Tapa nukkua kertoo koiran luonteesta

Aivan kuten ihmisetkin, myös koirat ilmaisevat persoonallisuuttaan, tunnetilaansa ja jopa näkemiään unia valitsemallaan nukkuma-asennolla.
Tapa nukkua kertoo koiran luonteesta

Viimeisin päivitys: 24 helmikuuta, 2019

Tiesitkö, että koiran tapa nukkua kertoo paljon tämän luonteesta? Tässä artikkelissa kerromme, mitä erilaiset nukkuma-asennot viestittävät koiran persoonallisuudesta ja tunnetilasta.

Kuinka paljon koiran tulee nukkua?

Tämä on yleinen eläinlääkäreille esitettävä kysymys. Vastaukseen vaikuttavat tietysti koiran ikä, koko, terveydentila ja sen päivittäisten aktiviteettien määrä. Toisinaan koiranomistajista tuntuu, että lemmikki nukkuu kaiket päivät, ja joissain tapauksissa tämä pitää paikkansa.

Koiranpennut nukkuvat jopa 20 tuntia vuorokaudessa. Ne tarvitsevat paljon unta kasvaessaan ja kehittyessään. Pienet aikuiset koirat nukkuvat noin 15-16 tuntia päivässä ja suuret puolestaan noin 16-18 tuntia. Seniori-ikäiset koirat tarvitsevat luonnollisesti runsaasti unta, ja saattavat olla hereillä ainoastaan muutaman tunnin vuorokaudesta.

Tapa nukkua kertoo koiran luonteesta

Lemmikit voivat muistuttaa omistajiaan monin tavoin, aina nukkumistyyliin saakka. Kuten jo mainitsimme, tapa nukkua voi kertoa paljon koiran luonteesta. Kaikki alla listaamamme nukkuma-asennot kertovat jotain oleellista lemmikin persoonasta.

Tapa nukkua kertoo koiran luonteesta

1. Kyljellään

Nukkui koira sitten lattialla, maton päällä tai sängyssä, kyljellään nukkuessaan se on valinnut kaikkein rauhallisimman ja rennoimman asennon. Koiran jalat ovat levällään, korvat lepäävät täysin rentoina ja pää on hieman ylöspäin kallellaan.

Jos koira nukkuu kyljellään, sillä on hyvin mukava ja itsevarma olo. Tämä on asento iloisille, uskollisille, huolettomille ja nukkumista rakastaville nelijalkaisille ystäville.

2. Kerällä

Tämä on yksi koirien yleisimmistä nukkuma-asennoista, etenkin talvisin ja öiseen aikaan. Koiran pää lepää sen jalkojen päällä ja sen vartalo on kiertynyt kerälle.

Jos eläin valitsee tämän asennon, se käyttää omaa ruuminlämpöään hyödykseen. Mitä taas koiran persoonaan tulee, tämä asento antaa viitteitä siitä, että kyseessä on hyvin suloinen ja helposti koulutettavissa oleva yksilö.

3. Vatsallaan jalat venytettyinä

Jos koira nukkuu vatsallaan takajalat taaksepäin venytettyinä ja etujalat edessään, kuono niiden välissä leväten, se todennäköisesti vie sängystä koko tilan itselleen.

Tämän asennon valitsevat yleensä pennut ja aikuiset koirat silloin, kun ne ovat äärimmäisen tyytyväisiä. Lisäksi se on merkki motivaatiosta ja energiasta.

4. Jalat levällään

Tämä on hauskan näköinen nukkuma-asento. Koira makaa vatsallaan, sen pää lepää lattiaa vasten ja takajalkat ovat täysin levällään.

Vaikka asento saattaa näyttää ihmisen silmään huvittavan lisäksi myös hieman epämukavalta, on se koirille hyvin mieluisa. Tämä asento kertoo koiran olevan erittäin onnellinen, huoleton ja rentoutunut.

5. Vatsallaan

Koiran tapa nukkua kertoo eläimen luonteesta

Tämän asennon valitsevat usein herkät ja ehkä jopa hieman pelokkaat yksilöt. Se on kuitenkin myös suosittu asento koirilla, jotka ovat juuri nukahtamaisillaan, eivätkä vielä vaipuneet syvään uneen.

Vatsallaan nukkuvan koiran on helppo ponnahtaa nopeasti hereille tarvittaessa. Tässä asennossa eläin ei välttämättä ole vielä täysin rentoutunut, sen pää on hieman kallellaan sivulle ja se eroaa jalat levällään nukkuvista koirista siten, että se pitää jalkansa lähellä vartaloaan. Tämä on suosittu nukkumistyyli energisten koirarotujen keskuudessa.

6. Selällään

Asento tunnetaan myös termillä leikkii kuollutta. Koira makaa selällään, pää kallellaan taaksepäin, etujalat vatsan päällä ja takajalat taaksepäin levitettyinä. Yleensä koira nukkuu tässä asennossa silloin, kun se on äärimmäisen rento tai väsynyt pitkän lenkin jälkeen.

Tämän asennon yksi monista tarkoituksista on viilentää koiran kehoa mahdollisimman nopeasti. Se on kuitenkin myös selkeä merkki siitä, että koira on hyvin onnellinen, itsevarma ja tuntee olonsa turvalliseksi. Myös selällään nukkuessaan koiran on helppo reagoida nopeasti ärsykkeisiin ja ponnahtaa tarvittaessa silmänräpäyksessä takaisin jaloilleen.


Tämä teksti on tarkoitettu vain tiedoksi eikä se korvaa ammattilaisen konsultaatiota. Jos sinulla on kysyttävää, konsultoi asiantuntijaasi.