Onko koirasi aggressiivinen? Syynä ei ole sen luonne

Koiran käytös kertoo enemmän kuin arvaisitkaan.
Onko koirasi aggressiivinen? Syynä ei ole sen luonne

Viimeisin päivitys: 19 elokuuta, 2018

Ihmiset sanovat toisinaan, että on olemassa pahoja tai vaarallisia lemmikkejä. Eläintä ei kuitenkaan voi syyttää pahaksi sen perimän tai luonteen vuoksi, vaan syy löytyy kasvatuksesta tai omistajista. Tässä artikkelissa kerromme, miksi koiran aggressiivisuus ei ole sen oma vika.

Aggressiivinen koira

Hampaiden paljastaminen ja hermostunut haukkuminen ovat merkkejä koiran aggressiivisuudesta. Tällainen käyttäytyminen saattaa johtaa moniin ongelmiin – sekä eläimelle itselleen että koiran läheisyydessä eläville.

Ihmiset sanovat usein tiettyjen rotujen olevan aggressiivisia, mutta tämä ei ole koko totuus. Se, että koira on tietyn rotuinen, ei tarkoita, että se hyökkää tai puree.

Aggressio on muihin kohdistuvaa käyttäytymistä, ja sen motiivina on puolustus tai hyökkäys. Se saattaa myös olla merkki pelosta tai dominoinnista.

Miksi koiralle kehittyy aggressiivisia taipumuksia?

Tappelevat koirat

Monet asiat vaikuttavat koiran aggressiivisuuteen. Osa syistä on lähtöisin koirasta itsestään, osa sen suhteesta ihmisiin. Yleisimmät syyt koiran aggressiivisuuteen ovat:

1. Terveysongelmat

Koira voi kehittää aggressiivisia piirteitä, jos siihen sattuu tai se on sairas. Tällaisesta käytöksestä saattaa tulla tapa, jos koiralla on iho-ongelmia tai murtuneita luita, tai jos koira on kipeä tai heikko.

Koira ei ymmärrä oireiden johtuvan sen fyysisestä kunnosta, joten se voi luulla ihmisten tai eläinten ympärillään satuttavan sitä. Tällainen käytös on tavallista kulkukoirilla, jotka ovat kokeneet pahoinpitelyä.

Jos koirasi alkaa näyttää aggression merkkejä, suosittelemme viemään sen eläinlääkäriin, jotta ammattilainen voi selvittää, kärsiikö eläin jostain sairaudesta.

2. Sosialisaation puute

Koiranpennulla on tärkeää olla seuraa muista eläimistä 3-12 viikon iässä, jotta sosialisaatioprosessi käynnistyy. Tämän vaiheen tulisi sisältää paitsi muiden koirien, myös uusien ihmisten tapaamista.

Sosiaalinen koira on terveempi, tasapainoisempi ja vähemmän aggressiivinen kuin koira, jota ei ole opetettu toimimaan muiden eläinten ja ihmisten kanssa.

Jos koira ei ole koskaan ollut puistossa tai tavannut muita koiria tai ihmisiä perheen ulkopuolelta, on todennäköisempää, että pelko ja stressi aiheuttavat siinä aggressiivisia piirteitä. Tämän vuoksi koira on tärkeä sosiaalistaa jo nuorena.

3. Heikko koulutus

Jos koiraa ei ole koulutettu kunnolla eikä sille ole asetettu selkeitä rajoja, se saattaa olla aggressiivinen sellaisia ihmisiä ja eläimiä kohtaan, jotka yrittävät käskyttää sitä. Heikko koulutus saattaa johtua myös liiallisesta koiran hemmottelusta ja siitä, että koiraa kohdellaan ihmisten tavoin sen sijaan, että sitä opetettaisiin oikealla tavalla.

Toisaalta myös liiallinen rankaiseminen, huutaminen ja lyöminen voivat pahentaa koiran aggressiivisuutta. Koiran pitäminen sidottuna, sen ruokkimatta jättäminen tai sen uhkailu voivat kaikki muokata eläimen luonnetta.

4. Äitiys

Aggressiivinen koira

Naaraspuoliset koirat ovat usein aggressiivisia synnyttäessään ja pentujen muutaman ensimmäisen elinpäivän aikana. Ne eivät anna kenenkään, johon ne eivät luota, lähestyä pentuja. Tämä on vaistonvarainen reaktio, sillä emo haluaa aina suojella jälkeläisiään.

5. Territoriaalisuus

Jotkut koirat saattavat muuttua aggressiivisiksi, jos ne kokevat johtajuutensa tai alueellisen hallintansa uhatuksi. Jos tunkeilija valtaa koiran tilan tai ottaa sille kuuluvan esineen, koira haukkuu ja murisee. Tällaista toimintaa on syytä välttää erityisesti silloin, kun talouteen ollaan tuomassa toinen lemmikki tai perheeseen on syntymässä lapsi.

Jotkut koirat ovat erittäin omistushaluisia tiettyä esinettä, ihmistä tai toista eläintä kohtaan. Jos ihminen yrittää ottaa koiralta lelun, koira puolustaa omaansa kynsin ja hampain. Koira voi käyttäytyä samoin, jos ihminen lähestyy sen pentuja tai ”alamaisia” (esimerkiksi kun kyseessä on alfauros).


Tämä teksti on tarkoitettu vain tiedoksi eikä se korvaa ammattilaisen konsultaatiota. Jos sinulla on kysyttävää, konsultoi asiantuntijaasi.