Miksi on tärkeää, että koira kunnioittaa omistajaansa?

Koirat ovat laumaeläimiä, jotka kaipaavat ryhmäänsä johtajaa. Jos haluat lemmikkisi kunnioittavan sinua, sinun tulee omaksua oikea rooli.
Miksi on tärkeää, että koira kunnioittaa omistajaansa?

Viimeisin päivitys: 14 toukokuuta, 2019

Tänään kerromme, miksi on tärkeää, että koira kunnioittaa omistajaansa, ja selvitämme, millä keinoin tähän pisteeseen päästään.

Miksi on tärkeää, että koira kunnioittaa omistajaansa?

Miksi on tärkeää, että koira kunnioittaa omistajaansa?

Koirat polveutuvat susista, jotka ovat aina eläneet laumoissa. Koirat ovat monin tavoin esi-isiensä kaltaisia, ja kuten jokainen laumaeläin, nekin tarvitsevat itselleen johtajan. Ilman johtajaa koiran selviytymisvaistot ottavat vallan, ja se kävelee jokaisen tielleen tulevan yli tavoitellessaan itsenäistä elämää.

Koira tarvitsee johtajan, joka kertoo sille, kuka on vastuussa ja mitä tietä lauma kulkee. Muista, että eläimet – myös lemmikit – toimivat aina pohjimmiltaan vaistojensa varassa. Jos et varmista paikkaasi laumanjohtajana ja sitä että koirasi kunnioittaa sinua, voit olla varma, että se yrittää dominoida kaikkia – myös sinua.

Mitä tapahtuu, jos koira ei kunnioita omistajaansa?

Koira, jolla ei ole johtajaa, voi alkaa käyttäytyä sopimattomasti ja tottelemattomasti, minkä lisäksi sille muodostuu huonoja käytöstapoja, ja siitä voi tulla jopa aggressiivinen.

Koira yrittää saada huomiota, mutta huonoin keinoin. Eläin voi alkaa tuhota kotia, hyökkäillä ihmisten kimppuun tai haukkua levottomasti pitkin päivää, saaden koko naapuruston hermostumaan itseensä.

Kuinka vaatia kunnioitusta koiralta

Jos edellä mainitut käyttäytymismallit kuulostavat surullisen tutuilta, saatat miettiä, kuinka koiran saa kunnioittamaan itseään. Aivan ensimmäisenä muistutamme, että fyysinen vahingoittaminen ja huutaminen eivät ole koskaan oikea tapa toimia. Tällainen käytös saa koiran pelkäämään ja ainoastaan pahentaa asioita.

Positiivinen vahvistaminen on todettu yhdeksi parhaista vaihtoehdoista opetettiinpa koiralle mitä tahansa käyttäytymistä, ja metodi toimii myös erinomaisesti halutessasi koirasi kunnioittavan sinua.

  1. Älä anna koiran nukkua huonekalujen, kuten sohvan tai sängyn, päällä. On myös hyvä estää koiran makoilu kodin kulkuväylillä, kuten oviaukoissa tai keskellä käytävää. Jos koira tottuu viettämään kaiken aikansa paikoissa, joista perheenjäsenet kulkevat jatkuvasti sen ohi, sille voi muodostua mielikuva siitä, että muut laumanjäsenet ikään kuin joutuvat pyytämään siltä lupaa ohittaakseen sen. Tästä se päättelee helposti olevansa laumanjohtaja.
  2. Älä anna koiran päättää, milloin on aika aloittaa tai lopettaa leikkiminen. Sinun tulisi olla se, joka päättää, koska on aika leikkiä tai riehua. Muista, että leikin aikanakaan ei ole hyvä antaa koiran purra tai töniä itseään, sillä nämä ovat molemmat dominoivia eleitä.
  3. Älä mene koiran luokse antaaksesi sille huomiota tai hellyyttä, vaan odota koiran tulevan luoksesi. Luonnossa alistuva osapuoli lähestyy aina laumanjohtajaa, ei päinvastoin.

Muita hyödyllisiä vinkkejä

Miksi on tärkeää, että koira kunnioittaa omistajaansa?
  1. Koiran tulisi aina syödä viimeisenä, muun perheen ruokailun jälkeen. Ruokailujärjestys vahvistaa koiran asemaa laumassa, ja saa eläimen ymmärtämään, että se ei ole lauman johtohahmo.
  2. Koira ei saa kulkea ulko-ovesta ensimmäisenä ulos, eikä varsinkaan vetää sinua ulos perässään lenkille. Koira kulkee ihmisen perässä, kuten sen luontaiseen asemaan kuuluu.
  3. Koiran tulee totella talon sääntöjä. Koiran täytyy ymmärtää, mitä se saa tehdä missäkin osassa taloa ja sen ympäristöä. On olemassa omat paikkansa syömiselle, nukkumiselle, leikkimiselle ja tarpeiden tekemiselle.
  4. Koiran tulee olla sosiaalinen ja kunnioittava myös ystäviä ja naapureita kohtaan. Koira ei saa koskaan osoittaa dominoivaa käyttäytymistä ihmisiä kohtaan – muuten se omaksuu helposti, että tällainen laumanjohtajalle kuuluva käytös on sopivaa myös sille.
  5. Koiralle on hyvä opettaa peruskäskyt. Jotta sinun on helpompi vaatia kunnioitusta koiralta, sinun täytyy pystyä kertomaan sille selkeästi, mitä haluat sen tekevän. Tämä onnistuu parhaiten kouluttamalla koiraa ja opettamalla sille peruskäskyt, kuten istu, tänne ja paikka.
  6. Koira tarvitsee tarpeeksi liikuntaa. Jos koiralla on paljon ylimääräistä energiaa, se voi stressaantua ja hermostua, jolloin sitä on entistä vaikeammin hallita. Eikä yksikään omistaja tietenkään halua, että omalla lemmikillä on huono olla.
  7. Koira ei saa hyppiä sinua vasten saapuessasi kotiin. Jos koira käyttäytyy liian innostuneesti, jätä se huomiotta. Koiran täytyy oppia, että se saa huomiota ja rapsutuksia osakseen vasta käyttäytyessään rauhallisesti.

Seuraa näitä ohjeita ja muista lisäksi osoittaa koirallesi sen ansaitsemaa rakkautta ja hellyyttä. Pitämällä hellyyden ja kurin tasapainossa keskenään, elätte onnellista elämää yhdessä rakkaan lemmikkisi kanssa.


Tämä teksti on tarkoitettu vain tiedoksi eikä se korvaa ammattilaisen konsultaatiota. Jos sinulla on kysyttävää, konsultoi asiantuntijaasi.