Koiran kynsien hoito kotona

Koiran kynsien hoito kotona

Viimeisin päivitys: 10 huhtikuuta, 2020

Kun otetaan huomioon ruokinta, rokotukset ja muut kulut, koiran hoito voi tulla kalliiksi. Monissa perheissä menoja lisäävät lemmikin turkin ja kynsien hoidattaminen ammattilaisella. Koiran kynsien hoito onnistuu kuitenkin yleensä vallan mainiosti myös kotona – ja tänään kerromme, miten tämä tapahtuu.

Miksi koiran kynnet täytyy leikata?

Koiran kynsien hoito kotona

Aivan kuten ihmisenkin, myös koiran kynnet kasvavat nopeasti. Vaikka kovalla pinnalla käveleminen hiookin kynsiä jossain määrin, se ei yleensä riitä pitämään koiran kynsiä tarpeeksi lyhyinä. Kun kynnet kasvavat liian pitkiksi, ne kaareutuvat ja aiheuttavat koiralle ärsytystä ja kipua. Tämä voi jopa muuttaa koiran askellusta ja johtaa muihin terveysongelmiin. Lisäksi liian pitkät kynnet voivat aiheuttaa koiran ihoon haavoja ja haavaumia.

Kuinka usein koiran kynnet täytyy leikata?

Se, kuinka usein koirasi kynnet tarvitsevat trimmausta, riippuu koiran koosta, rodusta ja painosta. Se riippuu lisäksi myös siitä, kuinka paljon koira kävelee. Kuten jo mainitsimmekin, koira hioo kynsiään kävellessään, joten mitä aktiivisempi se on, sitä pidempään voidaan odottaa, kunnes kynsiä taas trimmataan.

On kuitenkin parempi huoltaa kynsiä ainakin kerran kuussa. Jos koirasi on pieni tai viettää paljon aikaa istuma-asennossa, kannattaisi trimmata sen kynsiä kahden kuukauden välein.

Koiran kynsien hoito kotona

Selvittääksesi, milloin on oikea aika lyhentää koiran kynsiä, kuuntele vain yksinkertaisesti sen askelluksen ääntä. Jos kynnet saavat lattiaan osuessaan aikaan “klikkausäänen” – huolimatta siitä, mistä materiaalista lattia on valmistettu -, on selvä, että kynnet ovat kasvaneet liian pitkiksi ja vaativat lyhennystä.

Koiran kynsien hoito kotona

Noudata näitä neuvoja, kun ryhdyt huoltaman koiran kynsiä kotona:

  1. Rauhoittele koiraasi: Jos sen sijaan otat suoraan koirastasi kiinni ja ryhdyt trimmailemaan, se luultavasti pelästyy. Se tulee tuntemaan olonsa epämukavaksi ja haluaa siksi paeta. Odota siis sellaista hetkeä, kun olette molemmat rentoina – myös sinun tulee olla rauhallinen, jotta voisitte saada aikaan hyvän lopputuloksen.
  2. Valitse työkalusi hyvin: Edullisilla koiran kynsien leikkureilla saat trimmattua kynnet oikein. Toisin kuin normaaleiden kynsileikkureiden kanssa, näitä käyttäessäsi et joudu viilaamaan kynttä leikkuun jälkeen.
  3. Aloita jo silloin, kun koirasi on vasta pentu, ja ole johdonmukainen. Jos koira tottuu jo pienenä siihen, että sen kynsiä trimmataan, se tulee suostumaan tähän paremmin silloin, kun se on jo vanhempi.
  4. Älä trimmaa kynnen vaaleanpunaista osaa. Koiran kynsissä on kaksi osaa: valkoinen osa on keratiinia, ja vaaleanpunainen taas sisältää hiussuonia ja hermopäätteitä. Varmista, että sinulla on tilassa hyvä valaistus, jotta voit erittaa nämä kaksi kynnen osaa toisistaan. Jos olet epävarma, älä leikkaa kynsiä kovin paljon. Voit aina tehdä leikkuun uudelleen, jos näet sen tarpeelliseksi.
  5. Välitä koirallesi leikkuun aikana myönteistä energiaa: Koira saattaa olla haluton suostumaan manikyyriin, joten puhu sille pehmeästi ja anna kenties joku maukas herkku. Näin koirasi tulee suhtautumaan suopeammin seuraavaan “kynsihoitoonsa” – ja ken tietää, ehkä se jopa odottaa sitä…! Ja muista ennen kaikkea se, että kuten jo sanoimmekin, teet hyvän työn, sillä sopivan pituisiksi leikatut kynnet ovat koiralle tärkeät sen terveyden kannalta.

Tämä teksti on tarkoitettu vain tiedoksi eikä se korvaa ammattilaisen konsultaatiota. Jos sinulla on kysyttävää, konsultoi asiantuntijaasi.