Koira pelasti lajitoverinsa hukkumasta jokeen

Koira pelasti lajitoverinsa hukkumasta jokeen

Viimeisin päivitys: 08 tammikuuta, 2019

Me kaikki tiedämme, kuinka uskollisia ja jaloja eläimiä koirat ovat. Olipa vaarassa sitten ihminen, toinen koira tai muu eläin, koira pyrkii pelastamaan tämän epäröimättä. Näin tapahtui myös tämän päiväisessä tarinassamme, jossa koira pelasti lajitoverinsa hukkumasta jokeen.

Video tapahtumasta levisi sosiaalisessa mediassa ja YouTubessa, mikä ei ole ihme, sillä kuinka lajitoverinsa hukkumiselta pelastava koira voisikaan jäädä huomaamatta?

Koira pelasti lajitoverinsa hukkumasta jokeen

Päivä oli kuin mikä tahansa päivä, ja musta koira oli ulkoilemassa maaseudulla omistajansa kanssa. Omistaja heitti koiralle kepin, ja eläin lähti tavalliseen koiran tapaan jahtaamaan lentävää esinettä.

Keppi lensi jokeen, ja kun koira hyppäsi sen perään, voimakas virtaus alkoi vetää eläintä pinnan alle. Toivo ei kuitenkaan ollut menetetty, sillä lähistöllä sattui olemaan kävelemässä labradorinnoutaja oman omistajansa kanssa. Hetkeäkään epäröimättä koira juoksi joen rantaan auttaakseen lajitoveriaan.

Labradorinnoutaja sai otteen kepistä, jota vedessä oleva koira puristi edelleen tiukasti hampaissaan. Noutaja piti kepin toista päätä leuoissaan ja alkoi liikkua hitaasti taaksepäin, saaden nostettua hukkuvan koiran pintaan.

Päästyään rannalle, pelastettu koira päästi irti kepistä ja ravisteli vedet turkistaan kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan.

Ihmiset sanovat eläinten toimivan vaistonvaraisesti, kun taas ihmiset perustavat toimintansa päättelylle ja järkeilylle. Joskus on vaikea tietää, mikä on oikea tapa toimia. Emme kuitenkaan yleensä näe eläimen jättävän toista eläintä kuolemaan, kun taas ihmiset valitettavasti tekevät näin omille lajitovereilleen. Mikä osa tätä on vaistomaista tai järkevää?

Muut sankarillisesti toimineet eläimet

Yllä olevan tarinan lisäksi haluamme muistuttaa myös kolmesta muusta tapauksesta, joissa eläin on toiminut sankarillisesti pelastaen apua tarvitsevan olennon.

  • Rottweiler pelastaa chihuahuan. Pieni chihuahua käveli kotinsa lähistöllä, kun kojootti lähti jahtaamaan sitä. Rottweiler näki tilanteen, eikä epäröinyt lähteä kojootin perään estäen tätä tappamasta pientä chihuahuaa.
  • Veli huolehtii sokeasta siskostaan. Koirasisarukset hylättiin vuorelle, ja ne lähtivät laskeutumaat rinnettä löytääkseen ruokaa, vettä ja mahdollisesti myös apua. Tilanteesta teki entistä haastavamman se, että toinen koirista oli sokea. Näkevä koira ei kuitenkaan ollut valmis jättämään siskoaan, vaan auttoi tätä koko yli 50-kilometrisen matkan ajan.
  • Narttukoira Brasiliassa. Tässä tarinassa eläin ei pelasta toista eläintä, vaan ihmisen. Brasiliassa kulkukoira pelasti roska-astiaan hylätyn vastasyntyneen. Koira ilmoitti ihmisille lapsen olevan roska-astiassa, ja näin vauva selvisi ja pääsi adoptoitavaksi.

Kuvalähde: www.lagaceta.com.ar


Tämä teksti on tarkoitettu vain tiedoksi eikä se korvaa ammattilaisen konsultaatiota. Jos sinulla on kysyttävää, konsultoi asiantuntijaasi.