Omistajien yleisimmät virheet koiran kävelytyksessä

Omistajien yleisimmät virheet koiran kävelytyksessä

Viimeisin päivitys: 14 marraskuuta, 2020

Useimmat koiranomistajat nauttivat lemmikkinsä kanssa ajan viettämisestä ja ulkoilusta. Totuus kuitenkin on, että virheet koiran kävelytyksessä ovat yleisiä, eikä lemmikin ulkoiluttaminen ole aivan niin yksinkertainen aktiviteetti kuin voisi kuvitella.

Tänään kerromme, kuinka omistaja voi estää ja ratkaista koiran ulkoiluttamiseen liittyviä ongelmia – jatka lukemista ja paina vinkit mieleesi seuraavaa kävelylenkkiä varten.

Yleisimmät virheet koiran kävelytyksessä

Aloitetaan tärkeimmästä, eli siitä, kuinka jotkut omistajat uskovat, että koiralle riittää se, että se pääsee päivän aikana ulos muutamaksi minuutiksi tarpeensa tehdäkseen. Oli kyseessä minkä kokoinen ja rotuinen koira tahansa, tämä ei pidä paikkaansa. Koiran ulkoiluttaminen vaatii huomattavasti enemmän vaivannäköä, sillä kävelylenkkien tulee olla niin pitkiä, että eläin saa purettua energiaansa, rentouduttua ja tutustuttua ympäristöönsä.

Omistajien yleisimmät virheet koiran kävelytyksessä

Koiraa ulkoilutettaessa ei siis saa kiirehtiä. Tämän lisäksi kannattaa kiinnittää huomiota seuraaviin viiteen asiaan.

Koiran ei anneta haistella ympäristöä

Kun koira löytää kadulta tai luonnosta jotain ihmisen silmään epämiellyttävää – kuten roskia tai toisen koiran virtsaa – ensimmäinen reaktio on usein vetää se pois paikalta. Jos kyseessä ei ole koiralle vaarallinen asia, kannattaa sen antaa jatkaa haistelemista, sillä tämä on sen tapa tutustua ympäristöönsä ja selvittää, keitä sen lajitovereita ympäristössä liikkuu.

Talutusihnan nykyminen koiran vetäessä

Kovaa hihnan vetäminen ei opeta koiralle mitään, vaan aiheuttaa sille stressiä ja pahimmassa tapauksessa jopa vahingoittaa sitä. Jos koira vetää kävelyillä, kannattaa hankkia vedonestovaljaat ja opettaa koira pois tästä huonosta tavasta.

Koiralle huutaminen sen leikkiessä tai tapellessa lajitovereidensa kanssa

Huutaminen ja fyysinen väärinkohtelu ovat aina paheksuttavia asioita koiranomistajalta. Parasta olisi koiran tapellessa lähteä pois paikalta mahdollisimman nopeasti.

Jos koirasi ärsyttää aina toisia koiria tai sitten ärsyyntyy itse ja hyökää, hanki ammattilaisen apua lemmikkisi koulutukseen. Toteuta aina positiivista vahvistamista. Jos huudat tai lyöt koiraasi silloin, kun se on keskellä tappelua, todennäköisesti se hermostuu ja saattaa kostaa sinulle puremalla.

Koira ei saa tutustua muihin eläimiin

Sosiaalistaminen on hyvin tärkeää koirilla ja lemmikeillä yleisesti ottaen. Siksi onkin niin, että jos olet kadulla tai puistossa koirasi kanssa, sinun tulisi antaa sen mennä muiden koirien ja ihmisten lähelle, jotta sen persoonallisuus kehittyy ystävälliseksi.

Omistajien yleisimmät virheet koiran kävelytyksessä

Kuten kaikissa asioissa, ongelmia ilmenee aina silloin tällöin, ja konflikteja toisten koirien kanssa saattaa kehittyä. Älä turhaudu näistä tilanteista suuresti, vaan ole kärsivällinen ja yhteistyössä muiden koiranomistajien kanssa, jotta saisit aikaan positiivisia tuloksia.

Hyvin lyhyet tai pitkät lenkit

Kuten jo mainitsimmekin, jos viet koirasi ulos vain roskienviennin ajaksi ja annat sen kävellä itsekseen viiden minuutin ajan, tämä ei ole tarpeeksi, sillä koira tarvitsee kävelyiltään muutakin kuin ulostamista ja virtsaamista ollakseen terve.

Toisaalta taas hyvin pitkät kävelytykset voivat olla joillekin koirille haitallisia, ja tämä riippuu yksilön tarpeista ja persoonallisuudesta. Hermostunut koira tarvitsee enemmän aikaa kävelyillään, ja ikääntynyt koira taas vähemmän. Muodosta rutiinisi koirasi kanssa maalaisjärjen avulla sekä sen, että mukautat omat tottumuksesi koiran tarpeisiin.

Vältä näitä viittä virhettä, kun seuraavan kerran lähdet ulos ystäväsi kanssa, ja muista myös tietysti nauttia yhdessä viettämästänne ajasta!


Tämä teksti on tarkoitettu vain tiedoksi eikä se korvaa ammattilaisen konsultaatiota. Jos sinulla on kysyttävää, konsultoi asiantuntijaasi.