Kuinka valita itselle sopiva kissa lemmikiksi?

24.7.2019
Kissaa hankittaessa on otettava huomioon monia tekijöitä aina eläimen luonteesta ja iästä siihen, adoptoidaanko kotiin koditon eläin vai ostetaanko kissa kasvattajalta.

Lemmikit tuovat runsaasti iloa omistajan elämään, ja kissat ovat erinomaisia kumppaneita kenelle tahansa. Valitettavasti kaikki eivät kuitenkaan vielä tänäkään päivänä ymmärrä kissan arvoa, ja liian moni eläin hankitaan hetken mielijohteesta tai muuten vääristä syistä. Kuten minkä tahansa lemmikin, myös kissan hankkimista täytyy harkita tarkkaan, ja kun päätös uudesta perheenjäsenestä on tehty, on aika alkaa miettiä, kuinka valita juuri itselleen sopiva kissa.

Kissan hankkiminen lemmikiksi

Uuden jäsenen lisääminen perheeseen on aina suuri ilonaihe. Kuten jo mainitsimme, lemmikki hankitaan valitettavan usein vääristä syistä. Olipa kyse sitten kissasta, koirasta tai hamsterista, lemmikin hankkimista täytyy aina harkita tarkkaan.

Eläin ei ole lelu, vaan tunteva olento, josta huolehtimiseen täytyy sitoutua vuosiksi. Kissa voi elää 20 vuotta, ja omistajan on oltava valmis tarjoamaan sille koko tämän ajan turvallisen kodin, laadukasta ruokaa, virikkeitä, rakkautta ja terveyden hoitamiseen tarvittavia palveluita.

Kuinka valita itselleen sopiva kissa lemmikiksi?

Kun on varmistettu, että resurssit riittävät eläimestä huolehtimiseen ja päätös kissan hankkimisesta on tehty, on aika alkaa miettiä, mistä lemmikki halutaan hankkia ja millainen yksilö on omaan kotiin ja elämäntilanteeseen paras valinta. Eri rodun edustajat poikkeavat toisistaan paitsi ulkonäöltä, myös luonteelta. Luonnollisesti on myös mietittävä, hankitaanko kotiin kissanpentu vai aikuinen yksilö.

Suosittelemme kissan adoptoimista esimerkiksi lähimmästä eläinsuojasta. Maailma on valitettavasti täynnä kodittomia eläimiä, joita kaikkia yksi ihminen ei voi pelastaa. Mutta antamalla kodin yhdelle kodittomalle kissalle, muuttaa ihminen tämän yhden eläimen elämän täysin.

Osa ihmisistä haluaa tietyn rotuisen kissan, jolloin tyypillisesti käännytään kasvattajan puoleen. Kasvattajalta eläintä hankittaessa on varmistettava etukäteen, että kyseessä on luotettava ja asiansa osaava taho. Myös monille rotukissoille etsitään uusia koteja omistajan muuttuneen elämäntilanteen tai terveydentilan vuoksi, joten lemmikin hankkiminen kasvattajalta ei ole välttämätöntä, vaikka mielessä olisikin nimenomaan tietty rotu. Tällaisessa tilanteessa on kuitenkin varauduttava siihen, että oikean lemmikin löytäminen voi kestää pitkäänkin.

Kuinka valita itselle sopiva kissa?

Monia epäilyttää lemmikin adoptoiminen eläinsuojasta, koska eläimen historiasta ja luonteesta ei välttämättä ole paljon tietoa saatavilla. Jotkut asiantuntijat suosittelevat leikkimään monen kissan kanssa samanaikaisesti, jolloin yksilöiden luonne-erot ja niiden tapa toimia muiden eläinten kanssa hahmottuvat paremmin. Jos kotona on lapsia, heidät kannattaa ottaa mukaan tutustumaan eläinsuojan kissoihin, jotta nähdään, miten eri eläimet suhtautuvat lapsiin.

On totta, että rotukissan luonne on usein paremmin ennustettavissa kuin maatiaiskissan persoonallisuus, mutta totuus on, että kaikki kissat ovat yhtä arvokkaita ja ihania omine luonteenpiirteineen ja tapoineen. Kehotamme siis tutustumaan lähialueen eläinsuojiin ja niiden asukkaisiin, sillä uskomme, että näistä paikoista löytyy jokaiseen perheeseen juuri se oikea lemmikki.

Kannattaa myös vakavasti harkita aikuisen kissan adoptoimista, sillä pennut löytävät tyypillisesti helposti kodin, kun taas iäkkäämmät yksilöt voivat joutua odottamaan pitkäänkin omaa perhettä.

Kuinka valita itselleen sopiva kissa lemmikiksi?

Aivan kuten lapsen syntymä, myös kissan saapuminen kotiin muuttaa elämäsi, ja sinun on sopeuduttava uuteen arkeen uuden perheenjäsenen kanssa.

Kuten jo yllä mainitsimme, jos perheeseen halutaan hankkia rotukissa, se tulee aina adoptoida tai ostaa luotettavalta kasvattajalta. Pentutehtailua ei tule missään tilanteessa tukea.

Monet valitsevat kissan ensisijaisesti ulkonäön perusteella, mutta luonteeseen tulisi aina kiinnittää enemmän huomiota kuin ulkokuoreen. Kotiin ollaan hankkimassa perheenjäsentä useiksi vuosiksi, ja on tärkeää miettiä, minkä luonteinen eläin perheeseen sopii. Tiettyjen rotujen edustajat ovat rauhallisia ja itsenäisiä, kun taas toiset rodut tunnetaan sosiaalisesta ja aktiivisesta luonteestaan. Osa kissoista on toisia äänekkäämpiä ja innokkaampia juttelemaan, toiset vaativat erityisen paljon virikkeitä ja niin edelleen – huomioon otettavia asioita on monia.

Voiko kissan adoptoida, jos kotona asuu jo koira?

Koirien ja kissojen väliset ystävyyssuhteet ovat yleisempiä kuin kuvittelemmekaan, ja usein nämä kaksi eläintä tulevat hyvin toimeen keskenään. Omistaja on kuitenkin aina paras ihminen arvioimaan, onko kotona jo elävä koira valmis hyväksymään kissan uudeksi asuinkumppanikseen. Se, että koiralle on esitelty jo pentuiässä sosiaalistumiskauden aikana muita eläimiä ja etenkin kissoja, helpottaa todennäköisesti asiaa huomattavasti.

Kuinka valita oikea kissa lemmikiksi?

Helpoiten ja varmimmin kissa ja koira tottuvat toisiinsa molempien ollessa vielä pentuja, mutta usein tilanne on se, että jompikumpi eläimistä on jo aikuinen ja asunut kodissa pidemmän aikaa. Koiran ja kissan saa kuitenkin usein tottumaan toisiinsa myös aikuisiällä, kunhan mahdolliset välirikot saadaan ehkäistyä välittömästi.

Uuden eläimen muuttaessa kotiin, kannattaa lemmikit pitää aluksi omissa tiloissaan. Pikkuhiljaa eläinten hajut leviävät toisen eläimen alueelle. On tärkeää, että sekä koiralle että kissalle luodaan positiivisia mielleyhtymiä toiseen eläimeen. Yksi hyvä tapa on ruokkia tai leikittää lemmikkejä saman oven molemmin puolin.

Kahden eläimen tutustuttaminen toisiinsa vaatii omistajalta kärsivällisyyttä, eikä prosessia kannata kiirehtiä. Uuden lemmikin täytyy saada tutustua rauhassa uuteen kotiinsa ja siellä eläviin ihmisiin. Molemmilla eläimillä tulee olla mahdollisuus vetäytyä omaan rauhalliseen tilaansa. Kissalle tulee varata esimerkiksi raapimapuu, johon se pääsee kiipeämään pois koiran ulottuvilta. Koiraa ei saa missään nimessä päästää jahtaamaan kissaa – tai toisinpäin.

Mielessä pidettävää

  • Pentu sopeutuu uuteen kotiin aikuista kissaa helpommin. Pentua voi alkaa kouluttaa sen täytettyä kolme kuukautta.
  • Jokainen kissa täytyy rokottaa, ja terveystarkastus on tärkeä suorittaa etenkin, jos eläin on adoptoitu eläinsuojasta. Myös sisä- ja ulkoloishäädöstä on huolehdittava.
  • Jos kotona asuu jo ennestään kissa tai kissoja, tulee eläimet tutustuttaa ja totuttaa toisiinsa rauhassa ja vähitellen. Kissat ovat luonnostaan territoriaalisia eläimiä, ja uuden lajitoverin saapuminen reviirille voi olla kissalle vaikeaa.