Kuinka houkutella lintuja pihaan tai puutarhaan

23 toukokuu, 2020
 

Lintujen ruokinta on paitsi hauska harrastus ja hyvä tapa päästä tarkkailemaan eläimiä läheltä, myös tärkeää toimintaa lintujen itsensä kannalta. Maamme pesimälajeista suurin osa muuttaa talveksi etelään, mutta noin kolmasosa lajeista sinnittelee talven läpi Suomen pakkasissa. Tänään jaamme kolme vinkkiä siihen, kuinka houkutella lintuja pihaan tai puutarhaan ja tarjota niille mukavat elinolot.

Kuinka houkutella lintuja pihaan tai puutarhaan

Ruokinta

Monien asiantuntijoiden mukaan lintuja tarvitsee ruokkia vain talvisin, sillä kesällä linnut löytävät luonnosta tarvitsemansa ravinnon. Tämän lisäksi taudit leviävät ruokintapaikoilla herkästi lämpimässä säässä. Kesällä vapaasti tarjolla oleva ravinto voi myös haitata poikasten kasvua, sillä siementen ja talin ravintosisältö poikkeaa poikasten luontaisesta hyönteisravinnosta.

Jos lintuja päätetään ruokkia talvella, ruokintaa tulee jatkaa yhtäjaksoisesti kevääseen ja maan sulamiseen asti. Yhteen ruokintapaikkaan tottuneet linnut eivät välttämättä löydä uutta ruokintapaikkaa tarpeeksi nopeasti, mikä voi johtaa jopa lintujen menehtymiseen.

Kuinka houkutella lintuja pihaan tai puutarhaan
 

Talvilintujen suosituimpia herkkuja ovat tali, auringonkukansiemenet, maapähkinät ja tali, minkä lisäksi monet linnut pitävät kaurasta, rypsistä, hampusta ja pellavasta. Linnut pitävät usein pähkinöistä, jotka on tärkeä murskata hyvin, jotta linnut pystyvät syömään ne.

Kasvien rooli

Vaikka piha täytettäisiin erilaisilla syöttölaitteilla ja juoma-altailla, puut ovat aina lintujen varsinainen koti. Jos pihassa kasvaa pelkkää ruohoa ja pienempiä kasveja, linnut eivät todennäköisesti ole siitä erityisen kiinnostuneita.

Pihaa voi alkaa täyttää erilaisilla pensailla, jotka houkuttelevat pieniä lintuja kuten kottaraisia. Mitä tuuheampia ja tiiviimpiä pensaat ovat, sen parempi, etenkin jos alueella liikkuu vapaana kissoja, jotka voivat hyökätä lintujen kimppuun. Esimerkiksi ruusupensaat ja kuusamat sopivat erinomaisesti puutarhaan, minkä lisäksi erilaiset marjapensaat ja hedelmäpuut houkuttelevat lintuja.

Kuinka houkutella lintuja pihaan tai puutarhaan

Pesät ja pesäpaikat

Jos piha on pieni ja siellä kasvaa pelkkiä pensaita ja pienehköjä kasveja, linnuille voi hankkia valmiin pöntön tai pesän, joka asetetaan rauhalliselle alueelle. Jos taas pihassa kasvaa tarpeeksi korkeita puita, linnuille voi kerätä valmiiksi sopivan kokoisia tikkuja, villaa ja muuta materiaalia pesän rakentamiseen. Myös puihin voidaan kiinnittää valmiita linnunpönttöjä. Syöttölaite kannattaa ripustaa puuhun pesän lähettyville.