”Adoptoidun koiran kirje” omistajalle

· 10.8.2018

Eläimet, jotka on adoptoitu löytöeläinkodeista tai muista vastaavista laitoksista, ovat hyvin kiitollisia. Ne yrittävät antaa sinulle korvausta kaikesta, mitä niille tarjoat.

Koiran adoptoiminen on loistava idea – ainakin, jos olet valmis ottamaan vastaan koiran adoptoinnin tuoman vastuun. Näihin velvoitteisiin sisältyy myös koiralle rakkauden ja huomion antaminen.

Oletko ikinä miettinyt, mitä adoptoitu koira on mahtanut käydä lävitse? Tämä koskettava ”kirje”, jossa kuvataan adoptoidun koiran kokemuksia, auttanee sinua ymmärtämään.

Adoptoidun koiran kokemukset: Kun olin ihan yksin

koira ja omistaja

Joka päivä heräsin vapisten siitä samasta metallihäkistä, jossa aina nukuin. Häkissä koin pelkkää suurta tyhjyyttä. Vaikka ympärilläni olikin muita koiria, tunsin itseni aina yksinäiseksi.

Ihmiset, jotka omistivat häkkimme, olivat vihaisia. Aina, kun halusin puhua heille tai lähestyä heitä, he murahtelivat ja murisivat minulle. He käyttäytyivät kuin olisivat luulleet, että aioin varastaa ruoat heidän lautasiltaan.

Muistan, kuinka olin kotona onnellisena alkuperäisten omistajieni kanssa. He olivat ihania, mutta hyvin vanhoja, kun he adoptoivat minut. Ja sitten kävi niin, että he eivät enää nousseetkaan, kun olin menossa heitä herättämään – ensin toinen, ja myöhemmin toinen. Sen jälkeen minut tuotiin häkkiin. En tiedä, kuinka kauan tästä on. En myöskään tiedä, kuinka kauan jouduin siellä olemaan.

En enää edes tiennyt, miltä näytän. Vaikuttaa kuitenkin siltä, etten ollut kovinkaan söpö tai hellyyttävä, sillä olinhan nähnyt miten monet ihmiset katsoivat koiriaan tullessaan kotiin.

Väliaikaiset omistajani katsoivat minua aivan kuin he eivät juurikaan olisi pitäneet minusta, vaikka yritin söpöillä saadakseni heidät nauramaan. Lopulta olin kuitenkin aina pää painuksissa ja yksin kylmässä metallihäkissäni.

Adoptoidun koiran onni: Sitten sinä tulit kuvioihin

Oli jälleen aivan normaali päivä, ja minä istuin kylmässä, yksinkertaisessa metallihäkissäni, kun yhtäkkiä sinä tulit ja katseemme kohtasivat. Silmäsi olivat niin syvät ja rakastavat… Halusin mukaasi siitä hetkestä lähtien.

Ei kestänyt kauaa, kun he jo laittoivat sinut katsomaan muualle, ja ajattelin jälleen allapäin, että ele oli pelkkä keidas syvenevässä yksinäisyydessäni. Kodin omistaja ohjasi sinut muita koiria kohti.

Seisoit muiden häkkien luona, kun yhtäkkiä tunsin, että… Sinä katselit minua? Ei, minä kuvittelin vain – eihän se voinut olla totta. Makasin allapäin katse kohti häkin keskiosaa. Oli vain parempi, etten ajatellut asiaa yhtään enempää.

Yhtäkkiä kuulin nimeni. Nimeni kutsuja oli kodin löytöeläinkodin omistaja. ”Mitä hän tahtoo? Eikö hän näe, että olen surullinen?” kysyin itseltäni. Hän oli kuitenkin se, joka minut ruokkii, joten en voinut olla tottelematta.

Pystyin kääntymään ympäri hyvin helposti häkissäni, sillä häkin ovi oli auki! Ja siinä sinä olit! Olit kumartunut häkin suulle ja hymyilit minulle. Halusit tavata minut, mutta en halunnut innostua liikaa, koska… Mitä jos et valitsisikaan minua?

En edes ehtinyt näyttää kiinnostuneelta tai söpöltä, koska olit jo tehnyt päätöksesi: halusit minut!

Sitten savuimme kotiin – meidän kotiin!

koira kotona

Minua pelotti, kun tulimme kotiin, koska kaikki oli minulle niin uutta. En oikein tiennyt miten minun tulisi käyttäytyä, joten valitsin pysytellä jalkojesi takana ja seurata sinun askeliasi. Viimeinen asia jonka halusin käyvän oli pilata kaikki nyt, kun olin vihdoin löytänyt jonkun.

Puhuit minulle kauniisti, kun kuiskasit nimeäni. Opetit minulle, missä syödä ja nukkua, ja olit ostanut minulle jo kaiken tarvitsemani valmiiksi… Sinä odotit minua! Ja minäkin olin ehdottomasti odottanut sinua jo jonkin aikaa.

Päivät vierivät, ja sinun rakkautesi ja kiintymyksesi saivat minut rakastamaan sinua myös, ja olin onnellinen ja tervetullut kodissasi. Mitä voisin nyt kertoa sinulle, kun minun aikani on melkein ohi? Olet pitänyt minusta huolta, rakastanut minua ja antanut minun rakastaa sinua, ja olet antanut minulle kaiken mitä ikinä tarvitsenkaan.

En voisi ikinä unohtaa sitä, kun tulit väsyneenä töistä kotiin, mutta silti sinä aina hymyilit minulle, veit minut ulos ja leikit kanssani. Kun kokkasit minulle herkullisia ruokia ja halasit, kun olin kipeä. Huolimatta siitä minne menen tai missä olen, en voisi ikinä unohtaa sinua, enkä tule koskaan pystymään kiittämään sinua tarpeeksi ja kertomaan, kuinka sinua rakastan.

Nyt kun olen kuolemaisillani. Mutta älä ole surullinen, vaan anna uudelle pennulle kaikki se rakkaus jonka minulle annoit. Jotta hän voisi lähteä tuonpuoleiseen yhtä onnellisena kuin minä, kun hänen aikansa koittaa.

Kiitos, me tapaamme vielä.