Koiran piristäminen on helppoa näiden 6 tavan avulla

Koiran piristäminen on helppoa näiden 6 tavan avulla

Viimeisin päivitys: 08 joulukuuta, 2018

Moni asia – kuten tylsistyminen, muutto tai perheenjäsenen ikävöinti – voi lannistaa koiran tai saada sen huonolle tuulelle. Olemassa on onneksi monia tapoja, joiden avulla koiran piristäminen onnistuu.

Koiran piristäminen

1. Auta koiraa rutiineissa

Koira voi tulla surulliseksi joutuessaan uuden tilanteen eteen, jota se ei täysin ymmärrä. Ehkä perhe on muuttanut uuteen kotiin tai koira on menettänyt eläinystävänsä.

Koirat rakastavat rutiineja ja saavat niistä turvaa. Tieto siitä, milloin on aika syödä, ulkoilla ja nukkua, voi auttaa koiraa selviämään isoista elämänmuutoksista. Luo siis selkeä rutiini ja seuraa sitä päivittäin. Jo muutaman päivän kuluttua koira alkaa ymmärtää, mitä siltä odotetaan, ja alkaa sopeutua uuteen tilanteeseen tai ympäristöön.

2. Älä toru tai rankaise koiraa

Kukaan ei pidä rangaistuksi joutumisesta, eikä myöskään rankaiseminen ole miellyttävää. Koira, jota nuhdellaan tai estetään tekemästä asioita jatkuvasti, ei ole onnellinen. Jos sen sijaan kehut lemmikkiäsi sen toimiessa oikein, se oppii nopeasti käyttäytymään halutulla tavalla. Tämä on helppo tapa piristää koiraa.

  • Ennakoi huonon käytöksen aiheuttaja ja estä sitä tapahtumasta. Tutkiiko koira roskakoria jäädessään yksin kotiin? Paras tapa ennalta ehkäistä ongelma, on siirtää roskakori kaappiin, jolloin eläin ei pääse siihen käsiksi.
  • Älä käske koiraa pakollista enempää. Hankkiudu eroon tarpeettomista komennoista. Mitä vähemmän käskyjä koira saa, sitä vähemmän sen tarvitsee totella. Näin eläimen stressitaso laskee ja käytös paranee.
6 tapaa piristää koiraa
  • Älä kiinnitä huomiota huonoon käytökseen, mutta palkitse hyvä käytös. Kehu koiraa, kun se ei vedä kävelyllä oltaessa, poistuu sohvalta pyydettäessä tai jättää haukkumatta vieraiden saapuessa. Koira vastaa huomattavasti paremmin palkitsemiseen kuin rankaisemiseen, ja samalla palkitseminen tekee eläimen onnelliseksi.

3. Vie koira tutustumaan uusiin paikkoihin

Vaikka rutiinit ovat tärkeä osa koiran elämään, ajoittainen miellyttävä yllätys voi piristää lemmikin oloa. Vie koira tutustumaan uuteen puistoon tai päiväksi metsään vaeltamaan.

Yllätyksen täytyy tietysti olla miellyttävä koiralle, eikä se saa aiheuttaa eläimelle stressiä. Eläintä ei kannata viedä paikkaan, jossa on paljon ihmisiä tai melua. Valitse siis rauhallinen ympäristö, jossa koira voi rauhassa tutustua uusiin hajuihin ja tutkia paikkoja.

4. Anna koiran leikkiä lajitovereidensa kanssa

Jos koirallasi on eläinystäviä, anna niiden piristää lemmikkiäsi. Koirat ymmärtävät toisiaan paremmin kuin voimme kuvitellakaan. Toisille ennestään tutut lajitoverit tunnistavat toistensa tarpeet ja halut.

Piristääksesi lemmikkiäsi, anna toisen koiran tehdä aloite. Ehkäpä koirat haluavat juosta yhdessä, jakaa lelun tai vain nauttia toistensa seurasta hetken aikaa. Anna eläinten päättää itse, kuinka ne haluavat aikansa käyttää, ja miten kauan leikki jatkuu.

5. Opeta koiralle uusia asioita

Koiralle yksi tyydyttävimmistä asioista on tietää käyttäytyvänsä hyvin. Omistajan miellyttämisen halu on yksi koiran ominaispiirteistä. Näin ollen yksi parhaista tavoista piristää koiraa, on uusien leikkien ja käskyjen opettelu. Joka kerta totellessaan, koira saa osakseen kehuja ja palkinnon, mikä saa sen tuntemaan olonsa paremmaksi.

6 tapaa piristää koiraa

Jos koira ei ole tottunut uusien käskyjen oppimiseen, aloita helpoimmista vaihtoehdoista, eli esimerkiksi istu-komennosta. Jos peruskäskyt ovat jo koiralla hallussa, voitte harjoitella yhdessä esimerkiksi pyörimistä.

6. Palkitse koiraa enemmän

Koira tekee päivän aikana hyvin ja oikein monia asioita, joita pidämme itsestäänselvyytenä. Palkitse lemmikkisi näistä teoista, jotta se saa päivän aikana pieniä, miellyttäviä yllätyksiä. Koiran piristäminen on usein hyvin helppoa. Anna eläimelle herkkuja tai silitä sitä vahvistaaksesi sen hyvää käytöstä.

Pyri antamaan koiralle mahdollisimman terveellisiä makupaloja ja vaihtele herkkuja päivästä toiseen. Markkinoilla olevat makupalat eivät yleensä ole terveellisiä, etenkään isoissa määrissä nautittuina. Voit tarjota lemmikillesi esimerkiksi vähäsuolaisen makkaran paloja tai hedelmälohkoja – jääkaappisi on täynnä hyviä palkinto- ja välipalavaihtoehtoja.

Surullisen koiran piristämisen ei pitäisi olla vaikea tehtävä. Jos mikään listaamistamme vinkeistä ei toimi, etkä keksi eläimen huonolle ololle syytä, kannattaa keskustella eläinlääkärin kanssa, joka pystyy varmistamaan, ettei koira kärsi sairaudesta tai kivusta, joka vaikuttaa sen mielialaan.


Kaikki lainatut lähteet tarkistettiin perusteellisesti tiimimme toimesta varmistaaksemme niiden laadun, luotettavuuden, ajantasaisuuden ja pätevyyden. Tämän artikkelin bibliografia katsottiin luotettavaksi ja akateemisesti tai tieteellisesti tarkaksi.


  • Hernández, P. (2012). Experiencia en el uso de trazodona en casos de ansiedad por separación en perros. AVEPA, Boletín de Etología, 10, 9-11
  • García-Morato Fernández-Baíllo, C. (2019) Respuestas comportamentales y fisiológicas de estrés en el perro y el gato. (Trabajo doctoral, Universidad Autónoma de Barcelona).

Tämä teksti on tarkoitettu vain tiedoksi eikä se korvaa ammattilaisen konsultaatiota. Jos sinulla on kysyttävää, konsultoi asiantuntijaasi.