Miehen ja krokotiilin yllättävä ystävyyssuhde

On olemassa tiettyjä eläinlajeja, joiden ei oleteta sopivan elämään rinta rinnan saman katon alla – ihminen ja villieläimet ovat tästä yksi esimerkki. Poikkeus kuitenkin vahvistaa säännön, ja lukuisat tositarinat vahvistavat, että tietyissä tapauksissa tämä väittämä ei pidä paikkaansa. Tänään esittelemme miehen ja krokotiilin, joiden välille muodostui tiivis, mutta yllättävä ystävyyssuhde.

Miehen ja krokotiilin yllättävä ystävyyssuhde

Gilberto on Costa Ricassa asuva kalastaja, jonka elämä koki täyskäännöksen hänen löydettyään laguunista loukkaantuneen krokotiilin. Metsästäjä oli ampunut myöhemmin Pochoksi nimettyä krokotiilia silmään.

Gilberto ei kestänyt ajatusta siitä, että hän jättäisi avuttoman ja kärsivän eläimen kuolemaan yksin, joten hän päätti viedä valtavan kokoisen matelijan kotiinsa ja hoitaa sen kuntoon. Hänen suunnitelmanaan oli vapauttaa krokotiili takaisin luontoon sen parannuttua vammoistaan. Näin ei kuitenkaan koskaan tapahtunut.

Jokainen pystyy kuvittelemaan Gilberton vaimon reaktion miehen tuodessa kotiin suuren krokotiilin. Tämä oli huomattavasti miestään vähemmän vakuuttunut siitä, että krokotiilin hoitaminen on hyvä ajatus, mutta Gilberto piti päänsä, ja Pocho jäi asumaan pariskunnan luokse. Krokotiilin parantuessa vammoistaan ja kerätessään voimiaan Gilberto ruokki sitä raa’alla kananlihalla ja nukkui sen vieressä joka yö.

Gilberto kertoo halunneensa Pochon tuntevan olonsa rakastetuksi ja näkevän, että kaikki ihmiset eivät ole pahoja ja että ihmiset ja eläimet voivat elää rinnakkain harmoniassa. Ruokkiessaan Pochoa Gilberto pani merkille tämän ystävällisen katseen ja kiitollisuuden osoitukset. Aluksi eläin oli hyvin laiha ja selvästi aliravittu, mutta hoidon ja rakkauden avulla se alkoi toipua ja kerryttää painoa.

Jopa Gilberton vaimo myönsi lopulta Pochon olevan osa perhettä, vaikka hän ei itse halunnutkaan lähestyä eläintä.

Aika jättää hyvästit

Tervehdyttyään Pochon oli aika palata luonnolliseen elinympäristöönsä, ja Gilberto vei sen haikein mielin laguunin rannalle. Kun Gilberto oli poistumassa paikalta, krokotiili nousi vedestä ja seurasi miestä kotiin asti. Sama tapahtui useaan otteeseen, missä vaiheessa Gilberto varmistui siitä, että eläin halusi olla hänen kanssaan, eikä halunnut palata viidakon yksinäisyyteen. Tässä vaiheessa Gilberto päätti rakentaa mailleen suuren laguunin Pochoa varten.

Gilberton vaimo joutui pettymään toistamiseen krokotiilin palattua kotiin, mutta ajan kuluessa hän ymmärsi, että hänen miehensä ja krokotiilin välillä vallitseva yllättävä ystävyyssuhde on jotain erityistä ja osoitus Pochon kiitollisuudesta.

Myöhemmin Gilberto alkoi opettaa Pocholle yksinkertaisia käskyjä ja temppuja, ja eläin esimerkiksi oppi tunnistamaan nimensä, tulemaan luokse käskystä, pyörimään ympäri sekä tekemään kuperkeikkoja ja muita akrobaattisia liikkeitä.

Eräänä päivänä Gilbertosta vaikutti siltä, että Pocho pyysi ystäväänsä tulemaan kanssaan veteen, ja näin tapahtui. Gilberto kertoo, ettei hän koskaan pelännyt suurta matelijaa, vaan piti sitä ystävänä ja perheenjäsenenä.

Kuuluisa ystävyyssuhde

Ei kulunut kauankaan, että media sai vihiä Gilberton ja Pochon ainutlaatuisesta ystävyydestä. Gilberton ja hänen vaimonsa maille alkoi ilmestyä ihmisiä, jolloin pariskunta ymmärsi, että he voisivat muuttaa harrastuksensa liiketoiminnaksi.

Paikkakuntalaiset ja turistit kerääntyivät seuraamaan miehen ja krokotiilin toimia, mutta Gilberto oli ainoa, joka sai uida eläimen kanssa. Hän varoitti aina ihmisiä siitä, että villieläimiä – Pocho mukaan lukien – ei tule lähestyä niiden vaarallisuuden vuoksi. Jotkut uskovat, että Pochoa haavoittanut nuoli vahingoitti eläimen aivoja niin, että sen aggressiivinen puoli deaktivoitui.

Siitä voidaan olla montaa mieltä, onko oikein hyödyntää eläintä rahastamistarkoituksessa, mutta se on varmaa, että Gilberton ja Pochon ystävyys oli totta. Pocho valitettavasti menehtyi vuonna 2007, mutta sen tarina jatkaa elämistä.