Miksi koira itkee? Kaikki lemmikkien tunteista

Jokaisella lemmikin näyttämällä tunteella on syynsä. Käymme läpi todennäköisimmät syyt, jotta ymmärrät, mistä koirasi surullisuus johtuu.
Miksi koira itkee? Kaikki lemmikkien tunteista

Viimeisin päivitys: 20 elokuuta, 2018

Harva asia tekee meidät yhtä surulliseksi kuin koiramme itku. Joskus koira itkee ilman selvää syytä: eläin on tavalliseen tapaansa rauhallinen, ja aloittaa yhtäkkiä ulvomisen. Mitä ovat syyt koiran itkun takana?

Syyt saattavat vaihdella koiran iän mukaan, mutta uskomme koiran itkulla olevan viisi yleistä aiheuttajaa. Itkevän koiran näkeminen tekee meidät surulliseksi, sillä kuvittelemme aiheuttavamme sen tekemällä jotain väärin. Tämä ei kuitenkaan pidä paikkaansa.

Tiedoksesi – ja mielenrauhasi taataksemme – listaamme nyt viisi mahdollista syytä koiran itkuun.

5 syytä miksi koira itkee

Koira itkee

Vertaamme usein koiran toimintaa ihmisten tapoihin, mikä saa meidät ymmärtämään koiraa väärin. Mitä ihminen tekee ollessaan levoton tai kun jokin aiheuttaa hänelle kipua? Hän itkee. Mutta tämä ei tarkoita, että nämä olisivat syitä, joiden vuoksi koira itkee.

Toisin kuin ihmiset, koirat eivät eritä kyyneleitä, eivätkä itke surun tai kivun vuoksi. Kuten haukkuminen, myös itku on koiran tapa kommunikoida.

Koirat ovat hyviä yhdistämään asioita. On siis mahdollista, että paljon itkevä koira osaa yhdistää itkemisen ja huomion saamisen. Näin se saattaa jatkaa itkemistä saadakseen omistajansa huomion.

Yleisimmät syyt sille, että koira itkee, ovat seuraavat:

Koira kaipaa perhettään

Koiranpennut ovat itkemisen mestareita. Yksi suurimmista syistä koiranpennun itkulle on se, että se haluaa olla perheensä kanssa.

Muutama viikko koiran syntymän jälkeen alkaa ensimmäinen leimautumisvaihe, jonka pentu viettää emonsa ja sisarustensa kanssa opetellen sosiaalisia taitoja. Kun pentu erotetaan alkuperäisestä perheestään, saattaa se viettää yöt itkien.

On kolme tapaa, joilla voimme helpottaa pennun oloa.

  1. Koiranpentu nukkuu ensimmäiset viikkonsa käpertyneenä emonsa ja sisarustensa viereen. Näin ollen, jos pentu joutuu yhtäkkiä nukkumaan yksin, se saattaa tuntea olonsa turvattomaksi ja aloittaa itkemisen. Anna koiralle esimerkiksi peitto, jonka viereen se voi käpertyä, tai ota pentu nukkumaan kanssasi.
  2. Tikittävä kello voi auttaa koiraa rauhoittumaan.
  3. Pennun petiin voi asettaa koiraa suuremman pehmolelun, jonka vieressä se tuntee olonsa mukavaksi ja turvalliseksi.

Koira pelkää

Moni asia voi pelottaa koiraa. Pelkoa herättäviä asioita voivat olla esimerkiksi muutto uuteen kotiin, ulkoa kantautuvat äänet, vieraassa paikassa hoidossa olo omistajan loman aikaan, eläinlääkärikäynti ja yksin kotiin jääminen.

Yleensä tämä tapahtuu siinä vaiheessa, kun koirasta tulee kunnolla osa perhettä tai kun omistaja palaa hakemaan koiraa.

Koiralla on nälkä

Jokaisella koiralla on oma tapansa kommunikoida omistajansa kanssa. Esimerkiksi nälän yllättäessä moni koira kävelee ruokailupaikalleen ja liikuttaa ruokakuppia tassullaan saadakseen aikaan ääntä, jotta omistaja ymmärtää koiran haluavan ruokaa tai vettä.

Toiset koirat valitsevat tällöin itkemisen ja tekevät sen ruokailupaikan lähettyvillä.

Koira kokee kipua tai on sairas

Surullinen koira

Koira saattaa kertoa huonosta olostaan itkemällä tai ulvomalla. Jos koet koirasi näyttävän huonovointiselta, varaa heti aika eläinlääkäriin. Eläinlääkärin tutkimus on erittäin tärkeä, etenkin jos koiran elinoloissa ei ole tapahtunut muutoksia, jotka voivat aiheuttaa itkemisen.

Koira manipuloi

Kuten aikaisin mainitsimme, koirat ovat taitavia yhdistämään toiminnan ja sen seurauksen. Jos koiraa on aikaisemmin rauhoiteltu tai hellitty sen itkiessä, se osaa yhdistää nämä kaksi asiaa ja saattaa itkeä saadakseen omistajansa huomion. Ainoa tapa päästä tästä käytöksestä eroon on ammattimainen koulutus.

Muista, että kukaan ei ymmärrä koiraasi ja sen itkun syitä yhtä hyvin kuin sinä!


Tämä teksti on tarkoitettu vain tiedoksi eikä se korvaa ammattilaisen konsultaatiota. Jos sinulla on kysyttävää, konsultoi asiantuntijaasi.