koiranomistaja

The Yellow Dog Project: Keltainen nauha kertoo koiran tarvitsevan tilaa

Vaikka koirat ovatkin sosiaalisia eläimiä, jotka yleensä nauttivat huomiosta ja rapsutuksista, jokainen yksilö on erilainen, eivätkä kaikki koirat nauti tuntemattomien ihmisten läheisyydestä – syystä tai toisesta. Tämä mielessä pitäen vajaa kymmenen vuotta sitten perustettiin The Yellow Dog Project -projekti, jonka…

Pienen koiran omistamisen edut

Kun olet adoptoimassa koiraa, yksi ensimmäisistä päätöksistä on se, onko uusi perheenjäsen kooltaan pieni, suuri vai jotain siltä väliltä. Saatat rakastaa kaikkia koiria, mutta suosittelemme miettimään tarkasti, millainen eläin on sopivin juuri sinun kotiisi ja elämäntyyliisi. Tänään keskitymme pieniin nelijalkaisiin…

Voiko koira tartuttaa ihmiseen salmonellan?

Salmonellat ovat suolisto- ja yleisinfektioita aiheuttavia suolistobakteereita, joita monet eläimet kantavat, ja jotka voivat tarttua myös ihmiseen. On mahdollista, että koira tartuttaa ihmiseen salmonellan, mutta tartunta voi tapahtua myös toisinpäin ihmisestä koiraan. Tänään kerromme tarkemmin salmonellabakteerien aiheuttamista oireista ja tartunnan…

Kiitos uskollisuudestasi, rakas ystävä

Koirat tunnetaan uskollisuudestaan, ehdottomasta rakkaudestaan ja ihmisille tekemistään palveluksista. Moni koira antaisi henkensä omistajansa puolesta. Tämä on jotain, mistä meidän kannattaa ottaa oppia, ja juuri se saa sydämemme kuiskaamaan ”Kiitos uskollisuudestasi, rakas ystävä.” Oletko koskaan pohtinut, mistä koirien taipumus ällistyttävään…

Kuinka opettaa koira noutamaan?

Jokainen koiranomistaja tietää pallon, kepin ja frisbeen olevan koiralle suuri houkutus. Yhdessä leikkiminen onkin yksi sekä omistajan että koiran lempiasioista. On hauskaa heittää lelu ja katsella lemmikin juoksevan sen perään. Hankaluudet alkavat siinä vaiheessa, kun lelu tulisi palauttaa omistajalle uutta…

Terveelliset elämäntavat takaavat koiralle onnellisen elämän

Terveelliset elämäntavat ovat yhtä tärkeät koiralle kuin ne ovat ihmisellekin. Tasapainoinen ruokavalio, liikunta, leikkiminen, rakkaus sekä hygieniasta ja terveydestä huolehtiminen takaavat koiran terveellisen elämän ja korkean elämänlaadun. Huolimattomuus tai varomattomuus millä tahansa näistä osa-alueista voi johtaa moniin negatiivisiin seurauksiin. On…

Kuinka viettää hauskaa yhteistä aikaa koiran kanssa?

Koiran kanssa kodin jakaminen on palkitseva kokemus. Eläin saa ihmisen tuntemaan olonsa hyväksi ja rakastetuksi, ollen tukena kaikissa elämän käänteissä. On tärkeää, että omistaja viettää runsaasti yhteistä aikaa koiran kanssa. Mitä monimuotoisempia aktiviteetit ovat, sitä enemmän iloa ne tuottavat molemmille…

Lentoyhtiö kadotti perheen koiran

Lemmikin kanssa matkustaminen voi olla rankkaa millä kulkuneuvolla tahansa, ja oman jännityksensä tuo lentomatkustaminen, jolloin eläin ei voi – pienimpiä koiria ja kissoja lukuun ottamatta – matkustaa omistajansa vierellä. Tänään kerromme tilanteesta, jossa omistajan omistajan pahin pelko kävi toteen, kun…

90-vuotias nainen matkusti ympäri Yhdysvaltoja koiransa kanssa

Kun 90-vuotias Norma Jean Bauerschmidt sai syöpädiagnoosin, hän valitsi hoitojen sijaan matkustamisen ympäri Yhdysvaltoja perheensä ja koiransa kanssa. Tämä saattaa kuulostaa elokuvan juonelta, mutta on täysin todellinen tarina. 90-vuotias nainen matkusti ympäri Yhdysvaltoja koiransa kanssa Vuonna 2015, kaksi päivää ennen…

Kuinka muuttaa koiran ulkoilutus hauskemmaksi?

Ulkoileminen ja liikunta ovat elintärkeitä asioita koiran terveydelle ja hyvinvoinnille. Valitettavasti päivittäiset rutiinit muuttuvat usein huomaamatta hieman tylsiksi ja yksitoikkoisiksi – sekä omistajalle että lemmikille – ja tämä koskee myös kävelyillä käymistä. Kuinka siis muuttaa koiran ulkoilutus hauskemmaksi? Kuinka muuttaa…

Yhteiset aktiviteetit koiran kanssa

Koiranomistajan elämän vaikeimpia hetkiä ovat ne, kun koira joudutaan jättämään yksin kotiin työpäivän tai muiden menojen ajaksi. Koska lemmikki joutuu viettämään arjessa paljon aikaa yksin, yhteiset aktiviteetit koiran kanssa ovat erittäin tärkeitä. Yhteiset aktiviteetit koiran kanssa Aktiviteetit kaupungissa Tänä päivänä…

Miksi on tärkeää, että koira kunnioittaa omistajaansa?

Tänään kerromme, miksi on tärkeää, että koira kunnioittaa omistajaansa, ja selvitämme, millä keinoin tähän pisteeseen päästään. Miksi on tärkeää, että koira kunnioittaa omistajaansa? Koirat polveutuvat susista, jotka ovat aina eläneet laumoissa. Koirat ovat monin tavoin esi-isiensä kaltaisia, ja kuten jokainen…

Olet kanssani maailmasi loppuun asti

Moni koiranomistaja mietti ennen lemmikin hankkimista lukemattomia kertoja, onko koiran omistaminen sittenkään hyvä ja elämäntilanteeseen sopiva idea. Olemme melko varmoja, että suurin osa koiran lopulta kotiinsa tervetulleeksi toivottaneista ei ole katunut päätöstään. Koiran hankkiminen tarkoittaa, että sinulla on uskollinen ystävä, jonka…

Eläin ei ole ihminen – älä inhimillistä koiranpentuasi

Koiranpennun adoptointi on päätös, jota ei tulisi tehdä kevyin perustein. Totta kuitenkin on, että kyse on yhdestä elämän parhaista päätöksistä. Jo ennen päätöstä lemmikin hankinnasta on otettava selvää, miten koiraa käsitellään, ja jo tässä vaiheessa on hyvä painaa mieleen, että…

Asioita, joita koira ei halua omistajansa tekevän

Koirasi todennäköisesti rakastaa sinua ja myös näyttää sen. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sen nauttivan kaikista tekemisistäsi. Tietyt ihmiselle lajityypilliset tavat tai käytösmallit voivat hämmentää tai jopa ärsyttää eläintä. Seuraavaksi listaamme viisi asiaa, joita koira ei halua omistajansa tekevän. Asioita, joita…

Kuinka estää koiravarkaus?

Valitettavasti koiria joutuu varastetuksi. Joissain maissa on jopa koiravarkauksiin erikoistuneita rikollisjengejä, jotka varastavat erityisesti suosittujen rotujen edustajia, jotka on helppo myydä eteenpäin. Vaikka Suomessa tällaiset tapaukset ovatkin harvinaisia, on jokaisen omistajan hyvä tietää, kuinka estää koiravarkaus. Esiin on tullut myös…

Koira ymmärtää omistajansa käytöstä

Jokainen koiranomistaja tietää lemmikin ymmärtävän enemmän kuin moni kuvitteleekaan. Nyt väittämälle on myös tieteellisiä todisteita, sillä tutkimuksissa on selvinnyt, että koira ymmärtää omalla tavallaan omistajaansa ja myös sanoja. Onko totta, että koira muistuttaa omistajaansa? Jokainen on kuullut väittämän siitä, että koirat…

Kuinka opettaa koira noutamaan pallo?

Pallon tai muun lelun heitteleminen on yksi tavallisimmista leikeistä, joita omistajat harrastavat lemmikkiensä kanssa. Vaikka tämä voikin tuntua yksinkertaiselta aktiviteetilta, vaatii kärsivällisyyttä ja taitoa opettaa koira noutamaan esine. Seuraavaksi kerromme muutamia hyviä vinkkejä, joiden avulla voidaan opettaa koira noutamaan pallo…

Parhaat leikit ja aktiviteetit koiralle

Koirat tunnetaan energisinä eläiminä, jotka innostuvat helposti lähes mistä tahansa asiasta. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, että koirat eivät ikinä tylsistyisi, päinvastoin. Leikit ovat hyvin tärkeitä koiran oppimisen, koulutuksen ja tottelevaisuuden kannalta. Tämän vuoksi listaamme tänään parhaat leikit ja aktiviteetit koiralle –…