Ikääntyvän koiran hoito

Ikääntyvän koiran hoito

Viimeisin päivitys: 31 joulukuuta, 2018

Eläimet ikääntyvät aivan kuten ihmisetkin. Vuosien vieriessä omistajan täytyy kiinnittää entistä tarkempaa huomiota lemmikkiinsä ja muistaa, että ikääntyvän koiran hoito poikkeaa nuoren aikuisen koiran huolehtimisesta. Tänään kerromme, kuinka varmistetaan vanhan koiran hyvä elämänlaatu.

Ikääntyvän koiran hoito

Koiraa pidetään yleensä vanhana sen täyttäessä 10 vuotta. Tämä pätee, vaikka eläin vaikuttaisi edelleen nuorelta ja energiseltä. Pikkuhiljaa koiran keho, tavat ja liikkeet muuttuvat, ja eläin alkaa kävellä hitaammin, syödä vähemmän ja viettää enemmän aikaa leväten.

Ikääntyvän koiran hoito

Elämän viimeisen vaiheen aikana – vaikkakin koira voi elää yli 15-vuotiaaksi – eläimen käytös muuttuu sen ulkonäön rinnalla. Aivan kuten ihmisilläkin, myös ikääntyvillä koirilla on harmaita karvoja, ne kärsivät nivelongelmista ja niiden aistit alkavat heiketä. On omistajan vastuulla huolehtia, että ikääntymisen vaikutukset ovat mahdollisimman lieviä ja kivuttomia.

1. Ruokavaliosta huolehtiminen

Eri ikäisillä koirilla on erilaiset ravinnolliset tarpeet. Suosittelemme keskustelemaan eläinlääkärin kanssa löytääksesi juuri omalle lemmikillesi parhaan mahdollisen ruoan. Asiantuntija suosittelee todennäköisesti hankkimaan koiralle vähärasvaista tai nimenomaan seniorikoirille valmistettua ruokaa. Molemmissa ruoissa on vähemmän kaloreita kuin nuorille aikuisille koirille tarkoitetussa ruoassa, ja nämä ruoat ovat usein pehmeämpiä ja näin hellävaraisempia ikääntyvän eläimen hampaille.

Jos koira syö kuivaruokaa, ja sen huomataan juovan liian vähän vettä, sen ruokaan voidaan sekoittaa pieni määrä lihalientä tai maitoa. Toinen vaihtoehto on tarjota lemmikille valmista märkäruokaa. Koiralle ei kannata antaa mitään sen hampaita heikentävää järsimistä vaativaa ruokaa, kuten luita tai kovia makupaloja.

2. Ulkonäön analysoiminen

Ikääntyvän koiran ei tulisi olla ylipainoinen, sillä ylipaino voi aiheuttaa monia sairauksia sekä ongelmia koiran luille ja lihaksille. Myös painon äkillinen putoaminen on huolestuttava merkki, josta täytyy keskustella välittömästi eläinlääkärin kanssa.

3. Liikunnasta huolehtiminen

Niin kauan kuin koiran keho ja terveydentila sen sallivat, eläimen on hyvä harrastaa kevyttä liikuntaa. Lemmikki kannattaa viedä lyhyille kävelylenkeille tai puistoon, jotta se saa viettää aikaa lajitovereidensa kanssa. On tärkeää, että omistaja mukauttaa rutiinit koiran tarpeiden mukaisiksi, mikä voi tarkoittaa esimerkiksi lyhyempiä lenkkejä varhain aamulla tai myöhään illalla.

4. Koiran rajoitusten kunnioittaminen

Vuosien kuluessa koira voi kadottaa suuntavaistonsa, haju-, näkö- ja kuuloaistinsa ja jopa muistinsa. Eläin voi esimerkiksi unohtaa, missä sen peti tai ruoka-astia on, eikä se välttämättä enää tunnista kaikkia sille aiemmin tuttuja ihmisiä. Omistajan on tärkeä pysyä rauhallisena ja kärsivällisenä ja tehdä omalla käytöksellään ja toimillaan koiran elämästä mahdollisimman miellyttävä.

5. Varaukseton rakkaus

Omistajan tulee muistaa osoittaa ikääntyvälle koiralle rakkautta ja hellyyttä. Koirat muuttuvat tietyssä iässä entistä itsenäisemmiksi ja jopa ujoiksi, mutta tämä ei tarkoita, etteikö eläintä pitäisi edelleen helliä – itse asiassa ikääntyvää koiraa on hyvä hemmotella jopa enemmän kuin pentua.

Koiran unta ei tule häiritä, minkä lisäksi on hyvä välttää musiikin soittamista kovalla voimakkuudella ja lasten äänekkäät leikit kannattaa siirtää ulkotiloihin. Ikääntyvää koiraa ei tule laiminlyödä, vaan sen tarpeista tulee huolehtia jatkuvasti.

Ikääntyvän koiran hoito

6. Säännölliset eläinlääkärikäynnit

Jokainen koira tulee käyttää terveystarkastuksessa vähintään kerran vuodessa, mutta iäkkään koiran kohdalla eläinlääkärikäyntejä tulee olla vielä useammin – etenkin, jos eläin kärsii terveysongelmista.

Yleisimmät ikääntyvän koiran terveysongelmat ovat aistien heikkeneminen, niveltulehdus, lonkkavika, ientulehdus, munuaisvaivat, diabetes ja inkontinenssi. Eläinlääkäri on ainoa henkilö, joka osaa neuvoa ja määrätä koiralle parhaan mahdollisen hoidon.

Tämä teksti on tarkoitettu vain tiedoksi eikä se korvaa ammattilaisen konsultaatiota. Jos sinulla on kysyttävää, konsultoi asiantuntijaasi.