Koiran inhimillistäminen: Muista, että sinulla on lemmikki, ei vauva

Koiran inhimillistäminen: Muista, että sinulla on lemmikki, ei vauva
Francisco María García

Kirjoittanut ja tarkastanut asianajaja Francisco María García.

Viimeisin päivitys: 21 joulukuuta, 2022

Sekoitamme usein koiramme lapsiin ja kohtelemme niitä kuin vauvojamme. Meidän olisi hyvä muistaa, että vaikka koiria tulee rakastaa ja niistä täytyy huolehtia, on kuitenkin kyseessä eläin, jota on syytä kohdella eläimen tavoin. Älä siis unohda, että sinulla on lemmikki, ei vauvaa, eikä koiran inhimillistäminen ole hyväksi.

Ongelma on siinä, että kohdellessamme koiraamme kuin vauvaa, eläin muuttuu hemmotelluksi ”lapseksi” – ja tästä saamme syyttää vain itseämme.

Yksi merkki siitä, että olemme iskostaneet koiraamme huonoja tapoja, on että lemmikki käytännöllisesti katsoen tarvitsee nukahtaakseen omistajansa laulamaan sille tuutulaulun. Lemmikki kaipaa omistajansa vierelleen, ja joskus jopa toimimaan tyynynä.

Moni pariskunta päättää olla hankkimatta lapsia ja adoptoi sen sijaan koiran. Miksi näin? Muiden syiden ohella, koira on lasta helpompi vaihtoehto, sillä sitä ei tarvitse kantaa kohdussa yhdeksää kuukautta, ja koiran rakkaus on aina ehdotonta.

Varo vanhempi-lapsi-asetelmaa koiran kanssa

Koiran inhimillistäminen

Yksi koiran kanssa muodostetun vanhempi-lapsi-suhteen seurauksista on lemmikin eroahdistus. Koirat elävät huomattavasti ihmistä lyhyemmän ajan, ja ovat myös alttiimpia erilaisille vaivoille ja sairauksille. Kaikki tämä voi saada lemmikin tulemaan riippuvaiseksi omistajastaan.

Koirat ovat älykkäitä eläimiä, mutta jos niitä hemmotellaan liikaa, niillä voi olla vaikeuksia sietää omistajansa poissaoloa. Tämä voi aiheuttaa sellaisia vaivoja, kuten mahakatarri, koliitti, univaikeudet ja seurallisuuden puute.

Erilaisten tutkimusten mukaan suhde, jossa lemmikki inhimillistetään,
ei ole tasapainoinen. Se voi pahimmassa tapauksessa johtaa eläimen käytöshäiriöihin, kuten liialliseen aggressiivisuuteen, pelkoon, ahdistukseen tai stressiin.

Projisoimme ihmismäisiä ominaisuuksia kissoihimme ja koiriimme, vaikka ne eivät ole ihmisiä. Esimerkiksi lemmikin kerjätessä pöydän alla, sorrumme usein antamaan sille palan ruokaa. Tosiasiassa eläin ei välttämättä edes ole nälkäinen, vaan se on oppinut, kuinka saada haluamansa.

Bambi-efekti

Bambi-efektillä tarkoitetaan sitä hellyyden tunnetta, jonka koirat ja kissat saavat meissä aikaan suloisen ja avuttoman luonteensa vuoksi. Nähdessämme lemmikkimme tällaisina, alamme lähes väistämättömästi kohdella niitä kuin vauvoja.

On tärkeää vahvistaa lemmikille asetettuja sääntöjä ja pitää yllä kuria. Muussa tapauksessa ainoastaan hämmennämme lemmikkiämme, emmekä suinkaan auta sitä.

Koiran pukeminen ja liiallinen syöttäminen

Koiran inhimillistäminen voi tarkoittaa myös koiran liiallista ruokkimista. Ylipaino on vaaraksi lemmikin terveydelle. Tutkijat ympäri maailman ovat sitä mieltä, että ruoan antaminen pöydästä on yksi tapa inhimillistää koiraa, ja voi johtaa jopa sydänongelmiin ja aineenvaihdunnallisiin sairauksiin.

Mitä tulee vaatteisiin, koiran suojaaminen säältä – oli se sitten pakkanen tai sade – on hyvä asia, mutta lemmikin pukeminen ”tyylikkäisiin”, paremmin ihmisille sopiviin vaatteisiin tai asusteisiin, on myös yksi tapa personoida eläin.

Muita tapoja inhimillistää koira

Nainen halaa koiraa

Juhlimme lemmikkiemme syntymäpäivää ison kakun kera, hankimme niille muodikkaita vaatteita, lemmikit nukkuvat kanssamme sängyssä ja jopa puhumme eläimille kuin lapsille.

Lemmikin inhimillistäminen tyydyttää omistajan tarpeita, mutta ei eläimen. Koira tai kissa ei kaipaa tämän tyyppistä asennetta ja toimintaa. Emme siis saisi unohtaa eläinten olevan eläimiä. Vaikka lemmikkimme ovatkin helliä ja ansaitsevat rakkautemme, niillä on oma luontonsa ja ne toimivat vaistojensa ja geeniensä pohjalta, eikä niihin tulisi liittää ihmismäisiä piirteitä.


Tämä teksti on tarkoitettu vain tiedoksi eikä se korvaa ammattilaisen konsultaatiota. Jos sinulla on kysyttävää, konsultoi asiantuntijaasi.