Erilaiset koirien luonnetyypit

· 11.2.2019

Aivan kuten ihmisilläkin, myös eläimillä on erilaisia luonteenpiirteitä, jotka vaikuttavat niiden käytökseen. Se, että tuntee erilaiset koirien luonnetyypit, voi auttaa itselle sopivan lemmikin löytämisessä.

Eläimen temperamentti kertoo paljon sen käytöksestä. Kun koiran luonteesta on selkeä kuva, voidaan ennustaa, tuleeko se toimeen tietyn omistajan kanssa ja tietynlaisessa ympäristössä.

Erilaiset koirien luonnetyypit

On olemassa viisi koirille tyypillistä luonnetyyppiä. Nämä eivät ole ainoita eläimen persoonallisuutta määrittäviä tekijöitä, mutta ne määräävät suuresti koiran käytöstä. Suurin osa koirien luonnetyypeistä perustuu perimään, joskin impulsseja pystytään korjaamaan ja kontrolloimaan kurin ja koulutuksen avulla.

Seuraavaksi esittelemme yleisimmät koirien luonnetyypit.

1. Aggressiiviset koirat

Aggressiiviset koirat ovat luonnostaan varmoja ja impulsiivisia. Tällainen luonne on tyypillinen esimerkiksi rottweilereilla, dobermanneilla ja saksanpaimenkoirilla.

Aggressiivisiin koiriin liittyy kaksi tärkeää tekijää, joista ensimmäinen on se, että on osattava tunnistaa, onko piirre osa koiran luonnetta vai opittua käytöstä. Toinen tekijä on omistaja. Aggressiiviset koirat ovat yleensä dominoivia ja tarvitsevat lujaluontoisen omistajan, joka pystyy osoittamaan eläimelle olevansa johtaja.

Koulutuksella voi olla suuri vaikutus tämän luonteisiin koiriin. Sillä pystytään sekä vahvistamaan eläimen aggressiivista käytöstä että pehmentävään sitä. Tässä suurimpia tekijöitä ovat koiran elinympäristö ja omistaja. Koira tarvitsee runsaasti liikuntaa ja fyysisiä aktiviteetteja aggressiivisen käytöksen eliminoimiseksi.

Erilaiset koirien luonnetyypit

2. Ujot koirat

Muista luonnetyypeistä poiketen ujous voi olla opittua. Vaikka myös geneettisillä tekijöillä on osansa, jotkut koirat muuttuvat ujoiksi trauman tai sosialisoinnin vähyyden vuoksi.

Tämän tyyppinen luonne on tavallinen eristyksissä eläneillä tai vain vähän ihmisten kanssa kontaktissa olleilla koirilla. Myös dominoivien lajitovereiden kanssa eläminen voi aiheuttaa ujoutta.

3. Passiivis-aggressiiviset koirat

Koiralla tulkitaan olevan passiivis-aggressiivinen luonne, kun se reagoi impulsiivisesti pelottavaan tilanteeseen. Yleisesti ottaen ujo koira piiloutuu tai pakenee kokiessaan pelkoa. Passiivis-aggressiivinen eläin sen sijaan näkee aggression tapana lopettaa pelko.

Tällainen luonnetyyppi saattaa johtua epäonnistuneesta ristisiitoksesta, jolloin esimerkiksi aggressiivinen ja ujo koira ovat pariutuneet. Tämä on tyypillinen virhe, jonka moni kokematon kasvattava tekee.

4. Sosiaaliset koirat

Kuten suurin osa koirien luonteenpiirteistä, myös sosiaalisuus on periytyvää, mikä tarkoittaa monien koirien olevan ystävällisiä ja helliä rodustaan johtuen. Nämä koirat antavat luonteensa näkyä sekä ihmisten että lajitovereidensa ja muiden eläinten seurassa. Sosiaalinen luonne tekee eläimestä täydellisen lemmikin kotiin, jossa on lapsia tai iäkkäitä henkilöitä.

5. Itsenäiset koirat

Itsenäisillä koirilla ei ole tarvetta osoittaa kiintymystä. Niitä ei kiinnosta ihmisen kanssa sovussa eläminen samalla tavalla kuin muita lajitovereitaan, eivätkä ne tämän vuoksi vaadi omistajaltaan paljon hellyyttä. Tällainen koira hakee huomiota yleensä ainoastaan sitä tarvitessaan tai halutessaan ja viettää muuten mieluummin aikaa itsekseen.

Vaikka tällainen luonnetyyppi on kohtalaisen harvinainen, osa omistajista suosii sitä. Tällaiset koirat ovat paras vaihtoehto henkilöille, jotka viettävät päivät poissa kotoa tai matkustavat paljon.

Kuinka valita sopivan luonteinen lemmikki?

Kun päätös koiran hankkimisesta on tehty, kannattaa lemmikki valita oman luonteen perusteella. Tämä auttaa tiiviimmän ja empaattisemman suhteen luomisessa omistajan ja koiran välille.

Pienet koirat ovat usein hyvä valinta kiireistä elämää eläville ihmisille, koska ne eivät vaadi yhtä pitkiä kävelylenkkejä ja yhtä paljon liikuntaa kuin isommat lajitoverinsa.

Jos kyseessä on passiivinen henkilö, kannattaa valita hiljainen ja itsenäinen koira. Hyvin koulutettu koira ei vaadi tarpeettoman paljon liikuntaa, koska se tuntee kodin säännöt. Aktiivisille ihmisille sopivat hyvin aktiiviset rodut, kuten kultainennoutaja, saksanpaimenkoira tai labradorinnoutaja.

Artikkelin pääkuvan lähde: Ted Murphy