Kalastajakissa on uhanalainen kissaeläin

Kissojen sanotaan inhoavan vettä, mutta tosiasiassa useampi kissaeläin nauttii veden läheisyydestä ja jopa uimisesta. Yksi näistä lajeista on kalastajakissa, joka nimensä mukaisesti hankkii ravintonsa pääasiassa vedestä. Tämä Aasiassa vesistöjen läheisyydessä elävä laji luokitellaan vaarantuneeksi.

Millainen eläin on kalastajakissa?

Elinympäristö

Kalastajakissan elinympäristö on kohtalaisen laaja, sillä näitä kissoja tavataan Pakistanissa, Sri Lankassa, Koillis-Intiassa, Burmassa, Thaimaassa, Etelä-Kiinassa, Bangladeshissa, Bhutanissa, Kambodžassa, Myanmarissa, Laosissa, Pakistanissa, Vietnamissa sekä Indonesiaan kuuluvalla Sumatralla ja Jaavalla. Suuresta osasta Malakan niemimaata laji puuttuu.

Aina vesistöjen läheisyydessä elävien kalastajakissojen pääasiallista elinympäristöä ovat erilaiset tiheiköt. Kalastajakissa on taitava uimari, joka pitää vedestä. Se kahlaa rantavedessä ja ui usein. Sillä on käpälissään pienet räpylän tapaiset ihopoimut, ja se ohjaa itseään uidessaan myös häntänsä avulla.

Ulkonäkö

Kalastajakissa on keskikokoinen, noin punailveksen kokoinen kissaeläin. Se on tanakkarakenteinen ja lyhytraajainen eläin, jolla on juovainen ja täpläinen turkki.

• Vartalo: Pitkä ja tanakka
• Pituus: Naaras 65-74 cm, uros 66-78 cm
• Hartiakorkeus: 38-41 cm
• Paino: 7,5-14 kg
• Häntä: Lyhyt ja paksu, 25-33 cm pituinen
• Jalat: Kohtalaisen lyhyet
• Pää ja kuono: Pää leveä, kuono pitkänomainen

Kalastajakissan karhea turkki on väriltään ruskeanharmaa tai punertavanruskea, ja siinä on ruskeita tai lähes mustia täpliä, jotka yhdistyvät olkapäillä, niskassa ja naamassa viiruiksi. Sen jalat ovat lähes yksiväriset ja sen hännässä on tummia poikkijuovia. Korvat ovat takaa mustat ja niiden keskellä on valkoinen laikku.

Ravinto

Kalastajakissa on nimensä mukaisesti taitava kalastaja, jonka ruokavalio koostuu pääasiassa kaloista. Se on kuitenkin kalojen suhteen valikoiva, eikä kalasta kuin kymmentä eri kalalajia. Kalojen lisäksi se syö muita vedeneläviä kuten nilviäisiä, äyriäisiä, sammakoita ja käärmeitä. Maalla sen tiedetään saalistavan muun muassa jyrsijöitä, pikkulintuja ja hyönteisiä. Sillä on kuitenkin tarpeeksi voimaa suurempienkin nisäkkäiden saalistamiseen.

Kalastajakissa on ovela saalistaja, joka hyödyntää erilaisia pyyntitapoja. Se voi viettää pitkiäkin aikoja rantakivellä, hiekkatörmällä tai veden ylle kaartuvalla puunoksalla sopivaa saalista odottaen. Toisinaan se turvautuu aktiivisempaan menetelmään taputellen vaaleapohjaisilla käpälillään vedenpintaa houkutellakseen kaloja, jotka luulevat sen tassunpohjia hyönteisiksi. Se saalistaa lähelle uivan kalan sivaltamalla tassullaan tai tarttumalla siihen molemmilla etukäpälillään. Toisinaan se jopa sukeltaa karkuun pyrkivän saaliin perään.

Lisääntyminen

Kalastajakissat elävät yksikseen ja kohtaavat toisen yksilön vain paritteluaikaan. Koska ne elävät hyvin piilottelevaa elämää, niiden tarkkaa pariutumisajankohtaa ei tiedetä, mutta sen arvellaan olevan tammi-helmikuussa. 63-70 vuorokauden tiineyden jälkeen naaras synnyttää pennut – joita syntyy yleensä kaksi, mutta toisinaan jopa neljä – tiheään pensaikkoon, ruohikkoon tai kallionkoloon rakennettuun pesään.

Sokeina syntyvät pennut avaavat silmänsä parin viikon ikäisinä. Emo imettää niitä ensimmäiset kaksi kuukautta, minkä jälkeen se alkaa pikkuhiljaa kantaa niille lihaa. Kalastajakissat ovat täysikokoisia yhdeksän kuukauden iässä, mutta pysyttelevät siitä huolimatta emon huomassa noin kymmenen kuukauden ikään asti. Tässä vaiheessa ne hallitsevat tarvittavat saalistustaidot ja selviytyvät omillaan. Kalastajakissa elää luonnossa noin 12 vuoden ikään ja vankeudessa jopa 15-vuotiaaksi.

Uhanalaisuus

Kalastajakissa luokitellaan vaarantuneeksi lajiksi siitä huolimatta, että moni valtio on alkanut suojella sitä. Ensisijaisia syitä siihen, että laji on vaarassa kuolla sukupuuttoon, ovat salametsästys, tuhoava ja harkitsematon kalastus sekä elinympäristön tuhoaminen pääasiassa ihmisasutuksen ja maatalouden vuoksi.