Liimalla valeltu ja kuolemaan jätetty koira pelastui kuin ihmeen kaupalla

Liimalla valeltu ja kuolemaan jätetty koira pelastui kuin ihmeen kaupalla

Viimeisin päivitys: 16 joulukuuta, 2018

On valitettavan yleistä törmätä surullisiin eläinkohtaloihin. Onneksi osalla niistä on onnellinen loppu – kuten tänään jakamallamme Pascal-koiran tarinalla. Pentu valeltiin liimalla, mutta kuin ihmeen kaupalla tämä kuolemaan jätetty koira pelastui.

Liimalla valeltu ja kuolemaan jätetty koira pelastui

Liimalla valeltu ja kuolemaan jätetty koira pelastui

Tämä hellyttävä koiranpentu, jonka kasvoihin ei voi olla rakastumatta, kävi läpi tosielämän painajaisen. Ryhmä lapsia ajatteli olevan hauskaa kastella koira liimalla ja pyörittää sitä sen jälkeen lehtien ja mudan seassa. Koiranpentu oli lähellä kuolemaa kehonsa peittävän panssarin vuoksi.

Hyvä uutinen on se, että turkkilainen eläinsuoja otti pennun hoiviinsa ja pelasti sen hengen. Vapaaehtoiset työntekijät julkaisivat sosiaalisessa mediassa väliaikatietoja koiran paranemisesta.

Pascaliksi nimetyn koiranpennun läpikäymää pahoinpitelyä on vaikea kuvitella. Kuinka ihmiset voivat olla niin julmia viattomia eläimiä kohtaan?

Koiranpennun vammat ja parantuminen

Liima aiheutti Pascalille vakavia palovammoja, minkä lisäksi kemikaali imeytyi koiran ihon läpi sen verenkiertoon. Kuivuessaan liima muuttui kivikovaksi, minkä johdosta veri ei päässyt kiertämään suonissa normaaliin tapaan.

Kun koira tuotiin eläinsuojaan, se oli niin peloissaan, että piiloutui jokaiselta ihmiseltä. Kriittisessä terveydentilassa olevien kodittomien koirien hoitoon erikoistunut järjestö latasi YouTube-kanavalleen videon, jossa Pascalin päälle kovettunut liimakerros poistetaan. Myrkyn vuoksi koiran korvat joutuivat kuolioon. Liiman poistaminen oli koiranpennulle kivuliasta, mutta sen kunto lähti pian kohenemaan.

Jälkitarkastuksen aikana eläinlääkärit diagnosoivat Pascalilla koirien parvoviruksen. Kyseisen taudin tiedetään olevan erittäin vaarallinen koiranpennuille, joiden vastustuskyky ei ole vielä kehittynyt. Pascal on kuitenkin taistelija, ja kahdeksan päivää hoidon aloittamisen jälkeen, se söi jo itse, mikä on erittäin hyvä merkki. Koiran olo parani hieman, kun sen turkki saatiin ajeltua.

Muutamaa viikkoa myöhemmin järjestö tiedotti Pascalin ihmettä lähentelevästä toipumisesta. Tänä päivänä Pascal on terve ja iloinen karvakerä, joka nauttii muiden eläinsuojan koirien kanssa leikkimisestä.

Pelastettu koira

Kolme tervaan peittynyttä koiranpentua

Tämän kammottavan tarinan tapahtumapaikkana on Espanjan Cartagena. Kolmen tervaan peittyneen koiranpennun kuvat koskettivat koko maata. Yhdessä kuvista pentu katsoo suoraan kameraan, mutta sen silmät ja nenä eivät erotu valtavan tervamäärän keskeltä.

Tarina on hirvittävä. Eräs henkilö päätti heittää kolme pientä koiraa pellon keskellä olleeseen tervakuoppaan. Kaikeksi onneksi naapurit näkivät tilanteen ja auttoivat hätää kärsiviä eläimiä. Kiitos paikallisen eläinsuojan työn, kaksi koirista selviytyi.

Tervaan kastetut koirat

Eläinsuojan työntekijät viettivät koko yön hieroen koiranpentuja öljyllä, saippualla ja lämpimällä vedellä. Tuntien pesemisen jälkeen iso osa tervasta oli saatu poistettua. Tässä vaiheessa koirien iho ja silmät olivat hyvin ärtyneet. Eläinlääkärit suorittivat kokeita varmistaakseen, että eläinten munuaiset ja maksa eivät olleet vahingoittuneet. Kaikeksi onneksi molemmat koirat toipuivat koettelemuksesta.

Kammottavasta kokemuksestaan huolimatta molemmilla koiranpennuilla on vahva tahto elää. Pennut nimettiin Chapaksi ja Poteksi, ja ne odottavat sopivaa perhettä adoptoimaan ne.

Kuvalähteet: http://ep02.epimg.net, https://i0.wp.com ja https://i2.wp.com


Tämä teksti on tarkoitettu vain tiedoksi eikä se korvaa ammattilaisen konsultaatiota. Jos sinulla on kysyttävää, konsultoi asiantuntijaasi.