Koiran punkkien häätö luonnollisin keinoin

Vaikka koira olisikin madotettu, voit silti hyödyntää luonnollisia menetelmiä kamppailussa punkkeja vastaan.
Koiran punkkien häätö luonnollisin keinoin
Francisco María García

Kirjoittanut ja tarkastanut asianajaja Francisco María García.

Viimeisin päivitys: 21 joulukuuta, 2022

Ulkoloisten torjuminen on välttämätöntä, kun koiran halutaan pysyvän terveenä. Markkinoilla on olemassa lukuisia tuotteita loisten torjumista ja häätöä varten, mutta koiran punkkien häätö onnistuu myös luonnollisin keinoin. Jaamme tänään näistä keinoista tehokkaimmat, joiden avulla pidät uskollisen ystäväsi terveenä.

Punkit ovat suuri huolenaihe jokaiselle lemmikin omistajalle, sillä ne voivat aiheuttaa eläimen terveydelle suurta vahinkoa. Punkin puremasta voi seurata muun muassa kutinaa, allergisia reaktioita ja ihotulehduksia. Koska punkit imevät koiran verta, ne voivat aiheuttaa myös puutostiloja ja jopa anemiaa.

Mitä ovat punkit ja mitä tauteja ne levittävät koiriin?

Punkit ovat pieniä ulkoloisia, jotka hakevat suojaa lukuisten eri eläinten kehoista. Monet kutsuvat punkkeja virheellisesti hyönteiseksi, mutta ne ovat todellisuudessa Ixodoideos-puutiaisten alaluokkaan kuuluvia hämähäkkieläimiä. Punkit luokitellaan suuriksi puutiaisiksi.

Sen lisäksi, että punkit varastavat ravintoaineita ja aiheuttavat ihon kutinaa, ne voivat myös levittää koiriin erinäisiä tauteja. Punkit toimivat kantajina useammille erilaisille sisäloisille ja alkueläimille, jotka voivat aiheuttaa vakavia sairauksia.

Yleisimmät punkkien koiriin levittämät taudit ovat:

  • Borrelioosi
  • Koiran punatauti, eli babesioosi
  • Jänisrutto
  • Koiran ehrlichioosi
  • Punkkihalvaus
  • Anemia
Koiran punkkien häätö luonnollisin keinoin

Koiran punkkien häätö luonnollisin keinoin

Lemmikki on tärkeä madottaa säännöllisesti, mutta koiran punkkien häätö onnistuu myös luonnollisin kotikonstein. Paina mieleesi seuraavat kaksi vinkkiä, joita voit hyödyntää punkkien torjumisessa.

Luonnollinen sitrus-kamomillakarkote

Sitrushedelmät ovat mainioita luonnollisia karkotteita, jotka auttavat karkottamaan punkkien lisäksi myös hyttysiä ja täitä. Kamomilla puolestaan on yksi yrteistä, joista koiraeläimet hyötyvät terveydellisesti eniten.

Ruoansulatusta edistävien ja rauhoittavien ominaisuuksiensa lisäksi kamomillan on osoitettu toimivan ulkoloisten ja muiden haitallisten loisten häädössä.

Tämä rohdos muuttuu vieläkin taloudellisemmaksi, kun uusiokäytät sitrushedelmien kuoret, jotka tavallisesti heittäisit roskiin. Alta löydät ainekset ja perusohjeet, joiden avulla rohdos valmistuu.

Ainekset

  • Litra puhdasta, huoneenlämpöistä vettä
  • Reilu desi luonnollisia kamomillan kukkia tai 3 kamomillateepussia
  • Reilu desi sitrushedelmän (esimerkiksi sitruunan, greipin, mandariinin tai appelsiinin) kuoria ilman ydintä

Ohjeet

  1. Kiehauta ensin litra vettä kattilassa keskilämmöllä.
  2. Kun vesi alkaa kiehua, lisää siihen kamomillan kukat tai kamomillateepussit ja sitrushedelmän kuoret.
  3. Keitä liuosta 3-4 minuuttia. Käännä lämpö pois, peitä kattila kannella ja anna seoksen hautua kannen alla puolen tunnin ajan.
  4. Kun liuos on huoneenlämpöistä, siivilöi ja kaada se suihkepulloon tai muuhun astiaan säilytystä varten.
  5. Liuosta voidaan käyttää kastelemalla sillä pumpulituppo tai puhdas sideharso, jolla koiran ihoa sivellään kevyesti.
Koiran punkkien häätö luonnollisin keinoin

Tätä luonnonmukaista karkotetta käytettäessä on tärkeää vahtia, että koira ei nuole sitä iholtaan. Muista, että sitrushedelmät voivat aiheuttaa koiralle ruoansulatusongelmia kuten ripulia ja oksentelua.

Omenaviinietikka apuun ulkoloisten karkotuksessa

Omenaviinietikka on antiseptisten ominaisuuksiensa ansiosta yksi monikäyttöisimmistä ja tehokkaimmista kotona käytettävistä luonnontuotteista. Se toimii myös tehokkaana ja edullisena luonnollisena karkotteena, kiitos sen sisältämän etikkahapon. Näin sitä voidaan käyttää myös punkkien, täiden ja hyttysten torjumiseen.

Omenaviinietikasta syntyy luonnollinen punkkikarkote, kun sitä sekoitetaan samassa suhteessa veteen. Esimerkiksi puoli litraa omenaviinietikkaa ja puoli litraa puhdasta vettä tuottaa litran verran karkotetta.

Tätä rohdosta käytetään kastamalla siihen puhdas liina, sideharso tai pumpuli, jolla liuosta sivellään kaikkialle koiran kehoon. Liuosta ei saa joutua koiran silmiin tai limakalvoille.

Karkotetta voidaan myös suihkuttaa ympäri kotia ulkoloisten häätämiseksi. Muista kiinnittää erityistä huomiota nurkkiin ja paikkoihin, joissa ei käydä kovin usein. Suihkuta myös kaikki ikkunat ja ovet.

Näiden rutiinien ja kotirohdojen avulla sinun on mahdollista karkottaa koiran punkit ja jopa estää niiltä pääsy kotiisi.


Tämä teksti on tarkoitettu vain tiedoksi eikä se korvaa ammattilaisen konsultaatiota. Jos sinulla on kysyttävää, konsultoi asiantuntijaasi.