8 asiaa, jotka voimme oppia koiraltamme

8 asiaa, jotka voimme oppia koiraltamme

Viimeisin päivitys: 23 syyskuuta, 2018

Ne ovat uskollisia ja pysyvät aina rinnallamme, ne kohtelevat meitä sankareinaan ja opettavat meille monia asioita päivittäin. Tässä artikkelissa kerromme mitä kaikkea voimme oppia koiraltamme – sen parempaa opettajaa kun ei olekaan!

Voimme oppia koiraltamme kuinka elää

Koira näkee elämän eri tavalla kuin me ihmiset, ja siitä voi tahtomattaan syntyä erinomainen opettaja. Meidän tulee vain tarkkailla koiraa ja antaa eläimen esitellä sen elämän tärkeimmät periaatteet.

1. Ota jokainen päivä vastaan innostuneesti

Voimme oppia koiraltamme kuinka elää

Lemmikkisi ei huolehdi liikenneruuhkista, huonosta säästä, rahasta tai mistään muustakaan, vaan nauttii kaikesta tekemästään täysin siemauksin – ja onnistuu aina taikomaan hymyn kasvoillesi.

Myöskään rutiinit eivät kyllästytä tai ärsytä koiraasi. Vai oletko joskus nähnyt lemmikkisi suuttuvan puistoon tai kävelylle lähdettäessä? Mikä tahansa suunnitelma kuulostaa koirasta mahtavalta!

2. Voimme huolehtia toisistamme koska tahansa

Tässä toinen hyvä opetus, jonka voimme oppia koiraltamme. Kellon- tai vuodenajalla ei ole väliä, lemmikkisi on aina rinnallasi pitämässä sinulle seuraa opiskellessasi, syödessäsi, katsellessasi televisiota tai flunssaa sairastaessasi.

Koiralla on aina aikaa pitää sinusta huolta tai suojella sinua. Toimitko samoin rakastamiesi ihmisten kanssa? Arjen velvollisuudet usein rajoittavat mahdollisuuttamme viettää aikaa meille tärkeiden ihmisten kanssa.

3. Ei haittaa, vaikka olisimme kävelevä katastrofi

Kun koira palaa puistosta mutaisena kuonosta hännänpäähän, se on tyytyväinen sekä onnellinen – ja valmis palaamaan leikkeihin koska tahansa. Jos koira astuu kävellessään lätäkköön, se jatkaa kulkuaan, eikä huolehdi kastumisesta. Lemmikille ei ole tärkeää kontrolloida jokaista asiaa, vaan se nauttii elämästä sellaisena kuin se on. Hauskuus on aina muutaman likatahran arvoista.

4. Rentoutuminen on kaiken a ja o

Koira jos joku nauttii rentoutumisesta, ja tämä on jälleen yksi asia, josta voisimme ottaa lemmikiltämme oppia. Yksi koiran elämän suurimmista nautinnoista on auringossa nukkuminen tai lämmin ja mukava sänky viileänä talvipäivänä.

Koska sinä olet viimeksi ottanut päiväunet tai maannut sohvalla lukemassa? Eläimille rentoutuminen on sääntö, ei poikkeus, ja niillä on aina aikaa levätä ja ladata akkuja loppupäivää varten.

5. Uskollisuus ja onnellisuus on elämäntapa

Koirat ovat luonnostaan uskollisia. Kukaan ei opettanut niille tätä piirrettä, eivätkä ne ole ottaneet mallia ihmisistä tai muista eläimistä. Tiedämme, että koira ei koskaan petä meitä, ja että voimme luottaa lemmikkiimme kaikissa tilanteissa.

Meillä ihmisillä on vaikeuksia tämän opetuksen kanssa, emmekä kykene olemaan onnellisia kaiken aikaa. Koira sen sijaan on aina iloinen ja nauttii leluistaan, kävelyllä käymisestä ja ikkunanraosta pilkistävästä auringonsäteestä. Eläin ei ajattele ongelmia tai surullisia asioita.

6. Juhli ruokaa

Voimme oppia koiraltamme monia asioita

Oletko todistanut koiran riemua sen saadessa aterian eteensä tai kun se tietää ruoka-ajan lähestyvän? Ihmisen voi olla vaikea ymmärtää tällaista käytöstä – koirahan syö joka päivä! Todellisuudessa lemmikkimme opettaa meille jotain tärkeää, eli kuinka olla onnellinen jokaisesta pienestäkin asiasta.

Yksityiskohdat ovat tärkeitä; kiitollisuus kaikesta meille tarjotusta on olennaista voidaksemme olla onnellisia. Joten kun seuraavan kerran istut pöytään nauttimaan lounasta, hypi ilosta (vaikka lautasella ei olisikaan lempiruokaasi)!

7. Osoita rakkautta

Palatessasi kotiin työpäivän tai muutaman tunnin asioilla käymisen jälkeen, koirasi on niin onnellinen nähdessään sinut, ettei se pysty kätkemään iloaan. Koira ei kykene piilottamaan tunteitaan, ja se yrittää nuolla kasvojasi samalla, kun sen häntä heiluu sivulta toiselle. Koiralle mikään ei ole parempaa kuin rakkauden osoittaminen omistajalle. Tämä on koiran meille tarjoamista opetuksista kaunein ja tärkein!

8. Uteliaisuus tarkoittaa elämästä ällistymistä

Koirat muistuttavat lapsia siinä, että pienetkin asiat kiinnittävät niiden huomion, oli kyse sitten tuulessa liikkuvasta paperista, jalkakäytävällä kävelevästä hyönteisestä tai auton torven äänestä kadulla. Eläin haluaa sukeltaa kassiin nähdäkseen mitä sen sisällä on, ja se innostuu löydettyään vuosia sitten haudatun luun. Meidän ihmistenkin on aika pysähtyä, katsella ympärillemme ja huomioida kaikki meitä ympäröivät kauniit asiat.


Tämä teksti on tarkoitettu vain tiedoksi eikä se korvaa ammattilaisen konsultaatiota. Jos sinulla on kysyttävää, konsultoi asiantuntijaasi.