Koiran hyödyt ikääntyvälle ihmiselle

Koiran hyödyt ikääntyvälle ihmiselle

Viimeisin päivitys: 22 marraskuuta, 2018

Ikääntyvä ihminen – etenkin asuessaan yksin – hyötyy monin tavoin lemmikin läsnäolosta. Jopa niin paljon, että monet lääkärit suosittelevat vanhuksille koiran hankkimista. Tämä ihmisen paras ystävä tuo mukanaan monia positiivisia terveysvaikutuksia. Tänään kerromme, millaisia ovat koiran hyödyt ikääntyvälle ihmisille.

Koiran hyödyt ikääntyvälle ihmiselle

Rakastamme lemmikkejämme niiden tarjoaman rakkauden ja seuran vuoksi. Joissain tapauksissa eläin on ihmiselle ainoa syy nousta aamulla sängystä. Ikääntyvät ihmiset, joilla ei ole läheisiä ihmisiä, ovat suuressa vaarassa kärsiä yksinäisyydestä ja siihen liittyvästä masennuksesta. Jos ihmisen elämää varjostaa tämän lisäksi sairaus tai vamma, tilanne on vieläkin vaarallisempi.

Lapset tai lapsenlapset saattavat ajatella koiran olevan vanhukselle ratkaisun sijaan ongelma, mutta on osoitettu, että monessa tapauksessa tämä ei pidä paikkaansa. On päivänselvää, että henkilön tulee olla fyysisesti ja henkisesti kyvykäs huolehtimaan lemmikistä, mutta jos eläimen hankkimiselle ei ole terveydellistä estettä, koiran hyödyt ikääntyvälle ihmiselle ovat moninaiset. Listaamme näistä tärkeimmät seuraavaksi.

Itsetunto paranee

Koiran hyödyt ikääntyvälle ihmiselle

Ikääntyminen on monen kohdalla vaikea elämänvaihe, johon liittyy monenlaisia tunteita. Eläkeläinen voi kokea itsensä taakaksi ja ettei ole enää hyödyllinen, eikä elämällä ole tarkoitusta. Omistajaansa tarvitseva lemmikki tuo tarkoituksen jokaiseen aamuun.

Vähemmän stressiä ja jännitettä

Ollessamme surullisia, masentuneita tai väsyneitä, ei ole mitään parempaa kuin koiran silittäminen tai halaaminen. Itse asiassa on todistettu, että lemmikin omistaminen vähentää ahdistusta, hermostuneisuutta ja stressiä huonojen uutisten tai suurten elämänmuutosten keskellä.

Sosiaalisuus

Koiran vieminen kävelylle tai puistoon on erinomainen tapa tavata uusia ihmisiä. Koska eläin on vietävä ulos vähintään kolme kertaa päivässä, omistajan on pakko pukea päälleen ja lähteä kotoa.

Terveysvaikutukset

Koiran ulkoiluttaminen tarkoittaa raikasta ilmaa ja liikuntaa myös omistajalle. Käveleminen tekee hyvää sydämelle ja yleisesti terveydelle. Kävely laskee kolesterolia, auttaa estämään lantiovammoja ja säätelee verensokeria.

Hyvä seura

Koira istuu omistajansa seurassa tämän katsellessa televisiota, lukiessa tai kutoessa. Jo se, että seurana on toinen elävä olento, auttaa surullisuuden tunteesta, väsymyksestä tai tylsistymisestä kärsivää ihmistä. Lemmikin kanssa elävä henkilö ei ole koskaan yksinäinen.

Miten valita oikea koira ikääntyvälle ihmiselle?

Ikääntyvän henkilön on tärkeä valita omaan elämäntilanteeseensa sopiva lemmikki. Ikääntyneet ihmiset eivät välttämättä jaksa hoitaa suurta koiraa, eikä heillä ole energiaa leikkiä pennun kanssa. Pentu voi myös tuhota kotia tai tehdä tarpeensa vääriin paikkoihin.

Ei liian vanha tai nuori

Koiran hyödyt ikääntyvälle ihmiselle

Pennut ja seniorikoirat vaativat paljon hoitoa ja huomiota.  Näin ollen ikääntyvän henkilön kannattaa valita 3-5-vuotias koira. Tällöin koira ja ihminen ikääntyvät yhdessä ja ymmärtävät toisiaan paremmin. Näin koira myös saa varmimmin kaiken tarvitsemansa hoidon.

Iäkkään koiran adoptointi on hyvä teko, joka pelastaa eläimen, jonka olisi voinut olla vaikea saada muuta kotia.

Pieni koko

On parasta valita pieni koira, joka ei vedä liikaa kävelytettäessä. Pieni tai keskikokoinen koira pärjää hyvin kaupunkiasunnossa, eikä tarvitse samanlaisia määriä ruokaa kuin suuri lajitoverinsa. Kun adoptoidaan aikuinen koira, eteen ei tule yllätyksiä eläimen koon suhteen.

On ensisijaisen tärkeää pitää mielessä, mitä kaikkea hoitoa koira tarvitsee, ja kuinka eläimen tarpeet istuvat ikääntyvän ihmisen elämäntilanteeseen. Esimerkiksi jos koiralla on lyhyt turkki, eikä siitä irtoa runsaasti karvaa, lemmikkiä ei tarvitse harjata päivittäin, eikä kotia siivota jatkuvasti. Mitä tulee luonteeseen, koiran olisi hyvä olla sosiaalinen, rakastava ja tasainen temperamentiltaan.


Tämä teksti on tarkoitettu vain tiedoksi eikä se korvaa ammattilaisen konsultaatiota. Jos sinulla on kysyttävää, konsultoi asiantuntijaasi.