Harpyija on suurikokoinen petolintu

Kirjoittanut ja tarkastanut biokemisti Luz Eduviges Thomas-Romero

Viimeisin päivitys: 21 joulukuuta, 2022

Harpyija on sukunsa ainoa laji ja suurin ja voimakkain Amerikan kotkista ja Amazonin sademetsissä elävistä petolinnuista. Laji on saanut nimensä Kreikan mytologiassa esiintyvien siivekkäiden naisten, harpyijoiden, mukaan. Nämä hahmot esiintyvät monissa myyttisissä kertomuksissa kiusaten ihmisiä viemällä ruokaa ja toisinaan jopa ihmisiä. Harpyijalinnut ovat nekin kyllin vahvoja sieppaamaan latvustosta apinoita ja laiskiaisia, mutta ihmisen ei niitä tarvitse pelätä.

Harpyijat elävät Keski- ja Etelä-Amerikan trooppisten alankojen sademetsien latvuskerroksissa, tyypillisesti noin 800 metriä merenpinnan yläpuolella, mutta niitä on tavattu jopa lähes kahden kilometrin korkeudessa. Lajia uhkaavat metsästys, ilmastonmuutos ja hakkuut, mutta nämä linnut ovat pystyneet jossain määrin sopeutumaan elinympäristönsä pirstoutumiseen. Harpyijat pystyvät selviytymään syrjäisillä ja eristäytyneillä metsätilkuilla ja valikoidusti hakatuissa metsissä, kunhan niissä kasvaa korkeita puita.

Harpyijan ulkonäkö

Harpyijan silmiinpistävin piirre on sen valtava koko. Tämä petolintu aiheuttaa kunnioitusta noin metrin pituisella vartalollaan ja kaksimetrisellä siipien kärkivälillä. Koiraat ovat naaraita pienempiä, painaen 3,8-5,4 kilogrammaa, kun naaraat painavat tyypillisesti noin 7,5 kilogrammaa. Luonnossa on tavattu jopa yli 9 kiloa painava harpyijanaaras ja vankeudessa elänyt Jezebel-niminen lintu painoi jopa 12,3 kilogrammaa.

Harpyijat ovat maailman suurimpia kotkia, ja ainoastaan filippiinienkotka ja kuningasmerikotka ovat lähellä sen kokoa. Harpyijan sulkapeite on pääosin tummanharmaa, mutta sen vatsa on valkoinen ja pää tuhkanharmaa. Linnun nokka on tummanharmaa tai musta ja jalat vaaleankeltaiset.

Harpyijan ruokavalio ja käytös

Harpyija on aktiivisesti metsästävä lihansyöjä, joka metsästää esimerkiksi käärmeitä, liskoja, aguteja, vyötiäisiä sekä puissa eläviä nisäkkäitä kuten laiskiaisia, apinoita ja koeteja. Harpyijoiden tiedetään toisinaan hyökkäävän myös toisten lintujen ja jopa peurojen kimppuun. Harpyijalla on hyvin voimakkaat ja pitkät kynnet, joiden avulla se metsästää jopa itseään suurempia saaliita. Muiden petoeläinten tavoin nämä linnut auttavat omalta osaltaan pitämään saaliseläinpopulaatiot kurissa.

Harpyijat ovat territoriaalisia petolintuja, jotka tarvitsevat vähintään 45 neliökilometrin kokoisen alueen metsästämiseen. Ne ovat yksiavioisia lintuja, jotka pysyvät saman puolison kanssa koko elämänsä ajan. Harpyijapariskunta saa yhden poikasen 2-3 vuoden aikana. Emo munii kaksi munaa korkealle puuhun rakennettuun pesään. Ensimmäisen poikasen kuoriuduttua toinen muna jää huomiotta, eikä toinen poikanen näin kuoriudu. Poikanen oppii lentämään puolen vuoden ikään mennessä, mutta vanhemmat jatkavat sen ruokkimista vielä 6-10 kuukauden ajan.

Harpyijat käyttävät erilaisia ääniä paitsi parittelurituaaleissa, myös kommunikoidakseen keskenään muissa tilanteissa. Ne ääntelevät usein orrella istuen, mitä asiantuntijat pitävät territoriaalisena käytöksenä. Harpyijat ovat todella taitavia lentäjiä, jotka liikkuvat nopeasti tiheissä metsissä.

Harpyija on uhanalainen lintu

Harpyijat elävät Keski- ja Etelä-Amerikassa alueella, jonka rajaavat pohjoisessa eteläinen Meksiko, etelässä Kolumbia ja Venezuela ja idässä Bolivia, Brasilia, Koillis-Argentiina ja Paraguay. Näitä lintuja tavattiin aikaisemmin myös Länsi-Kolumbiassa ja Ecuadorissa, mutta ihminen on omalla toiminnallaan karkottanut ne noilta alueilta.

Harpyijapopulaation koko on pienentynyt erityisesti salametsästyksen ja metsien tuhoamisen vuoksi. Laji luokitellaan tänä päivänä uhanalaiseksi, eikä näitä lintuja tavata enää luonnossa kovinkaan usein. Sen lisäksi, että isoja alueita sademetsää on hakattu esimerkiksi maatalouden ja karjan kasvatuksen vuoksi, myös metsänviljelyyn liittyvät toimet, kuten patojen rakentaminen, ovat ajaneet harpyijat ahtaalle. Tiedetään myös, että paikalliset maanviljelijät ovat metsästäneet harpyijoita, joiden he kokevat olevan vaaraksi tuotantoeläimille.

Harpryijoiden suojelemiseksi Panama on nimennyt linnun maansa kansallislinnuksi ja määrännyt salametsästyksestä ankarat rangaistukset. Myös Ecuadorissa lajia pyritään suojelemaan esimerkiksi tiedottamalla paikallisia maanviljelijöitä ja metsästäjiä lajin tärkeydestä.