Kissojen tavallisimmat virussairaudet

Kissojen tavallisimmat virussairaudet
Francisco María García

Kirjoittanut ja tarkastanut asianajaja Francisco María García.

Viimeisin päivitys: 21 joulukuuta, 2022

Kissat tunnetaan itsenäisyydestään, mutta on virhe olettaa tämän luonteenpiirteen tarkoittavan, että eläin ei tarvitse juurikaan hoitoa. Aivan kuten muutkin eläimet, kissat voivat sairastua ja tarvita eläinlääkärin apua. Niin lemmikki- kuin kulkukissatkin voivat kärsiä erilaisista virussairauksista, eikä tartunta katso kissan rotua. Tänään listaamme kissojen tavallisimmat virussairaudet.

Mitkä ovat kissojen tavallisimmat virussairaudet?

1. Kissan leukoosi

Kissan leukoosin aiheuttaa kissan leukemiavirus (FeLV), joka tarttuu lähinnä syljen välityksellä esimerkiksi pureman tai nuolemisen yhteydessä, mutta myös virtsa, uloste ja kyynelneste sisältävät virusta. Tämän lisäksi virus leviää emolta syntymättömille pennuille istukan välityksellä ja syntyneille pennuille maidon kautta.

Suurin osa kissoista parantuu taudista, mutta se voi olla hengenvaarallinen etenkin vastustuskyvyltään heikoille kissoille. Tartunnan saaneista kissoista osa jää pysyviksi kantajiksi, joilla ennuste on huono – pysyvät kantajat kuolevat yleensä 3-5 vuoden kuluttua tartunnasta.

Kissaleukoosin oireet ovat vaihtelevia. Tauti aiheuttaa paitsi kasvaimia eri elimiin, myös altistuksen toissijaisille tulehduksille, kuten kroonisille suu- ja hengitystietulehduksille.

Kissojen tavallisimmat virussairaudet

Kasvainten ja tulehdusten lisäksi kissaleukoosin yleisimmät oireet ovat:

  • Ruokahalun puute
  • Uupumus ja velttous
  • Turvonneet imusolmukkeet
  • Aliravitsemus tai nestehukka
  • Vakava anemia
  • Pienet rakkulat suussa ja poskionteloissa

Tartuntojen estämiseksi tärkeintä on huolehtia rokotuksista, testata kissat taudin varalta ja eristää tartunnan saaneet eläimet. Leukoosivirus ei ole erityisen kestävä ympäristössä, ja se säilyy tartuttamiskykyisenä parhaimmillaankin vain muutamia tunteja. Leukoosin leviäminen saadaan katkaistua estämällä kissojen fyysinen lähikontakti.

2. Kissan herpes

Kissan herpesvirus on yksi kissojen hengitystieinfektioiden pääaiheuttajista. Lähes puolet hengitysteihin vaikuttavista kissojen virussairauksista johtuvat kyseisestä viruksesta. Se aiheuttaa sierainvuotoa, silmien vuotoa, silmätulehdusta, yskää ja muita flunssan kaltaisia oireita.

Kissojen herpes leviää erittäin tehokkaasti pisaratartuntana suun, sierainten ja silmien eritteiden välityksellä. Infektio voi olla hengenvaarallinen pennuille, joiden vastustuskyky ei vielä ole täysin kehittynyt. Jopa kaksi kolmesta sairastuneesta pennusta menehtyy. Aikuiset kissat toipuvat tulehduksista yleensä hyvin ja selviävät ilman vakavia seurauksia.

Virusinfektioon ei ole olemassa tehokasta hoitoa. Hoidot lievittävät tartunnan aiheuttamia oireita, ja sekundäärisiä tulehduksia voidaan hoitaa antibiooteilla. Herpestä vastaan on olemassa tehokas rokote, joka ei kuitenkaan välttämättä estä tartunnan saamista, mutta helpottaa eläimen oireita.

Kissan herpeksen pääasialliset oireet ovat:

  • Kuume
  • Ruokahalun puute
  • Tavallista runsaampi nenän vuotaminen
  • Aivastelu
  • Silmän sidekalvotulehdus
  • Lisääntynyt kyynelnesteen tuotanto
  • Haavaumat sarveiskalvossa

3. Kissarutto

Kissarutto on kissoilla esiintyvä feline panleukopenia -parvoviruksen aiheuttama tartuntatauti. Kyseessä on erittäin tehokkaasti tarttuva tauti, jonka aiheuttama kuolleisuus on korkea. Virus voi heikentää eläimen terveyttä jo päivissä. Myös tälle tartunnalle herkimpiä ovat kissanpennut, ja yli 90 % tartunnan saaneista pennuista menehtyy.

Virus leviää sairaan kissan ulosteiden välityksellä ja tarttuu suun kautta. Koska kyseessä on erittäin kestävä virus, voi kissaruttoon sairastua myös ympäristön välityksellä. Paras keino estää omaa lemmikkiä sairastumasta on rokottaa eläin. Rokote on tehokas, ja useimmat rokotetut kissat ovat suojattuja kissarutolta.

Kissaruton oireisiin kuuluvat:

  • Kova kuume (yli 40 ºC)
  • Hypotermia
  • Oksentelu
  • Ripuli
  • Aliravitsemus ja nestehukka
  • Heikkous ja normaalia runsaampi nukkuminen
  • Anoreksia
  • Huomattava leukosyyttien määrän vähentyminen veressä

Aikainen diagnoosi on tärkeä tehokkaan hoidon varmistamiseksi. Kissa tulee viedä eläinlääkäriin välittömästi, jos sen huomataan kärsivän yllä listatuista oireista. Kissaruttoon ei ole parantavaa lääkettä, mutta oireiden tukihoito on tärkeää.

4. Kissan kalikivirus

Kissan kalikivirus, eli feline calicivirus (FCV), on erilaisia tulehdusoireita aiheuttava virus. Se aiheuttaa ylempien hengitysteiden oireita, keuhkotulehdusta, haavaista suutulehdusta ja joissain tapauksissa suolisto- tai niveltulehdusta. Tauti voi tarttua minkä ikäiselle kissalle tahansa, mutta tartuntoja todetaan eniten alle puolen ikäisillä pennuilla.

Kissojen tavallisimmat virussairaudet

Taudin oireisiin kuuluvat:

  • Kuume
  • Runsas kuolaaminen
  • Aivastelu
  • Rakkulat ja haavaumat kielessä sekä suussa
  • Ruokahalun puute
  • Velttous
  • Aliravitsemus

Sairaus leviää sairaan kissan ulosteen, syljen tai nenän eritteiden välityksellä. Paras keino torjua tartuntaa on rokottaminen.

5. Kissan immuunikato

Kissan immuunikatoa aiheuttava FIV-virus on lentivirus samalla tavalla kuin ihmisten immuunikatovirus HIV. Kissan virus ei kuitenkaan pysty sairastuttamaan ihmistä.

FIV tarttuu esimerkiksi astumisen, verensiirron, pureman tai sylkikontaktin välityksellä. Tautia ilmenee pääosin sukukypsillä leikkaamattomilla kissoilla.

Tartunnan saanut kissa voi olla pitkään oireeton tai kärsiä lievistä oireista. Virus heikentää eläimen vastustuskykyä, minkä vuoksi se on herkkä muille sairauksille ja tulehduksille. Immuunikatoon ei ole parantavaa hoitoa, minkä vuoksi sairastuneen kissan yleiskunnosta huolehtiminen on erityisen tärkeää.


Tämä teksti on tarkoitettu vain tiedoksi eikä se korvaa ammattilaisen konsultaatiota. Jos sinulla on kysyttävää, konsultoi asiantuntijaasi.