinassa, Brasiliassa, Boliviassa ja Paraguayssa.

Tarhaus

Eräissä maissa, kuten Argentiinassa, on kehitetty lajisuojelun strategioita, joista hyvänä esimerkkinä on “Project Jacare”. Sen tavoitteena on munien hautominen tarhalla, alueen vesistöjen hyödyntäminen kestävän kehityksen mukaisesti ja samalla paikallisen kaupan tukeminen, kuten maanviljelyksen ja simpukan pyynnin.

Munien hautominen edellyttää sitä, että otetaan talteen lajin edustajien luontoon munimia munia, ja ideana on ottaa ne varhaisessa vaiheessa tai sitten myöhemin – riippuuen ympäristöstä. Sitten näitä munia haudotaan keinotekoisesti, ja sitten nuoria matelijoita kasvatetaan hallitussa ympäristössä.

Tämän prosessin avulla voidaan estää yhtä vaarallisimmista asioista lajin populaation kannalta, sillä tällä krokotiileihin kuuluvalla lajilla on todella suuri sikiöiden kuolleisuus. Lisäksi ne yksilöt, jotka ovat selviytyneet, ovat suuressa vaarassa joutua hyökkäyksen kohteeksi ensimmäisen elinvuotensa aikana.

Samalla nämä nuoret yksilöt voivat myös kärsiä stressiin liittyvistä sairauksista, ja tämä on reaktio kylmyyteen ensimmäisen elinvuoden aikana, kuten myös pesän joutumiseen tulvan alle.

Kun nuoret yksilöt muuttuvat suhteellisen suuriksi, tarhaajat palauttavat ne luontoon. Näin tekemällä voidaan taata, että näitä matelijoita saadaan sijoitettua enemmän niille alueille, joilla yksilöiden määrä on alhaisin.

Negatiivisia tekijöitä jacarenkaimaanin elinympäristössä

Lisäksi on tällaisen suojelun ohella tärkeää suojella niitä alueita, joille nämä eläimet rakentavat pesänsä. Asiantuntijoiden havaintojen mukaan naaraat jättävät pesiään erilaisten ihmisen aiheuttamien häiriöiden takia.

Nämä häiriöt voivat olla esimerkiksi suora ihmisen läsnäolo tai jokin muu sellainen asia, joka johtuu ihmisen puuttumisesta lajin ympäristöön. Esimerkiksi jacarenkaimaanin elinympäristön väheneminen suistoalueiden kanavoinnin vuoksi aiheuttaa sitä, että kosteat alueet muuttuvat liian kuiviksi tälle lajille.

Vaikka jacarenkaimaani olikin jokunen vuosikymmen sitten vaarassa, näin ei enää missään nimessä ole. Tästä on kiittäminen onnistunutta suojeluun ryhtymistä, ja näin on voitu taata, että tämä laji ei enää ole sukupuuton vaarassa.