Kuinka estää ja poistaa märän koiran haju?

Jos lemmikkisi haisee “märältä koiralta” jopa tarkan hygieniasta huolehtimisen jälkeen, saattaa se kärsiä iho-ongelmista.
Kuinka estää ja poistaa märän koiran haju?
Francisco María García

Kirjoittanut ja tarkastanut asianajaja Francisco María García.

Viimeisin päivitys: 21 joulukuuta, 2022

Koiran kanssa eläminen tuo mukanaan monia positiivisia asioita, mutta myös epämiellyttäviä ongelmia. Yksi näistä ongelmista on koiran kastuminen. Märkä koira levittää ympärilleen kohtalaisen voimakasta, ihmisen nenään outoa hajua, joka on jotain aivan muuta, mihin olemme hygieenisissä kodeissamme tottuneet.

Märän koiran haju on makea ja hapan ja muistuttaa mätänevän aineen aromia. Haju voimistuu kuumassa ja kosteassa ympäristössä. Mistä tämä haju johtuu? Se muodostuu koiran fysiologisten ominaisuuksien vuoksi. Koiran turkin alla on rasvakerros, joka suojaa eläintä nestehukalta ja ulkoisilta tekijöiltä. Tähän öljyiseen kerrokseen kerääntyy likaa, bakteereita ja eritteitä, jotka voivat jäädä kerrokseen kiinni, kuitenkaan lävistämättä ihoa.

Kun rasvakerros kastuu, bakteerit lähtevät liikkeelle, mikä aiheuttaa epämiellyttävän ja vahvan hajun. Sama tapahtuu niin koiran iholla, kuin pinnoissa – matoissa, huonekaluissa, lemmikin pedissä – joiden kanssa eläin on kontaktissa.

Märän koiran haju

Vinkkejä, kuinka estää märän koiran haju

Märän koiran hajun syntymistä on vaikea estää, paitsi jos lemmikki on juuri pesty. Hajusta on kuitenkin mahdollista päästä eroon sen synnyttyä. Keräsimme alle joitain vinkkejä hajun poistamiseen:

  • Koiran shampoo. Käytä tilanne hyväksesi koirasi ollessa märkä ja pese sen turkki lemmikeille tarkoitetulla pesuaineella.
  • Kuivaus. Koiran turkki tulee kuivata todella hyvin, mihin pyyhekuivaus ei ole riittävä toimenpide. Hiustenkuivain on tähän tarkoitukseen kätevä työkalu, mutta valitettavasti osa koirista pelkää sen ääntä. Tällaisessa tapauksessa hoida kuivaus vaiheittain, matalinta lämpötilaa ja tehoa käyttäen, jotta koira tottuu tilanteeseen. Koira tulee harjata kuivauksen yhteydessä, jotta pahan hajun aiheuttavat bakteerit saadaan liikkeelle. Tämä on erityisen tärkeää, kun kyseessä on pitkäkarvainen koira.
  • Ajoittaiset kylvyt. Koiraa ei tule pestä jatkuvasti, sillä liiallinen peseminen poistaa ihon hyödyllisen rasvakerroksen, mikä voi aiheuttaa ihon kuivumista, kutinaa ja ärtymistä. Tämän lisäksi jatkuva peseminen altistaa koiran ihosairauksille. Eläinlääkäri osaa ohjeistaa, kuinka usein juuri sinun koirasi tulisi pestä.
  • Harjaaminen. Säännöllinen harjaaminen on tärkeää erityisesti pitkäkarvaisten koirien kohdalla. Harjaaminen levittää rasvan, poistaa kuolleet ihosolut ja vieraat aineet sekä saa turkin kiiltämään.
Koiran pesu

Tehokkaita kotitekoisia tapoja märän koiran hajun poistamiseen

  • Valkoviinietikka. Koiran turkkiin voi suihkuttaa veden ja valkoviinietikan seosta. Etikan määrän tulee olla pieni, jottei se ärsytä eläimen ihoa, eikä etikan pistävä haju jää karvaan kiinni.
  • Ruokasooda. Tässä toinen helppo kotona toteutettava vinkki. Sirottele ruokasoodaa koiran turkille, samalla koiraa harjaten. Ruokasooda toimii luonnollisena tehokkaana hajunpoistajana, jolla ei ole vasta-aiheita, ja joka on näin turvallinen lemmikeille.
  • Kaupalliset hajunpoistajat. On olemassa varta vasten märän koiran hajun poistamiseen tarkoitettu aineita. Koska kyse on kemikaalista, varmista aineen sisältö, äläkä käytä ainetta liian usein, jottei lemmikin iho rasitu.
  • Auringonsäteet. Jatkuvasti sisällä oleileva koira tulisi altistaa auringonvalolle vähintään kerran päivässä, vuodenajasta riippuen. Sopiva määrä auringossa oleilua vähentää märän koiran hajua.
  • Koiran kanssa kontaktissa olevien pintojen putsaus. Kaikki tilat ja pinnat, joihin koira koskee, tulee pestä hyvin. Muussa tapauksessa koira haisee taas hetken päästä pahalta. Kun pinnat on pesty, voit vielä imuroida tilan ja käyttää etikkaa ja ruokasoodaa varmistamaan hajun poistumisen.
Koiranpentu kävelyllä

Mitä tehdä, jos märän koiran haju ei poistu?

Jos olet kokeillut kaikkia yllä mainittuja vinkkejä, eikä paha haju vieläkään poistu, koira saattaa kärsiä jonkinlaisesta ihosairaudesta. Viitteitä tällaisesta ongelmasta antavat erityisesti ihon kesiminen, kutina ja ihon värin ja ulkonäön muutokset.

Jos koira kärsii näistä oireista, tulee se viedä eläinlääkärin tarkistettavaksi. Lemmikki voi kärsiä esimerkiksi atopiasta tai atooppisesta ekseemasta, jotka ovat yleisimpiä koirien iho-ongelmia.

Atopia johtuu geneettisistä taipumuksista. Se aiheuttaa allergiaa sellaisille allergeeneille, kuten punkit ja niiden jätökset, hyönteiset, sienet ja siitepöly. Atopia voi pahentua myös ruoka-aineallergian vuoksi ja tehdä koiran alttiimmaksi pahaa hajua aiheuttaville bakteereille.

Märän koiran hajun estäminen tai poistaminen on usein mahdollista, sen syntysyystä riippuen. Hajun kurissa pitäminen on tärkeää miellyttävän yhteiselon takaamiseksi.


Tämä teksti on tarkoitettu vain tiedoksi eikä se korvaa ammattilaisen konsultaatiota. Jos sinulla on kysyttävää, konsultoi asiantuntijaasi.